tag:blogger.com,1999:blog-77288978437868547342024-02-19T15:43:39.255+02:00HippiäisenElämääTreeniä, ruokaa ja vähän jotain muutakin :)Sannahttp://www.blogger.com/profile/04941965182699033671noreply@blogger.comBlogger224125tag:blogger.com,1999:blog-7728897843786854734.post-53694927054766193442020-02-06T08:50:00.000+02:002020-02-06T08:50:45.966+02:00Tulevaisuus avoinnaVois alkaa kertaamaan sitä, että voi hyvä ihme kun on niin kauan edellisestä kirjoituksesta, muttei nyt taida huvittaa sellanen.<br />
<br />
Nyt mietin, miten jotkut on kysyny "NO OOTKO SIE NYT MIETTINY, MITÄ ALKAISIT TEHDÄ?!"<br />
Voi että, miten monesti olenkaan. Ja monen mutkan kautta. Miettiny pääni puhki ja ainut tunne, mikä päällimmäisenä on ja valtaa sielun, on epävarmuus.<br />
Toki kiva, että kysytään/ehkä ollaan huolissaan, mutta jotenki tuosta kysymyksen muotoilusta tulee vähän tyhmä olo, luullaanko etten mieti? Eikö osata kuvitella, kuinka paljon olenkaan miettinyt ja kuinka saatanan epävarmaksi ja pelokkaaksi voin itseni tuntea kaiken tämän keskellä?<br />
<br />
Tosiaan miun ura lähihoitajana horjuu nyt pahasti. Olenhan kyllä tiennyt,etten kovin raskasta työtä voi tehdä, en ole sitä voinut varmaan 4vuoteen nyt ainakaan. Mutta silti olen pitänyt pääni ja pyrkinyt tekemään alani töitä edes jotenkin mukaillen ja välttäen raskaampia juttuja.<br />
Mie oon nyt ollu viimosen vuoden kotihoidossa. Nähny ja kokenu kyllä kaikenlaista.<br />
Alkuun oli fyysisesti helpompaa kun aloitin työni maaseudun rauhassa. Viime keväänä tuli muutoksia ja työt siirtyi kaupungin puolelle jossa työmäärä ja liikkuminen lisääntyi. Alkoi jalat reistata enemmän.<br />
Sen verran miun töitä kevennettiin,etten alun jälkeen enää joutunut ns.paripaikoille tai muihin sellaisiin, missä joutuisi asiakkaita siirtämään/nostamaan. Tokihan se toi hieman helpotusta, mutta on vaan uskottava, että työ itsessään on jo niin liikkuvaa ja haastavaa, että on tosiaan syytä painaa nyt jarrua.<br />
<br />
Olen ravannut työterveydessä ja ortopedilla. Ortopedi sanoi, ettei miulle fyysinen työ sovellu, polvessa ja lonkassa on nivelrikkoa ja liian fyysinen työ voi vain nopeuttaa sen etenemistä.<br />
Lonkassa on myös luukysta joka käsittääkseni heikentää luustoa. Silleen vaan vähän huonompi homma, tällee maallikkona ajateltuna kun miettii, että ajastaan tuohon vasemaankin lonkkaan (oikeassa siis jo on laitettu) tarvii laittaa tekonivel, mutta mites se siihe sitte laitetaa jos luusto ympärillä on jo heikkoa ja heikkenee entisestään?<br />
En tiedä.mutta voin kertoa, että aiheuttaa päänvaivaa.<br />
<br />
Olin pari päivää sairaslomallakin sen takia, kun vaan yksinkertaisesti väsyin.<br />
Alkoi tutut uupumuksen oireet nostella liian rajuna päätään. Tämän hetken tilanteesta vaan vaikeemman tekee se,että nyt ei ole kyse siitä, että uuvuin työn takia, vaan myös sen takia kun oma fyysinen terveys hajoaa ja joudun ihan oikeasti miettimään tulevaisuuttani, mihin työhön pystyn? Mitä haluan tehdä?<br />
Mitä vaihtoehtoja miulla on?<br />
<br />
Jotenki sitä kaipais jo vähän tasapainoa, varmuutta omaan elämään ja arkeen.<br />
Koko elämä ollu jotenki niin kaoottista, joista tiettyjä juttuja käyn vieläkin läpi ja en tahdo oikein löytää paikkaani tässä elämässä.<br />
<br />
Onhan se kiva kun tähän asti päässy kokeilee eri työjuttuja ja saanu kokemusta jos jonkinlaista, mutta nyt kun se oman tulevaisuuden miettiminen on ollut pakon sanelemaa. Ei vain sitä, että uteliaana lähden etsimään ja kokeilemaan uusia juttuja, kehittämään itseäni vaan ihan oman terveyden takia joudun nyt pysähtymään, punnitsemaan vaihtoehtoja.<br />
<br />
Se ei ole helppoa. Alkaa se uteliaisuuskin hiipua kun kokee, että vanhukset, etenkin muisrisairaat ovat olleet niin vahvasti sydäntä lähellä, mutta alkaa näyttää siltä, etten heidän parissaan enää voi tötiä tehdä. Tai jos voisin niin mikä se miun vaihtoehto olis?<br />
<br />
Kaikki on nyt todella avoinna. Ajatuksia kyllä on ja suunnitelmia, mutta pelottaa välillä kyllä ihan hitosti.<br />
Mutta miten tätä voi selittää? Kun pelottaa? Omat voimat hiipuu,mutta on vaan pakko yrittää.<br />
Suorittaa...samaan aikaan haluan näyttää reippauteni, mutta silti toivon, että joku ymmärtäisi.<br />
<br />
Tokihan se ois jännää ja villiä ja normaaliakin, että välillä vähän jännittää, että mitähä tuleva tuo, mutta jotenki tää pelailu oman terveyden kanssa on haastavampaa kuin pieni jännitys ja perhoset mahanpohjassa...<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgvAB7Yh5CEN8aFLBN5Q2jQFyow1zjETrSy32CYRxdbyPRaKFJURVSQ9dc0Ahb1LrCtD7ep45Rmfjd5XzTUCvojWrPYqxUdeTDwfURFNK772GkEwDLYdVAp-sdi1GiNTiV2viVJVGrKvwE/s1600/okay.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="512" data-original-width="512" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgvAB7Yh5CEN8aFLBN5Q2jQFyow1zjETrSy32CYRxdbyPRaKFJURVSQ9dc0Ahb1LrCtD7ep45Rmfjd5XzTUCvojWrPYqxUdeTDwfURFNK772GkEwDLYdVAp-sdi1GiNTiV2viVJVGrKvwE/s320/okay.jpg" width="320" /></a></div>
Sannahttp://www.blogger.com/profile/04941965182699033671noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7728897843786854734.post-1023900298555381892019-02-05T17:36:00.000+02:002019-02-05T17:36:08.268+02:00Kun ajattelee liikaa...Noniin... Pari viikkoa oltu uusissa hommissa ja on jotenkin outoa kun ei oo stressannu/ahdistanu vielä yhtään :) Tai no tottakai nyt ehkä aavistuksen ja toki uudet hommat aina vähän on hämmentäviä, mutta ei samassa mittakaavassa kuin aiemmin.<br />
Vaikka on hässäkkää, niin silti ehkä kuitenkin hieman selkeämpää.<br />
<br />
Aina mie oon ollu sellanen, että mietin ja käyn läpi paljon ja kaikki asioita.<br />
Se jos mikä kuluttaa, mutta kait se vaan on niin lujasti miussa kiinni ja osa luonnetta, ettei siitä mihinkään pääse.<br />
<br />
Viime aikoina on tapahtunu paljon ja tuntuu, etten oikein ole osannut pysähtyä ja käydä läpi näitä juttuja. Se vois helpottaa, kun hetken vois hengittää ja rauhassa tuumailla, niin ehkä voisin välttyä enemmältä analysoimiselta?<br />
En tiedä.<br />
<br />
Ja se, mihin huomaan sortuvani usein, on itteni epäily.<br />
Oma selviytyminen, jaksaminen, osaaminen.<br />
Vituttaahan se olla aina selviytymässä, mutta miussa on myös tosi luja tahto näyttää, että selviän.<br />
Pärjään kyllä. Ihan ite.<br />
Vaikka pohjimmiltani sielu huutaiskin jotain aivan muuta.<br />
<br />
Koin viime viikon tosi raskaaks ja avauduin siitä valmentajalle. 'Hän tajus kyllä, mutta osas myös näyttää miulle asioita myös vähän positiivisemmasta näkövinkkelistä ja listas miulle ne asiat, mitkä hänen mielestä oli kuitenki hyvin tässä kohtaa ja osui kyllä naulan kantaan.<br />
Ja loppujenlopuksi pystyttiin toteamaaan, että olin kaikesta huolimatta mennyt vaan eteenpäin. Kehittynyt.<br />
<br />
Miksi se on niin vaikeaa itse nähdä?<br />
Luottaa siihen, että osaa. Ei tää maailma ole niin paska, kuin joskus ehkä tuntuu.<br />
<br />
<br />
Mie vaan tarvin välillä sitä suunnannäyttäjää. Se joka kertoo, että kaikki on hyvin.<br />
<i>Onko se niin kamalan väärin?</i><br />
<br />
Miltä tuntuu juuri tällä hetkellä? -Siltä, että olen väsynyt. Haluaisin vain käpertyä nyt tuohon sohvan nurkkaan. Olla siinä päivän, ehkä pari. Hengittää. Keskittyä siihen, että olen.<br />
Tai mikä vielä parempi, pääsisin pois näistä ympyröistä. Ottaisin tuon miehen matkaan mukaan ja vaan mentäis.<br />
<br />
En halua suorittaa. Mutta just nyt en voi. Miun on vaan mentävä ja tehtävä.<br />
Näin mie sen koen. Haluan avata jotain syvempää ajatusta, jollekin. Kenelle?<br />
En just nyt tiedä. <br />
Ehkä sitten oppisin paremmin näkemään sen, että mie riitän. Ennenkaikkea itselleni.<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgC2wXJURCuShx2sH8FjjwYu2m9GiuFoovaqJOnpQWylt426Z95JHeT5EAsHM2Rn8yrdXWQoPBq2KM-eo7IPr1IJ_yaBqOIZz0LnDmv0nkn62529nF1qZ5jjw7BJFkI08BAlaTg8jFRpic/s1600/20190129_104551.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1200" data-original-width="1600" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgC2wXJURCuShx2sH8FjjwYu2m9GiuFoovaqJOnpQWylt426Z95JHeT5EAsHM2Rn8yrdXWQoPBq2KM-eo7IPr1IJ_yaBqOIZz0LnDmv0nkn62529nF1qZ5jjw7BJFkI08BAlaTg8jFRpic/s320/20190129_104551.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
<br />
<br />Sannahttp://www.blogger.com/profile/04941965182699033671noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-7728897843786854734.post-56696714184385384352019-01-13T19:46:00.001+02:002019-01-13T19:46:12.466+02:00Päätösten (ja muutosten) aikaaSanoisin, että lähes joka vuosi äidin kuoleman jälkeen, näin alkuvuodesta miun elämässä on tapahtunut isoja juttuja.<br />
<br />
Tällä kertaa on käyny niin, että irtisanouduin työstäni ja olen vaihtamassa työpaikkaa.<br />
Sen enempää en voi enkä halua asiaa avata. Ei tää päätös ollut kaikista helpoin, ei todellakaan.<br />
Ja vielä päätöksen teon jälkeenkin mietin ja punnitsin päässäni "olenko nyt tehnyt oikein?!"<br />
Mutta tässä kohtaa tämän nyt varmasti kuuluikin mennä näin.<br />
Miun on jatkettava töitäni muualla.<br />
<br />
Olen vahvasti sitä mieltä, että jos jokin asia ei elämässä ole hyvin ja siulla itelläs on edes pieni mahdollisuus vaikuttaa muutokseen, tai että siulla on jopa ne ratkaisun avaimet käsissä.<br />
Suosittelen tarttumaan siihen.<br />
Elämän ei pidä olla pelkkää jossittelua tai "sittenkun".<br />
Joskus se vaan on "tässä ja nyt". Vaikka pelottaa ja yhtään ei tiedä, mitä voi vielä tapahtua niin joskus vaan on tehtävä isojakin ratkaisuja. Oman itsensä takia. Nyt meni näin.<br />
<br />
Aika huikeeta on myös se, että pääsen jatkamaan uusia juttujani uudella autolla.<br />
Tai eihän se nyt ole uusi, mutta miulle kyllä. Ja niin miun näköinen ja pieni ihana auto <3<br />
Turvallisia kilometrejä siis meille.<br />
<br />
Eli isoja muutoksia heti alkuun. Ehdin myös olla kipeänä tuossa muutaman päivän.<br />
Kait sitä sanotaan, että kun stressi jollain tapaa helpottaa, tulee kipeäksi.<br />
Ja näin kävi miulle. Eli treenit kyllä jäivät välistä ja tämä viikko on menny aikalailla huilatessa.<br />
Nyt alkaa onneksi jo helpottaa, valmentaja on palauttanu aamupuuron ruokavalioon ja huomisaamuna olis kevyttä treeniä tarkoitus lähteä kokeilemaan.<br />
<br />
Miulla on yhä uskoa ja toivoa siihen, että vielä mie tässä tuloksia tulen saamaan valmennuksen saralla, kunhan pääsen takaisin treeniin kiinni.<br />
<br />
Tänä aamuna just otin vähän mittoja (vaakaan en ole uskaltanut flunssapöhön takia) ja miinustahan ne näytti, ONNEKS! :D Että jos se vaaka nyt oiskii näyttäny jotain ihan omiaan, niin sentään mittanauha ei valehtele.<br />
<br />
Että tämmönen tiivistelmä ajatuksiin nyt tässä kohtaa.<br />
Saas nähdä miten elämä jatkaa kulkuaan.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjDj7hqLj2h97dBu1DJLvFroc9k8HHP_bZoMKYUhc24pJJcLwH1M0MgoPLrsztj6uvXwAianpR8ke9fqpwaUBLFDohwU8DHI9dmkgle9_mqfY6Zw6pBIoF1COc7zF_muvg9uQu12iDaWqc/s1600/20190107_070316%25280%2529%255B1%255D.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1200" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjDj7hqLj2h97dBu1DJLvFroc9k8HHP_bZoMKYUhc24pJJcLwH1M0MgoPLrsztj6uvXwAianpR8ke9fqpwaUBLFDohwU8DHI9dmkgle9_mqfY6Zw6pBIoF1COc7zF_muvg9uQu12iDaWqc/s320/20190107_070316%25280%2529%255B1%255D.jpg" width="240" /></a></div>
Sannahttp://www.blogger.com/profile/04941965182699033671noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7728897843786854734.post-20899117174560307542018-12-23T07:49:00.001+02:002018-12-23T07:49:59.933+02:00Miten elämä on mennyt?Taas niin moni asia pyörii mielessä, etten oikein tiedä miten tätä lähtisi kiteyttämään. Mistä olisi fiksuinta kirjoittaa. Mikä olisi parasta jättää sanomatta?<br />
<br />
Onhan se nyt ollut selvää, ettei miun elämä ole ollut kovin hyvin viime kuukausina.<br />
Tai elämä ehkä on, mutta mieli ei. Sitä kun mieli menee sykkyrään, on helvetin vaikeeta nähdä ja tuntea sitä kaikkea hyvää mitä elämässä kuitenkin on.<br />
Oon tätä kovasti harjotellu. Ajatellu niitä positiivisia juttuja, se mikä on hyvin.<br />
<br />
Oon ollu tosi stressaantunu ja uupunu. On tullu isoja pettymyksiä jotka on jättäny jäljen.<br />
Olen ajatellu, että mie olen vaan se paskin ja mie olen se, jonka pitää nyt vaan luovuttaa ja jatkaa matkaa.<br />
Mutta olisko se sittenkään luovuttamista?<br />
Ehkä tunnen itseni hieman paremmin nyt ja voisin ajatella, että on aika asettaa itseni etusijalle ja todeta, että oman hyvinvointini takia on parempi mennä eteenpäin?<br />
<br />
Mikä miut on sitten pitäny järjissäni? Tuo mies, kenen kanssa saan jakaa elämäni.<br />
Joskus mekin jostain nahistellaan, mutta kait me molemmat tiedetään, että ollaan tässä toisiamme varten.<br />
Taistellaan yhdessä kaikista kivikoista huolimatta.<br />
Pari muuta tyyppiä, jotka tietää nää kuviot ja antaa miun avautua.<br />
Näiden kuukausien aikana on myös yhä enemmän noussut esille se, kuka oikeasti välittää ja haluaa tietää. Heille haluan myös antaa osan itsestäni ja vastavuoroisesti näyttää sen välittämisen.<br />
Ne pienetsuuret teot.<br />
Ei kovinkaan moni ajattele asioita ehkä näin, kuten mie, mutta jo jokin ehkä pieneltä tuntuva asia voi merkitä maailman eniten.<br />
Miuta on ymmärretty kun oon perunu tapaamisen ihan vaan siksi, kun yksinkertaisesti en pystynyt mihinkään. Mutta miuta on myös "tultu hakemaan" lenkille. Viety ulos.<br />
On halattu, kysytty "mitä kuuluu?"<br />
<br />
En aina heille ole pystyny antamaan itsestäni tarpeeksi, mutta omalla pienellä tavallani olen yrittänyt näyttää, että välitän.<br />
Miun terapeutti. Hänellä käyn ehkä liiankin harvoin, mutta olen huomannu siellä käynnin merkityksen.<br />
Mie oon käyny ratsastamassa. Onnistunut hevosen kanssa.<br />
<br />
Ja se miun valmennus...jestas! Siis kyllä, miulla on tullu siinäkin onnistumisia.<br />
Treenit sujui hyvin ja painoakin lähti, mutta sitten ajattelin venäyttää hartiani huonon lämmittelyn seurauksena ja menikin liki pari viikkoa etten ole kunnollista treeniä pystynyt tekemään. Nyt alan päästä taas tekemiseen kiinni.<br />
Valmentajan tuki on myös ollu korvaamatonta. Se on miun järjen ääni. Ohjaa oikeaan suuntaan kun menen hukkaan.<br />
Ja just sen takia me jatketaan yhteistyötä seuraavat 3kk. Nyt joulun tullessa elän kyllä kinkulla ja suklaalla ja siihen valmentajakin antoi siunauksensa, mutta sitten aletaan taas tekemään.<br />
Kohti tavotteita!<br />
<br />
Toki niin valmennuksen, kuten muidenkin elämän juttujen kanssa mie oon pohjimmiltani tosi arka ja pelokas. Miulla on toiveita ja ajatuksia, mutta pelkään ehkä hieman tuoda niitä isommin julki.<br />
Oon pettyny niin monesti ja liikaa.<br />
Ihme, etten kokonaan ole menettäny toivoani.<br />
Kait se on sitten miun pieni voimavara kuitenkin, Joku pieni hölmöläinen tuolla taustalla huutelee,että mie vielä onnistun. Miusta on johonkin.<br />
Aiemmin oon sanonu, etten mie usko enää siihen, että "kaikella on joku tarkoitus".<br />
Uskon kuitenkin siihen, että asiat aina jotenkin, jossain kohtaa järjestyy.<br />
Niin on käynyt aina.<br />
Mie jatkan tätä taistelua. Tää on oikeasti välillä tosi paskaa, mutta onneksi on ihmisiä jotka kuitenkin on pitämässä miusta kiinni. Ohjaamassa, etten mene täysin hukkaan.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj58VnvN1g2TNZ_WKyFtOCt8ZwCi_m59gOuR_4wS6cCbrkxM8KX_YA2HsceLueWRp-dbx66M8gn2-88-V1TUd8r6f11COoL0Jljp1uqre81ziRf19uGI94LWEp_-JEzhXwEcycDAy4tyBs/s1600/taking-care-of-yourself-is-the-best-selfish-thing-you-can-do-quote-1.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="660" data-original-width="500" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj58VnvN1g2TNZ_WKyFtOCt8ZwCi_m59gOuR_4wS6cCbrkxM8KX_YA2HsceLueWRp-dbx66M8gn2-88-V1TUd8r6f11COoL0Jljp1uqre81ziRf19uGI94LWEp_-JEzhXwEcycDAy4tyBs/s320/taking-care-of-yourself-is-the-best-selfish-thing-you-can-do-quote-1.jpg" width="242" /></a></div>
<br />
<br />Sannahttp://www.blogger.com/profile/04941965182699033671noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-7728897843786854734.post-65514625743589324482018-11-01T18:48:00.000+02:002018-11-01T18:48:02.644+02:00Ratsastuksen merkitys<br />
Pienenä ihmisenä kävin aikoinaan kolmisen vuotta säännöllisesti hoitamassa hevosia ja ratsastin, sitten tuli 15 vuoden tauko.<br />
Kunnes eksyin jälleen hevosten pariin. Pääsin hoitamaan rakuunahevosia, jotka aina kesäisin tulee kuukaudeks tänne lappeenrannan rakuunamäelle.<br />
Siitä on nyt viitisen vuotta aikaa. Sen kesän aikana kiipesin kerran hevosen selkään. Ja olihan se aika villiä.<br />
Niin pitkän tauon jälkeen ratsastamaan vieraalla hevosella ja vielä kaupunkiolosuhteissa.<br />
<br />
Mutta mie selvisin. Nautin. Ja tais olla kyllä kintut aika kipeenä sen jälkeen :)<br />
Sen jälkeen en kuitenkaan hevosen selkään menny. Tottakai mie kaipasin sitä. Halusin kyllä.<br />
Mutten uskaltanu.<br />
Meillä hoitajilla oli lupa ratsastaa rakuunahevosilla ja vaikka käydä uittamassa niitä.<br />
Mutta mie jätin aina sen niille, jotka hallitsi homman. Miuta paremmille.<br />
Yritin perustella jopa itelleni, ettei se ole miulle niin välttämätöntä.<br />
<br />
Mutta olis se ollu. Vitutti. Miks en osaa?<br />
Tyydyin siis tosiaan aina kesän ajan vain hoitelemaan niitä hevosia ja salaa toivoin, että ehkä vielä jonain päivänä miekii pääsen selkään.<br />
Viime kesä sitten muutti kaiken.<br />
Kesän lopuksi toisen hevosen omistaja oli jättänyt viestiä meille hoitajille, että syksyllä hän voisi alkaa järjestämään yksityistunteja halukkaille.<br />
Yksi hoitajista, jonka kanssa olin tullut vähän enemmän tutuiksi, ehdotti josko mentäisiin yhdessä kokeilemaan. Hän ties, että haluan ratsastaa, mutta samalla pelkäsin.<br />
<br />
Eihän siinä sitten muutakuin tuumasta toimeen. Otettiin yhteyttä hevosen omistajaan, sovittiin aika ja sitte mentii.<br />
Vähän kyllä mietin, että mitähän hittoa mie olen tekemässä. Ja kun perille päästiin nii tää miun kaveri sitten ratsasti ensin ja mie kattelin vierestä.<br />
Kun tuli miun vuoro kiivetä selkään, en vieläkään tajunnu mitä tapahtuu.<br />
Pelotti.<br />
Ai jumalauta miuta pelotti ja tää mein "opettaja" huomas sen miusta heti. Ihan ihme tyyppi, lukee ihmisiä ja hevosia kuin avointa kirjaa.<br />
Eka tunti sitten keskityttiinkin siihen, että mie rauhotun, opin hengittelemään siellä selässä ihan kaikessa rauhassa. Mihinkään ei ollu kiire. Miun piti vaan tajuta, ettei ole mitään hätää.<br />
Lopputunnista jo vähän hymyilyttikin ja miulle sanottiin "ihanaa kun sie naurat!" :)<br />
<br />
Oon nyt käyny neljä kertaa ratsastamassa tuolla tallilla ja joka kerta oon niin hyvillä fiiliksillä lähteny pois. Oon oppinu jo nyt tosi paljon ja me mennään pienin askelin eteenpäin.<br />
Mie opettelen ihan oikeasti nyt kunnolla ratsastamaan, opettelen miten se hevonen toimii ja miten pystyn hallitsemaan niin omaa kroppaa, kuin mieltäkin.<br />
Ja huikeinta on ollu huomata, että mie ihan oikeasti keskityn just ja vain nimenomaan siihen tekemiseen. Ja hevoseen. En mieti YHTÄÄN MITÄÄN muuta.<br />
Miten vapauttavaa se voikaan olla.<br />
Pari ekaa kertaa oli vähän sellasta, että keskityin enemmä omiin virheisiin. Vaikka sain kehujakin, niin aina löysin sen jonkin jutun mikä oli miun mielestä siinä kohtaa pielessä. Oli vaikeeta ottaa niitä kehuja vastaan. Löysin vaan omat vikani.<br />
<br />
Nyt pari kertaa on menny ihan kivasti. En ole heti sättimässä itteeni ja otan vastaan sen, jos miulle sanotaan että joku meni oikeesti HIENOSTI.<br />
<br />
Ihan tosiaan piti hetkeksi pysähtyä ajattelemaan näitä tunnelmia mitä ratsastus on miulle tuonu.<br />
Sillä on niin paljon merkitystä, että miulle annetaan aikaa. Saan turvallisessa ympäristössä opetella ja miuta tajutaan.<br />
Ohjeistetaan, mitä tehdään ja miten, korjataan asentoja, kannustetaan.<br />
Ei miusta ikinä olis ollu lähtijäks millekään yleiselle tunnille isompaan porukkaan tai muuten vieraaseen paikkaan. Mutta asiaa helpotti, kun oli vähän tutumpi hevonen, tiesin ainakin miten se maasta käsin toimii ja opettajana sellanen ihminen joka selkeesti osaa hommansa.<br />
Tajus heti alusta asti, mitä mie tarvin ja siitä lähettiin. Kuten sanoin, pienin askelin.<br />
Tuolla tallilla on myös se toinenkin viime kesänä rakuunahevosena toiminut polle, ja silläkin mie oon nyt ratsastanut. Eli pienessä ajassa kokemusta kahdesta hevosesta, niin miun mittapuulla tää on aika hyvä!<br />
<br />
Ollaan jo sovittu seuraava ratsastus kerta, saas nähdä mitä sitten tulee.<br />
Mie en nyt uskalla vieläkään ihan liikaa tästä jotenkii intoilla, mutta haluan kyllä mennä eteenpäin ja oppia. Mennään yksi ratsastuskerta kerrallaan ja ehkä mie myöhemmi tajuan, että oon jo aika kaukana siitä ensimmäisen tunnin paniikista :)<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgyJoxtUJ-myne0cH4fPr3Jd_0Rt87tUxr7T9DQgOKO4nAUb4TRt4SnbIvF9Mpiai1bHiMxgB889VLtXEsfYY7vMGziK20cQxTb1q_ZDBx_1EnTdSrK5njkr-iCVCfeXscWDAj1MvEgybw/s1600/20180906_191237.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1200" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgyJoxtUJ-myne0cH4fPr3Jd_0Rt87tUxr7T9DQgOKO4nAUb4TRt4SnbIvF9Mpiai1bHiMxgB889VLtXEsfYY7vMGziK20cQxTb1q_ZDBx_1EnTdSrK5njkr-iCVCfeXscWDAj1MvEgybw/s320/20180906_191237.jpg" width="240" /></a></div>
Sannahttp://www.blogger.com/profile/04941965182699033671noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7728897843786854734.post-25299941165595399212018-09-29T11:45:00.000+03:002018-09-29T11:45:04.001+03:00Lääkärin määräyksestäKävin viime tiistaina lääkärin vastaanotolla. Kertoilin hänelle viime aikojen juttuja.<br />
Kerroin ahdistuksesta ja huonoista unista. Kaikesta.<br />
Alustavasti hän kirjotti miulle kaksi viikkoa sairaslomaa.<br />
Käski pitää itsestäni huolta. Levätä, muttei jäädä sohvalle vaan tehdä niitä kivoja, mieluisia juttuja joista saan vielä voimaa.<br />
<br />
Tää on ollu hämmentävää. Hetkittäin pää on ihan sykkyrässä, sitten taas tuntuu, että ihan kuin olis helpompi hengittää kun ei tarvi suorittaa. Mitään ei ole just nyt pakko, jos tuntuu ettei pysty.<br />
<br />
En mie nyt mitään elämäniloa ole menettänyt. Ei. Väsyin vaan ja miun on nyt ajateltava itteeni.<br />
Ja tottakai niitä jotka miusta vielä välittää. Haluavat olla läsnä vaikken itse jaksaisikaan.<br />
<br />
Oon paljon miettinyt omaa arvoani. Hämmentää kyllä, ettenkö oikeasti ole sen arvoinen, että miulle kerrottaisiin asioita. Eikä vaan silleen pääpiirteittäin.<br />
Tai sitten olen täysin tietämätön mistään.<br />
En mie aina ymmärrä edes kysyä, sen myönnän, mutta jos kysyn niin olis kiva jos oltaisiin rehellisiä.<br />
Ehkä senkin puoleen itsekin vetäydyn. Ja vetäydynkin. Ei miunkaan sitten tarvitse.<br />
Voin kertoa syömästäni herkkupuurosta tai alelaarista löytämistäni kengistä.<br />
Siitä, että joo mie oon nyt sairaslomalla, mutten siitä, mikä on todella tärkeää.<br />
<br />
Se on vissiin tuo some-maailma. Kaikki tietää, ettei se ole koko totuus, mutta silti siihen uskotaan.<br />
Jos kerron hyvän jutun ja hymyilen, se on kyllä totta juuri siinä hetkessä, mutta se, mitä todella sisimmissään ajattelee ja tuntee, ne ajatukset mitä on eniten mielessä.<br />
Ne mitkä voivat hetkellisesti pulpahtaa mieleen, mutta odottavat ulospääsyä.<br />
Niitä on hankalakin pukea sanoiksi. Vaikea enää kertoa, eders yrittää kun niin vahvasti tuntuu, ettei kukaan kuule.<br />
<br />
Kyllä ,mie elän "tavallista arkea" ja reippaasti treenailen ja lenkkipolulla ihmettelen maailmaa. <br />
Ne on isoja juttuja ja vie miuta eteenpäin. Ne on miun omia juttuja joissa haluan kehittyä.<br />
Vietän aikaa joidenkin kanssa.<br />
Niin ja mie olen käyny ratsastamassa. Se jos mikä on terapiaa jossa unohtaa kaiken muun.<br />
Keskittyy vaan siihen, mitä just sillä hetkellä tekee. Kuuntelee hevosta, sen liikkeitä ja yrittää parhaansa mukaan toimia silleen, että hevonenkin ymmärtää mitä haluat.<br />
<br />
Syvempiä juttuja, sellasia mitkä on ehkä tuonu miut tähän, en voi enempää avata näin eikä tarvitsekaan. Tää on nyt tämä hetki. En suunnittele, mutta toivon. Teen töitä asioiden eteen, mutta muistaen omat voimavarani ja sen, kuka ei näilläkään hetkillä ole miulle kääntänyt selkäänsä.<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh1RuYp_-PFkNu0KIaNwFT5YSEigsFIiOH7iaywtOwFZoR-CW4W00w1W2oFc2409INEl-3cTrFZngm3lnc7mLI9Y_3Y_YP0VlXnFNShawHG5nKadL0riLNv7T3YuQ8-mvilVnlCxsMQe_s/s1600/20180906_191237%255B1%255D.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1200" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh1RuYp_-PFkNu0KIaNwFT5YSEigsFIiOH7iaywtOwFZoR-CW4W00w1W2oFc2409INEl-3cTrFZngm3lnc7mLI9Y_3Y_YP0VlXnFNShawHG5nKadL0riLNv7T3YuQ8-mvilVnlCxsMQe_s/s320/20180906_191237%255B1%255D.jpg" width="240" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
Sannahttp://www.blogger.com/profile/04941965182699033671noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7728897843786854734.post-357277428354231742018-08-26T19:43:00.003+03:002018-08-26T19:43:56.873+03:00Olisi jo aika...Se,että vaikka oon tuntenu itteni tosi yksinäiseks ja surulliseks, ei vie pois kuitenkaan sitä faktaa, että moni asia miun elämässä on nyt hyvin verrattuna vuosien takaiseen.<br />
Se, kuinka vahvasti muistan sen tunteen, kun halusin vaan kuolla, en halua sitä enää takaisin.<br />
Se tekee niin kipeetä edes ajatella.<br />
Kuitenkin tänä päivänä miussa elää yhä se epävarma ja niin monen ihmisen halveksima läski joka pelkää, ettei riitä.<br />
Yritäppä sitten näitä tuntemuksia selvittää siten, että edes itse ymmärtäisi.<br />
Tänä päivänä vahvemmin kuitenkin elää ja nostaa päätään se uhmakkaampi minä joka ei hyväksy kaikkea.<br />
Vaikka se on tuonut mukanaan yksinäisyyden tunteet, niin ehkä joku vois väittää että parempi näin.<br />
<br />
Arvatkaa, mie jaksoin ja ehdin tällä viikolla treenata neljästi. Ja yhden kerran kävin kävelemässä pienen lenkin, lopputuloksena läpimärkä Hippiäinen, kiitos vesisateen. Saatoin hieman hymähtää että oliks se nyt joku karma kun puras miun pulleeta takapuolta kun töiden jälkeen sohvan sijasta valitsinkin lenkkipolun?<br />
<br />
Ja se,että tosiaan treenasin sen neljä kertaa ja yhdellä kerralla oli jopa hyvä ystäväni mukana,antoi ehkä jopa hieman lisäbuustia tähän arkeen. Se, että mie menin ja tein.<br />
Tein ehkä jotain iisimpää ja mukavempaa hommaa,paitsi sillon kaverin kanssa kun piti päräyttää ittensä sinne mukavuuaslueen ulkpuolelle.<br />
Mutta just nyt ihan jo oman jaksamisen takia tärkeintä on, että menee ja tekee. Edes jotain.<br />
<br />
Mie yhä pelkään suurta ihmismäärää salilla, pelkään epäonnistumista ja sitä, etten kuulu sinne.<br />
Nää kaikki möröt on miun pään sisällä ja tiedän, että ne pitää voittaa ja ne on voitettavissa mutta mistä lähtisin sitä vyyhtiä purkamaan?<br />
Sitä en tiedä.<br />
<br />
Näissä jutuissa huomaan selkeesti sen avun ja tuen tarpeen. Kun treenaan ystävän kanssa, ei miulla ole hätäpäivää vaikka sali olis täyteen ahdettu.<br />
Huomaan, etten uskalla edes lähteä tekemään kovempaa treeniä ja menen niin monen asian kanssa hukkaan, kun ei ole nyt sellaista selkeää ohjetta eikä ns.järkeä mihin mennä ja mitä tehdä.<br />
<br />
Toiveissa on niin paljon, mutten osaa järkeistää niitä asioita.<br />
Nyt eletään taas sitä vaihetta vuodesta kun netti on pullollaan erilaisia valmennustarjouksia.<br />
Voi ostaa henkilökohtasta pakettia ja nettivalmennusta.<br />
Huomaan kaipaavani jotain tuollaista. Apua. Tsemppiä.<br />
Mutta se mihin tarttuisin, en tiedä. Ehkä nettivalmennukset on niin nähty miun kohdalta ja jalkojen rajotteiden takia en jaksa enää lähteä soveltamaan niitä.<br />
Eli miun kohdalla joku yksilöity juttu toimis parhaiten, mutta keneltä?<br />
Monia valmentajia olen seurannut, mutten jotenkin saa heistäkään tarpeeksi selvää kuka voisi olla se joka tajuu ja osaa auttaa?<br />
Selvittää jollekin vieraalle nyt omaa tämän hetkistä elämää ja saada toinen ymmärtämään?<br />
Mie haluan olla valmis uskaltamaan.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjJq-ZHRVfX-sqgBtv8Gs4ZfT2Or_JvCNwVUg1DXyrSZVZrMovxfaWnTGr9d5q9QbyhF-czg9QIpxYKq_PrK-Rwj1XpbcjryWDvlwcZFsBVWO3guv78P18Y53gsJHzDbV_hmxT31qw9bgw/s1600/20180825_093207%255B1%255D.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1200" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjJq-ZHRVfX-sqgBtv8Gs4ZfT2Or_JvCNwVUg1DXyrSZVZrMovxfaWnTGr9d5q9QbyhF-czg9QIpxYKq_PrK-Rwj1XpbcjryWDvlwcZFsBVWO3guv78P18Y53gsJHzDbV_hmxT31qw9bgw/s320/20180825_093207%255B1%255D.jpg" width="240" /></a></div>
<br />
<br />Sannahttp://www.blogger.com/profile/04941965182699033671noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7728897843786854734.post-46266767902374525372018-06-30T09:41:00.000+03:002018-06-30T09:41:07.308+03:00Hippiäisen hajatelmatOnpa taas tovi kun viimeksi kirjoitin. Ei kait liene ole ollut mitään sanottavaa?<br />
Nyt ehkä on muutama.<br />
Eli mitä elämään nyt kuuluu?<br />
<br />
Mie tuossa keväällä kokeilin dieettiä, heittämällä lähti pari kiloa fitfarmin <i>Go Fat Go:lla </i>ja ajattelinkin jatkaa samoilla vauhdeilla saman firman <i>viimeiset 5-kiloa </i>valmennukseen.<br />
Siitähän se riemu ratkes kun kroppa ei alkuun reagoinu siihen millään tavalla ja loppuvaiheessa meni ne viimosetkin mehut ja energiat täysin nollissa.<br />
Siitä sitten tässä palaudutaan. Sovittiin kaverin kanssa, etten nyt enää lähde sellaselle dieetille missä hiilarit vedetään vähille. Miun stressi/masennuskausi yhdistettynä kropalle sopimattomaan diettiin sai tän paketin aikalailla valmiiksi. Eikä niin hyvällä tavalla.<br />
<br />
Miesystävän kanssa päätettiin laittaa hynttyyt yhteen ja vaikka periaatteessa meidän elo ei tästä mihinkään muuttunut, niin onhan se kiva kun miullakin on kirjaimellisesti koti ja kirjat samassa osoitteessa ihmisen kanssa, jonka kanssa haluan elämäni jakaa.<br />
<br />
Mutta mitäs muuten?<br />
<br />
Kyllä, oon ollu hemmetin surullinen välillä. Ja uupunut.<br />
Oon iloinnu, mutta myöskin ollu niin saatanan pettynyt ihmisiin. Tuntenut itseni turhaksi.<br />
Jäänyt ulkopuolelle.<br />
Puhelin tuossa sekoili välillä ja miesystävälle sanoinkin että mitähän hittoa mie sillä puhelimella teen kun ei siihen kukaan edes soita.<br />
Töissä välillä ollut hässäkkää, jos unohdan asiakkaan avaimet toimistolle ja joudun kääntymään niitä hakemaan, suutun itselleni, jos tullut tilanne jota en koe pystyväni selvittämään ilman apua, pomo joutuu miuta käskemään hengittämään syvään ja kertomaan miulle, että asia järjestyy.<br />
<br />
Oon menny salille innosta puhkuen, mutta tehnytkin vain -semipaskan- treenin sillä en ole kokenut pystyväni parempaan. Sitten onkin tehnyt mieli paiskoa itseensä seinään laiskuudesta ja saamattomuudesta.<br />
<br />
On hetkiä, kun on ihan suht tyytyväinen itteensä ja lähinnä naurattaa kun postimyynnistä tilattu takki kiristikin selästä eikä vaikka mahasta.<br />
Mutta sitten tulee se vanha läski olo, joka ei ole ansainnut syödä edes yhtä karkkia.<br />
Mistä tää ittensä soimaaminen tulee? En tiedä.<br />
Ehkä vaan siitä kun on jotenki saatanan pettyny siihen, ettei löydä nyt tietään ulos näistä tuntemuksista. Ja kyllä, mie oon käyny näistä terapiassa puhumassa, että sinne miuta ei tarvitse ohjata.<br />
Säästyypä ihmisten korvat kun en itke kaikille.<br />
Miesystävä kyllä on nyt joutunu kuuntelee ja kattelee, ja hito hyvä, että se jaksaa auttaa.<br />
Aina se ei löydä sanoja eikä tarvitsekaan. Kun sit se silittää ja ottaa kädestä vaikka <3<br />
<br />
Käytiin muuten kesälomalla meidän vuosipäivääkin viettämässä, tampereella ja helsingissä hengailemassa. Oli kyllä ihanat neljä päivää. Teki hyvää meille molemmille. Ja onpahan taas mitä muistella sitten.<br />
<br />
Mutta tosiaan, joku vois kutsuu tätä miun meininkiä säälittäväks ihmisperseilyks tai liialliseks ajatteluks,mutta kyllä tässä joku masennuksen poikanen on. Sitä en todellakaan häpeile tunnustaa, mutten täysin koko tarinaakaan voi enkä halua tänne avata.<br />
<br />
Tiedän järjellä ja ihan kokemuksesta, että elämässä niin moni asia on ihan itsestä kiinni, mutta hitoksee joutuu nyt tekemään töitä tässä sen eteen, että vois sanoa kaiken olevan hyvin.<br />
Kyllä tää tästä.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjyqNUU4LigJEUETqSRR3daO06XHS3-kfPqQSpLO8ud7hY0AcdLIGvYfi8duOlFT74haRhYRfxd7ReD-xMNUD9U5cG_69nyZGExbnbGS9dhLDehSaJ832h8Su7tI1btAZlO11lyFnHNFZI/s1600/20180605_063718.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1200" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjyqNUU4LigJEUETqSRR3daO06XHS3-kfPqQSpLO8ud7hY0AcdLIGvYfi8duOlFT74haRhYRfxd7ReD-xMNUD9U5cG_69nyZGExbnbGS9dhLDehSaJ832h8Su7tI1btAZlO11lyFnHNFZI/s320/20180605_063718.jpg" width="240" /></a></div>
<br />Sannahttp://www.blogger.com/profile/04941965182699033671noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-7728897843786854734.post-45435701485186657062018-02-06T17:10:00.000+02:002018-02-06T17:10:52.800+02:00Missä olen?Miusta on jo pitkään tuntunu siltä, että olen jotenki kadottanu itteni.<br />
Missä on se ihanan reipas Hippiäinen joka jaksaa treenata 5-10 kertaa viikossa ja olla iloinen, hymyilevä?<br />
En tiedä.<br />
Pitkään on ollut alakuloisempi, yksinäisempi hahmo joka kyllä tekee työnsä ja muut arjen puuhat. Käy jopa salilla, mutta "säälittävät" kolmisen kertaa viikossa.<br />
Tosin viime viikkoina niistäkin kerroista on kadonnut se hohto. Tuntuu, ettei miussa ole voimaa ja salilla oleminen on vaan vähän sellaista haahuilua.<br />
<br />
Toki kaikesta tästä tulisi etsiä hyvääkin. Että mie en ole jääny sinne sängynpohjalle vaan joka päivä yhä uudestaan nousen ja teen työni. Kotiaskareeni ja satujumppailen.<br />
Onneksi työ on luonteeltaan sen verran liikkuvaa että ns.arkiaktiivisuus tulee pidettyä yllä.<br />
Kävelen paljon ja portaatkin on tuttu juttu. <br />
<br />
En ymmärrä, miksi soimaan itseäni tällä hetkellä treenaamattomuudesta sillä kunnon salitreenihän on tavallaan stressiä keholle ja siitä sen on sitten seuraavina päivinä palauduttava kun miun kroppa ja mieli on jo valmiiksi jatkuvassa stressitilassa.<br />
Käyn kierroksilla.<br />
Olen samaan aikaan tosi uupunut, mutta silti levoton.<br />
Päässä on tuhat ja miljoona asiaa ja samaan aikaan siellä ei ole yhtään mitään.<br />
Unohtelen asioita.<br />
Viimeksi tänään töissä lukitsin itseni ulos kirjausjärjestelmästä kun olin unohtanut salasanani.<br />
<i>Joo voi käydä kelle vaan millon vaan mutta miulle tää oli iso juttu..</i><br />
<br />
Sillon<i> </i>kun miulta kysytään kuulumisia niin vähän joutuu miettimään mitä sanoo.<br />
Jollekin lähemmälle voin sanoa sen mitä viime päivinä on ollut päässä mutta joku ehkä etäisempi, sille tulee sanottua tyylillä "same old same old..töitä.."<br />
Sillä miksi avautuisin suoraan? Todellisista tunteista ja ajatuksista? Peloista mitä olen tuntenut ja päässäni pyörittänyt?<br />
Enhän todellakaan haluaisi tulla enää miljoonannen kerran pettyneeksi ja noin niinkuin kuvainnollisesti turpaan lyödyksi sillä olenhan jo ehkä saattanut tajuta sen ketä oikeasti kiinnostaa.<br />
<br />
Ja kyllä, olen myös todella tuntenut itseni säälittäväksi ihmisperseeksi lähimpiä kohtaan kun ihan oikeesti Hippiäinen (tai haamu siitä) on ollut nyt ihan tosi väsynyt eikä ole pystynyt antamaan kaikkeensa. Yritän kovasti silti, kyllähän te sen tiedätte.<br />
Mie olen täällä, älkää päästäkö menemään.<br />
<br />
Saatiin miesystävän kanssa pienen pieni happihyppely ja irti arjesta kun käytiin Hämeenlinnassa tuossa yhtenä viikonloppuna. Ihan vaan pieni suuri seikkailu ja yksi yö hotellin lakanoissa.<br />
Se hieman puhdisti. Teki hyvää.<br />
Enkä mie nyt muutenkaa jatkuvasti ole surullinen (WOOP! WOOP!) Osaan vielä hymyillä ja nauraa. Nauttia pienestä sillon kun on aihetta. Että ihan syrämmetön paskiainen en ole. Eikä miusta selaista saa.<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj2N4XqSpyL5PgR9aLKHUEN6TwrPDbwkBBO2J2tnnZPEqWEMbjkz2FvUKlGZi_-xsFAPrZ-8hOwY3stc8jrAoYxVFh6_-0OZdPnxVBf6R3R8c4Vv_fQ9R982so_FLOX1M3ML2nxQw86f0Q/s1600/20180125_080259%255B1%255D.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1200" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj2N4XqSpyL5PgR9aLKHUEN6TwrPDbwkBBO2J2tnnZPEqWEMbjkz2FvUKlGZi_-xsFAPrZ-8hOwY3stc8jrAoYxVFh6_-0OZdPnxVBf6R3R8c4Vv_fQ9R982so_FLOX1M3ML2nxQw86f0Q/s320/20180125_080259%255B1%255D.jpg" width="240" /></a></div>
<br />
<br />
Mutta tosiaan. On miulla pieni toivon kipinä nousta vielä täältä. Hengaillaan nyt ja hengitellään, kerään voimia siihen kunnon treeniin ja vaikka dieetinpoikaseen. Ei miun pidä hötkytä kun on nyt ollu isompiakin asioita mielessä mutta kyllä mie ihan oikeesti kaipaan vanhaa itseäni takas.<br />
Ai miten sen sais sitte takas? No otanpa itteeni niskasta ja teen sen. Ei.<br />
Toki niin moni asia elämässä on juuri ja vain miusta itsestä kiinni, mutta just nyt tällä hetkellä voimavarojen ollessa rajalliset mennään näillä. Tehdään se mihin pystytään. Laitetaan ihmisille viestissä lämpimiä ajatuksia ja vaikka sydämmiä ja kokkaillaan tärkeimmälle miehelle herkkuruokaa. Näin. <br />
<br />Sannahttp://www.blogger.com/profile/04941965182699033671noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7728897843786854734.post-7499534536740718322018-01-11T19:07:00.000+02:002018-01-11T19:07:02.367+02:00Ajatus motivaatiostaEdellisestä kirjoituksesta onkin jo jokunen tovi. Elämässä ei mullistavia muutoksia ole ollut, joten ehkä siksi ei oikein ole ollut asiaakaan? Tai sitten päässä on jo niin paljon, ettei osaa sitä kiteyttää. Mene ja tiedä.<br />
Mutta jospa nyt näin vuoden alun kunniaksi jokunen sana siitä -ah niin ihanasta motivaatiosta-?<br />
Sehän nyt on pinnalla. Moni on luvannut tehdä elämäntapamuutoksen, laihduttaa.<br />
Jokaisella on omat syynsä siihen, miksi alunperinkään rupeaa koko hommaan ja monella se myöskin tyssää ennenkuin on kunnolla edes alkanut.<br />
Yritän kovasti miettiä omaa menneisyyttäni painonpudotuksen saralta. Miksi ryhdyin muutokseen? Millaisia muutoksia tein?<br />
Olen näistä tainnut aiemminkin kirjoitella, mutta välillä näitä on hyvä itsekin kertailla ja käydä läpi, että mitähän hittoa miun päässä liikkui silloin 2014 kun tein ihan oikeasti sen päätöksen?<br />
<br />
Apua. Enhän mie muista.<br />
Olin mie ennen tuota ratkaisevaa hetkeä alkanut pikkuhiljaa harrastelemaan liikuntaa, mutta eihän se peilikuva mihinkään muuttunut kun söin mitä ja miten sattui. <i>(</i> <i>Tupakoinnin olin muuten hei lopettanut 4vuotta aiemmin.)</i><br />
Ruoka. Siitä oli hyvä lähteä rakentelemaan uutta tapaa elää ihan tätä perusarkea, kokeilla mikä itselle toimii ja kuinka se paino lähtee putoamaan kun kroppa saa mitä tarvitsee.<br />
<br />
Miun on kyllä tunnustettava, etten paljon muista noista ajoista. Pidin kyllä ruokapäiväkirjaa ja niitä en ole (onneksi) hävittänyt mihinkään. Olihan se alkuun hitonmoista opettelua ja jokaisen suupalan laskemista, mutta jotain silti alkoi tapahtumaan. Kilot alkoivat jäämään matkalle.<br />
<br />
Jos nyt miettii miun syömisiä nii elämäntapamuutoksen alkuaikoina söin kyllä ihan järkyttävän vähän. Tokihan miun kroppa nyt muutenkin on muuttunut. Jossain kohtaa sain painon alle 60kg ja joku vois väittää jopa rimpulaks.<br />
Nyt kun kattoo peilii nii painoa on kyllä tullu,,mutta niin on kyllä lihastakin vaikka itse sanonkin.<br />
Enkä mie edes halua olla rimpula. Salitreenit on tullu miun elämään jäädäkseen ja tavotteet matkan varrella muuttuneet paljon. Ihan aluksihan miulla oli tavoitteena se painon putoaminen, pois liikalihavasta "normaalipainoiseksi" <i>(jota en muuten koskaan ikäni aikana ole ollut..)</i><br />
Ja mitä enemmän salilla kävin, niin alkoihan se lihaskin vähän paistamaan esille.<br />
<br />
Ai niin se motivaatio? No miten olis vaikka ihan oma terveys?<br />
Jos siulla on riski sairastua ylipainon aiheuttamiin tauteihin, kulutat niveliä, tai et vaikka ihan vaan viihdy ittes kanssa etkä voi sietää peilikuvaa niin olisiko aika tehdä asialle jotain?<br />
Kyllä.<br />
Muutos ja projekti on hemmetin raskasta ja tee kaikkes, että saat neuvoja, apua ja tukea.<br />
Miulla ei ollut mitään omia personal trainereita eikä treenikavereita, siinä mielessä olin melkosen yksin. Mutta onneksi oli netin ihmeellinen maailma jonka kautta juttuja opiskelin ja opettelin, pari läheistä joille sai avautua ja pari kertaa ostetut pt:n laatimat ohjelmat/fitfarmin nettisetit.<br />
<br />
Ja niin joo, se muutos on myös hemmetin hidas juttu. Mutta jokainen fiksu valinta ruokalautaselle ja ylimääräinen askel kauemmas kotisohvasta (tai vaikka edes sen ympäri) on kohti jotain paljon parempaa, mie lupaan.<br />
<br />
Miun tän hetkinen tilanne? Oon tullu pitkän ja kivisen tien, oon menny perse edeltä puuhun. Onnistunu ja epäonnistunu. Melkei luovuttanu ja sitten taas voittanu. Oppinut.<br />
Kuntosali on niiiiin miun juttu, kuten terveelliset ruokavalinnat. Ja voi kyllä, karkit on nii hyviä ja suklaa ja hampurilaiset. ai että mie nii niistä tykkään ja syönkii mutta ne ei ole jokapäiväinen juttu.<br />
Mie nautin niistä, mutta vedän itselleni ne rajat. Mättäminen ei jää päälle.<br />
Enkä todellakaan koe jääväni mistään paitsi.<br />
<br />
Tää kaikki vaatii töitä ja just ja nimeonomaan sitä MOTIVAATIOTA. Jos siulla on pienikin syy siihen, miksi lähtisit tekemään töitä ITSESI ETEEN niin ai hyvä luoja, TEE SE NYT.<br />
Mie lupaan, sie et kadu mitään. Jos annat periks, sitä kadut.<br />
<br />
Miullakin on vielä ne huonot hetkeni kun peilistä katsoo se typerä pullukka joka ei mitään osaa, mutta mie pääsen niistä oloista yli. Joku miut on aina herättäny siihen, että katoppa nyt mitä oot saanu aikaan. Ja just siks mie matkani aikana ja edelleenkin tykkään ottaa niitä selfiebelfieitä.<br />
Kyllästymiseen asti. Mutta vain ja ainoastaan niistä sie ite pystyt sen muutoksen näkemään.<br />
Mie oon ehkä saavuttanu paljon, mutta silti koen olevani vasta alussa.<br />
On vielä niin paljon, mitä haluan pystyä näkemään ja tekemään nimenomaan koskien miun kropan muutosta.<br />
Mutta vielä ei ole sen aika. Nyt elän näin. Hetken ja päivän kerrallaan.<br />
Treenaan omalla pienellä tavallani ja syön hyvin ja herkuttelen.<br />
Mutta miulla on haaveet. Miulla on tavotteet ja tiedän, että vielä tulen tekemään töitä sen eteen.<br />
Nyt miulla vaan ei ole oikeasti mitään terveydellistä syytä lähteä laihduttelemaan. Tein sen jo.<br />
Mie olen nyt terve.<br />
Miun äiti on kuollu nuorena aivoverenvuotoon ja miun isällä on ms-tauti. Jos on pienikin mahdollisuus välttyä näiltä tai muulta vastaavalta, kun teen niitä "fiksumpia valintoja" nii tottakai mie sen teen. Itseni vuoksi. <br />
Tässä ja nyt.<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjObI5H4L5cSjMVtQKi0uCQewbwo5KVYP7FLmdPnLPpnDU3nLEtdpVylVe3i2DZWj7zYX2S3LUNmtpzWb0VpK0ilN7-TWEwcZTrtoK98JMOTN_IzHOaacXQMrf3s57bvEBdct8542sXIck/s1600/IMG_20171130_180133%255B1%255D.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1080" data-original-width="1080" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjObI5H4L5cSjMVtQKi0uCQewbwo5KVYP7FLmdPnLPpnDU3nLEtdpVylVe3i2DZWj7zYX2S3LUNmtpzWb0VpK0ilN7-TWEwcZTrtoK98JMOTN_IzHOaacXQMrf3s57bvEBdct8542sXIck/s320/IMG_20171130_180133%255B1%255D.jpg" width="320" /></a></div>
<br />Sannahttp://www.blogger.com/profile/04941965182699033671noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7728897843786854734.post-76413254955773292002017-09-03T07:37:00.000+03:002017-09-03T07:37:02.525+03:00Pikkuhiljaa eteenpäinSatuin eilen katsomaan uusintaa ohjelmasta jossa Maria Veitola oli "yökylässä cheekin luona".<br />
Siitä jäi mieleen kun Cheek sanoi jotenkin näin "ei mulla ollu itsetuhosia ajatuksia, mä vaan toivoin etten heräis.."<br />
Se kolahti.<br />
<br />
Mie oon elämässäni käyny monta kertaa todella syvissä vesissä ja muistan aika tarkkaan ne tunteet. Ne on sellasia mitä ei toivo kenellekkään ja toivon, etten itsekään koskaan enää joutus kokemaan niitä.<br />
Se, että on vaan niin paha olla ettei todellakaan tiedä miten selviää päivästä, tai edes hetkestä toiseen.<br />
<br />
Joka ilta toivoi, ettei aamulla tarvis enää herätä. Ei ollut mitään syytä nousta ylös.<br />
Ei, en mie aatellu että itelleni mitään olisin tehny, se olo vaan oli... Toive siitä, että kun illalla käy nukkumaan, pääsis pois.<br />
<br />
Näin jälkikäteen ajateltuna en todella tiedä miten oon päässy sieltä pois. Ajan kanssa? Ehkä.<br />
Ja toki miulla on ollu tukijoita. Ottamassa kiinni kun oon vajonnu lattialle huutoitkemään.<br />
Maksettu junaliput, että pääsen hetkeksi pakoon kotoa.<br />
Ihan uskomatonta, mutta mie oon selvinny ja tullu helvetin pitkän matkan kyllä.<br />
<br />
<br />
Jos nyt miettii tätä päivää, niin asiat on ihan mukavasti. Ei miulla ole kultaa eikä rikkauksia, mutta miulla on elämässä ihminen joka ei ole verrattavissa mihinkään rahaan. Se on arvokkaampaa. Ihminen joka jakaa elämäänsä miun kanssa, tykkää miusta sellasena kuin olen.<br />
On miulla pari hassua kaveriakin jäänyt ja niiden suhteen olen ymmärtänyt paljon. Olen aiheesta aiemmin kirjoitellutkin. Ymmärrän oman arvoni vihdoin ja kohtelen muita sen mukaan miten itse tulen kohdelluksi. Sehän on sitä tasa-arvoa vai mitä?<br />
Ihan turhaa kuluttaa aikaansa ihmisiin joita ei kiinnosta mitä miulle kuuluu.<br />
<br />
Miulla on keväästä asti ollu uupumista välillä enemmän ja välillä vähemmän.<br />
Välillä sain voimani salilla käymisestä ja pikkuhiljaa se kääntyi siihen, etten jaksanut enää edes treenata.<br />
Pari viikkoa sitten iloitsin siitä kun jaksoin vapaapäivänä siivota ja touhuta. Aiemmin miun fiilikset oli lähinnä ollut sellaisia, että saatoin tuijottaa vinossa olevaa mattoa jaksamatta tehdä sille mitään.<br />
<br />
Olenko sitten ollut töissä? Kyllä ihan normaalisti. Osa-aikaisestihan mie töitä teen eli päivät on todella vaihtelevia. Välillä saanu painaa koko päivän ja välillä taas ollu parin tunnin työpäivä.<br />
Työ on kuitenkin ihmisen perusvelvollisuus ja kyllähän mie oon noista hommista jopa tykännyt niin en ole sitä kokenut niin raskaaksi että olisi pitänyt jäädä pois. Hyvä niin.<br />
<br />
Tosiaan pari viikkoa tässä on alkanut olemaan vähän parempi olla ja elää.<br />
Aloitin myös käyttämään ubikinonia, varmaan sillä oma vaikutuksensa miun energioihin?<br />
Se,että jaksaa jo ihan perusarjessa paremmin on iso askel.<br />
Ainut miinus viime aikoina ollut, kun sain reilu viikko sitten astetta isomman migreenikohtauksen ja miut tultiin laittamaan tippaletkun päähän. Ei ihan hetkeen ole moista ollut. Sen jälkeen miulla on muutamana päivänä ollut huimauskohtauksia ja oon vähän kysymysmerkkinä, eikö niihin mikään auta? Miulla on kyllä todettu asentohuimausta ja eihän siihen mitään ihmepilleriä ole.<br />
Yhtenä päivänä töissä sain kohtauksen ja tyhmä vielä ajelin sitten autolla isännän luokse ja loppupäivä menikin sitten sängyssä makoillessa. Onneks ei ole ollut ihan jokapäiväistä. Vielä.<br />
<br />
Ja sitten positiivisuuksia:<br />
Voitin muuten Nana Heikkilän nettivalmennuksen instagram kisassa. Kestää kaikkinensa 8viikkoa mutta tottakai niitä ohjelmia ja ohjeita voi noudattaa pidempäänkin.<br />
Se on siitä hieno valmennus, että siinä keskitytään niin kokonaisvaltaisesti ihmisen hyvinvointiin eikä vaan lätkäisty jotain treeniohjelmaa ja tiukkaa dieettiä eetteriin.<br />
Oon pikkuhiljaa päässyt taas kävelylenkkeihin kiinni, pyrin venyttelemään ja huoltamaan kehoa ja salilla käyn pari kertaa viikossa.<br />
<br />
Jännä kun fiilikset kokoajan menee eteenpäin ja mietin lähes malttamattomana tulevia juttuja ja suunnitelmia, mutta nyt ei auta hötkytä. Ei todellakaan.<br />
Joudun päivittäin keskustelemaan itseni kanssa että nyt ei ole kiire. Nyt tämän valmennuksen kautta mie yritän löytää sen oman oikeesti energisen ihmisen takas ja sitten vasta voidaan suunnitella rankempaa treeniä ja sellasta ruokavaliota jolla saadaan taas kroppaa muokattua.<br />
<br />
Se on kuitenki miun pidemmän tähtäimen tavoite, saada tätä löysää kroppaa paremmaksi.<br />
Sellanen x-shape ois hakusessa ;)<br />
<br />
Mutta tosiaan. Kuten tähänki asti niin ihan päivä kerrallaan. Kuulostelen mieltä ja kroppaa ja sen mukaan menen eteenpäin. Haluan pitää itsestä ja myös tärkeimmistä huolta <3<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjHrE8yzgTYmo7s-RlysJuoq6DBw7tVz8L3MQDcff-Abub5VLBytMRr006UO1K4I51rWxJrIiM04eCb05s_UNRkTCvCZrc1CaVrUG-PyuNnNAkUN2qkz0Tzcgbv_9Pp9bMLP7d1cIRHhiM/s1600/20170809_155235.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1200" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjHrE8yzgTYmo7s-RlysJuoq6DBw7tVz8L3MQDcff-Abub5VLBytMRr006UO1K4I51rWxJrIiM04eCb05s_UNRkTCvCZrc1CaVrUG-PyuNnNAkUN2qkz0Tzcgbv_9Pp9bMLP7d1cIRHhiM/s320/20170809_155235.jpg" width="240" /></a></div>
<br />
<br />Sannahttp://www.blogger.com/profile/04941965182699033671noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7728897843786854734.post-7650218593634959942017-08-18T09:35:00.001+03:002017-08-18T09:35:16.057+03:00Ylipainon jäljet ihossa...Olen tätä aihetta pyöritellyt päässäni monesti. Ja varmasti moni muukin tällä hetkellä ylipainoinen tai jo painoaan pudottanut miettii.<br />
<br />
<i>Eli nahkan palautuminen ja arvet?</i><br />
<br />
Niin että palautuuko se nahka ja häiveneekö arvet jotka on tulleet ihon venymisen myötä?<br />
Tämähän on aivan luonnollinen reaktio kun nainen tulee raskaaksi ja maha alkaa kasvamaan ja iho venyy aikalailla.<br />
Tästäkin voidaan olla niin montaa mieltä, mutta miun näkövinkkelistä normaalivartaloisen, nuoren naisen vartalo palautuu paremmin kuin tässä tapauksessa miun, eli -lähes 30v elämästään ylipainoisen ja monta vuotta vaan läskillä venyttänyt nahkaansa-kroppa.<br />
<br />
Sanotaan, että se johtuu niin iästäkin, geeneistä ja tottakai elintavoista.<br />
Miusta on vähän surullista kun en todellakaan aiemmin tätä ollut tullut miettineeksi,<br />
Varsinkaan silloin kun en välittänyt itsestäni ja elintavoistani vaan lihoin kokoajan lisää.<br />
En ehkä vaan välittänyt. Jos oisin, olisin tehnyt elämäntapamuutokseni jo paljon aiemmin.<br />
<br />
Onhan niitä kaikenmaailman hoitoja tähän avuksi. Voiteita ja öljyjä. Roikkuvaa nahkaa hoidetaan myös leikkauksin.<br />
Kun olin saanut painoa pois, miulla saattoi olla pieni toivenvire siitä, että kyllä ne allit vielä häviää ja alavatsa asettuu kun vaan treenaan.<br />
Mutta olen jo aikalailla 100% varma siitä, että mitään poppaskonsteja ei vaan ole eikä mikään maailman treeni ja ruokavalio miuta pelasta.<br />
Leikkaus ehkä, mutta tää ongelma nyt vaan on pienesti kosmeettinen, niin en ole valmis siihen.<br />
Ja uskon, että tässä kohtaa miun pitäis se itse yksityisellä kustantaa.<br />
Olen kuullut, että jos haitta on terveydellinen, on helpompaa päästä kunnallisen kautta operoitavaksi.<br />
<br />
Alan ymmärtämään, että en tule koskaan saamaan sellaista kivan "lättänää sikspäkkiä", mutta onko miulla siihen tarvettakaan? Ei.<br />
Se, mikä kieltämättä ottaa ajoittain ohimoon, on nimeonomaan tuo alavatsa joka saa miut näkemään itteni lihavana. Moni on aiemmin sanonut, että miulla on ihan hyvä kroppa ja olen jonkun mielestä jopa hoikka (hahhh...painoa tullu lisää iha kiitettävästi tän vuoden aikana nii en todella allekirjoita tätä..)<br />
Joskus sain kommentin johonkin miun "pullistelukuvaan" SIULLAHAN ON ALLIT!"<br />
Kyllä. Ja ne lepattaa hitoksee kivasti tuulessa. Ojentajatreeni on yks miun suosikeista, mutta tämäkin on se yksi osa kehosta joka ei täysin palaudu.<br />
<br />
Entä miten ne miun arvet sitten? Pahimmat on ehkä juuri vatsassa. Ne on mielestäni ne raadollisimmat muistuttajat menneestä. Myös kädet ja reidet on saaneet osansa.<br />
Jaloissa on toki myös leikkauksien jäljiltä paljon arpia.<i> Että miulla saa kesällä olla hitokseen hyvä päivä jos olen kulkenut shortseissa ;)</i><br />
<br />
Häpeänkö arpiani? Kyllä ja en. Tokikaan leikkausarvillehan nyt en voi mitään ja ne on "ihan ok", mutta kyllä miun on tunnustettava, että huonoina päivinä sitä saattaa kauhistella mitä on kropalleen aiheuttanut.<br />
Monet äidithän sanovat, että kantavat ylpeänä taisteluarpensa ja tottakai, se on ymmärrettävää, onhan heillä rakkaat syynsä siihen, mutta kuten aiemmin mainitsin niin omalle kohdalleni olen tämän aivan itse omaa kehoani kaltoinkohdellen aiheuttanut.<br />
Onko typerää velloa menneessä ja katua sitä? On. Enkä mie siinä kieriskele, nämä ajatukset vaan hetkittäin palaa mieleen ja olen kyllä helvetin ylpeä ja kiitollinen siitä, että koin sen herätyksen tehdä elämäntapamuutoksen edes pikkasen myöhemmin.<br />
Eikä siinä kohtaa kun olen jo sydänkohtauksen tai verenpainelääkityksen saanut.<br />
Eiköhän tuo nahka ja rikkinäinen polvi muistuta miuta jo ihan tarpeeksi.<br />
<br />
Olenko sitten kokeillut mitään vippaskonsteja tähän? En sanois niitä vippaskonsteiks, vaan ihan tavallista ihon hoitoa, kuivaharjausta, kuorintaa ja rasvausta.<br />
Sitähän nyt voi tehdä ihan jokainen muutenkin.<br />
<br />
Pitkään tutkailin ja lueskelin aiheesta Lpg-hoito. Sehän lupaa yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, kiihdyttää aineenvaihduntaa mikä tuntuu olevan ihan tukosssa ja auttaa myös treeneistä palautumiseen, mikä olis miulle ihan tosi iso juttu.<br />
Kerran mie sitä kävin tässä kesällä jopa kokeilemassa. Sukelsin siihen ihanan tyylikkään harmaaseen sukkahousupukuun ja annoin itselleni luvan nauttia hoidosta.<br />
Eihän se yksi kerta mitään auta pidemmän päälle.<br />
Vaikka antoikin tosi hyvän ja rennon olon, mutta saadakseni tuloksia paremmin aikaan, täytyisi myöskin olla hieman paksumpi lompakko.<br />
Osa-aikatyötä tekevänä ei ole mitään mahdollisuuksia käydä lpg:ssä säännöllisesti, muuten kyllä menisin heti uudestaan.<br />
<br />
Mutta tosiaan. Tämä on taas miun kokemus ja tarina ihon palautumisesta.<br />
Tätä ei kuitenkaan kannata ruveta miettimään sillä asneteelleä, että "en varmaan laihduta jos se nahka jää vaan roikkumaan!"<br />
Ei ei ei ja vielä kerran EI! Kyse on kuitenkin siun terveydestä ja ylipainon terveysriskit nyt onkin sitten ihan oma kirjoituksen aiheensa, mutta uskon että jokainen ihminen nämä tiedostaa.<br />
Jokainen saa myös tehdä ne omat valinnat. Jos voit hyvin ja olet onnellinen ylipainoisena, se ei todellakaan ole keneltäkään pois.<br />
Aikoinaan itse en ollut ja etenkin sukurasitteet olivat turhan hälyttävät, niin pakko se oli elämälleen jotain tehdä.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiQFz5hQWHgmTSGoqvc36kSGCvhQJHfVUpq0eVkhsiR1uaxnm-G9FLSHM-6_yTCVh6cjcc98b_-m5gQoJ-wGoB8VOejzxVxUnutMswGCDid8_lyJDmN75IzoPLVkK2lNDslBJcpNtR4Qjs/s1600/20170730_070927%255B1%255D.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1200" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiQFz5hQWHgmTSGoqvc36kSGCvhQJHfVUpq0eVkhsiR1uaxnm-G9FLSHM-6_yTCVh6cjcc98b_-m5gQoJ-wGoB8VOejzxVxUnutMswGCDid8_lyJDmN75IzoPLVkK2lNDslBJcpNtR4Qjs/s320/20170730_070927%255B1%255D.jpg" width="240" /></a></div>
<br />Sannahttp://www.blogger.com/profile/04941965182699033671noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7728897843786854734.post-25904524793661392017-07-17T19:30:00.000+03:002017-07-17T19:30:14.497+03:00Halusin vaan olla rohkeaTässä on mennyt jo pitkään, kun miun olot on ollu vähän vuoristorataa. Välillä paremmin ja välillä huonommin.<br />
<br />
Aloin jo vähän löytää energiaa kaikenlaisiin askareisiin ja treeniin, mutta vähän on viime päivinä taas hyydyttäny. Miun valmennushommat meni nyt jäihin, siitä saatan kirjoitella ehkä joskus mutta just nyt ei ole sen aika.<br />
En halua oikein ajatella treenaamista. Tai kyllä mie sitä ajattelen lähes päivittäin, mutta yritän olla ottamatta siitä stressiä just nyt. Tosin tavotteilla voin heittää niinsanotusti vesilintua.<br />
Toki liikun ja oon salinkin ovista astellu sisään, mutta ihan vain jotenkin saadakseni jotain oikeeta liikuntaa tähän ruhoon. <br />
<br />
<br />
Aika moni on ehkä tajunnutkin, etten ole välttämättä se sama iloinen reipas Hippiäinen, olen tuonut sen näin blogin kautta ja osittain facebook päivityksissä ilmi. Jokainenhan kirjottelee juuri sitä mitä itse haluaa. Oon halunnu yrittää olla avoin, rehellinen.<br />
<br />
No seinään päin tässä taas senkin saralta mentiin. Miulle on ennenkin käynyt niin, että kun olen vähän ns.syvimmissä vesissä, niin aika moni ihminen on kaikonnut.<br />
Ei jakseta enää kuunnella ja kattella kun en olekaan sekoilemassa jatkuvasti.<br />
Miusta se on hemmetin surullista.<br />
Joo, ihmisillä omat elämänsä ja kaikkee mut miten kummasti se käytös muuttuukin vähän niinku toisen mielialojen mukaan?<br />
<br />
Uskaltasin väittää, että ihmiset jotka ei miuta vierasta, ovat yhden käden sormilla laskettavissa.<br />
Tottakai se on tyhjää parempi ja arvostan sitä enemmän kuin mitään, mutta silti. Niin moni on jäänyt/jäämässä jälleen taakse..<br />
<br />
Se, että oon myöntäny ääneen olevani uupuneempi, oli kokeilu olla rohkea. Viestittää, että se on ihan okei jos ei aina jaksa. Mutta ehkä se ei sittenkään ole niin?<br />
Pitää vaan väkisin puurtaa ja pitää suunsa kiinni. Sitte jos meinaa pää haljeta ajatuksista niin ainut vaihtoehto on mennä terapiaan?<br />
<br />Miesystäväni tietää nää hommat ja on tukenu miuta tosi paljon. Se tajuaa, että miulla on ystävien ikävä.<br />
Joo, ihmissuhteet vaatii hoitamista ja yhteydenpitoa ja kaikkee mut tiedättekö kun vahvinkin väsyy joskus. <br />
<br />
Mie halusin olla rohkea ja rehellinen, myöntää oman vajavaisuteni. Mutta näin kävi.<br />
<br />
Tosin viime lauantaina oli eka kerta ihan tosi pitkään aikaan kun sain nauraa sydämeni pohjasta.<br />
Tehtiin yhden kaverin kanssa treffit kaupunkiin, kolme tuntia meni kuin siivillä.<br />
En todella muista milloin olisin nauranut niin kovin. Helpotti.<br />
<br />
Hainko mie tällä tekstillä jotain? Ainakin sen, että sain tämän oksennettua ulos.<br />
Kyllä mie oon vielä kovasti elämässä kiinni, siitä nyt ei pääse mihinkään. Tarvii vaan vähän hengittää.<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgN-yo_x0gepwJLQ9Zhvs_nWMU3XaRxgrbFrMfmC5bZnK2qpMkbB32he8VCVOcsUOmPJiSmaS6jgSmEpMHNC-n3qhVXWJ0JysqhVHRyiHFOmq8vdn5KADhMmo8aPcCbQisXuQS3K0KboSQ/s1600/20170707_193740%255B1%255D.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1200" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgN-yo_x0gepwJLQ9Zhvs_nWMU3XaRxgrbFrMfmC5bZnK2qpMkbB32he8VCVOcsUOmPJiSmaS6jgSmEpMHNC-n3qhVXWJ0JysqhVHRyiHFOmq8vdn5KADhMmo8aPcCbQisXuQS3K0KboSQ/s320/20170707_193740%255B1%255D.jpg" width="240" /></a></div>
<br />Sannahttp://www.blogger.com/profile/04941965182699033671noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7728897843786854734.post-48155622768198677352017-07-06T04:42:00.000+03:002017-07-06T04:42:13.095+03:00Mikä se onnellinen perhe on?Eilen töideni puolesta jäin miettimään, millaista olisikaan ollut jos olisi kokenut turvallisen ja ehjän lapsuuden?<br />
Suomessa on miun lisäks aika hitokseen monta avioerolasta, mutta aivan varmasti jokaisen tarina on erilainen ja jokainen kokee sen omalla tavallaan.<br />
Joillekin se on elämän suuri kriisi, joillekin se voi olla helpotus.<br />
<br />
Mie olin 9 vuotias kun vanhemmat eros. Muistikuvat on aika hämärät niiltä ajoilta ja ihan kaikkea mitä muistan, ei ole jokaisen silmille edes luettavaksi.<br />
Mutta sanottakoon, että tuohon 9 ikävuoteen asti en muista paljonkaan onnellisia hetkiä. En muista kokeneeni turvaa.<br />
<br />
Eilen jäin miettimään, mitä se olisi kun saisi viettää perhepäivällisiä, olisi aina ollut se koti johon mennä myös näin aikuisena?<br />
En koe, että olisin koskaan kuulunut oikeastaan yhtään mihinkään. Mitä on se yhteenkuuluvuus? Perheen tavat ja jokavuotiset traditiot ja juhlat?<br />
Just nyt tällä hetkellä tiedän, että miulla on ollut ja tulee olemaan ns.pakopaikka miun kummisedän luona vähän kauempana miun kotikaupungista, mutta se kynnys lähteä sinne vaikka tarve tulisi on melko suuri ylittää.<br />
Joskus olenkin hänen ja vaimonsa luokse mennyt ja tullut parempivointisena takaisin, mutta silti ihan aina on tuntunut, etten kuitenkaan kuulu sinne.<br />
<br />
Sama juttu oikeastaan miun tädin suhteen. Hän on miut monesti toivottanu tervetulleeks ja kyllä mie sydämessäni tiedän, että hän välittää ja haluaakin miut välillä kylään, mutta miussa itsessä elää kuitenkin se pelko ja epävarmuus siitä, ettei miulla ole siellä sijaa.<br />
<br />
Nää on oikeesti aika isoja juttuja mitä välillä tulee pyöriteltyä ja tuossa yks ilta miesystävällekin juttelin siitä, miten kivalta se ajatuksena kuulostaa kun perheellä on ne yhteiset jutut ja päivälliset.<br />
Meistä kumpikaan vaan ei tiedä mitä se kuitenkaan sitten loppupeleissä voisi olla.<br />
<br />
Miulle ei ole koskaan ollut itsestäänselvää se, että olisin rippilahjaksi saanut mopon, täysikäisyyden kynnyksellä ajokortin tai aina synttäreinä kakun missä on paljon kynttilöitä.<br />
Edes ruoka ei ole ollut itsestäänselvää.<br />
<br />
Nykyisin kun pidän huolen siitä, että ruokaa on riittävästi ja laitan vuokran ja muiden laskujen jälkeen rahani pääosin ruokakauppaan on miulle tärkeetä.<br />
Päätin teininä, että sitten kun olen omillani niin miulla on oltava jääkaapissa muutakin kuin valo.<br />
Tykkään "ostaa varastoon" ruokajuttuja ja toinen ei aina välttämättä ymmärrä "hei meillähän on vielä kahvia/voita/juuston palanen.." mutta ei, se ei riitä.<br />
Pitää olla tarpeeks, ei saa loppua kokonaan.<br />
Mie haluan kahviini sen maidon ja leivän päälle muutakin kuin ylähuulen. Piste.<br />
<br />
Mites ne miun vanhemmat sitten? Ainahan ne parhaansa kuitenkin yritti.<br />
Ei ne koskaan miuta ole hylänny Niillä vaan oli aina liikaa omia juttuja, että ehkä eivät kuitenkaan loppuun asti kyenneet/jaksaneet ajatella.<br />
Nykyisinhän miulla ei äitiä enää ole. Ei ole ollut vuosiin ja antaisin mitä vaan että äiti olis saanut jäädä, mutta joku isompi taho päätti aikanaan toisin.<br />
Isällä on ms-tauti ja tosiaan hänellä on niissä omissa ongelmissaan tarpeeksi, että vaikka miuta kuin joku asia tänä päivänä painais niin en halua hänen taakkaansa enää lisätä.<br />
Vaikka ehkä vois ajatella, että se olis hänen "velvollisuutensa" tukea ja olla tietoinen, mutta mie koen ettei hänen tarvitse.<br />
Riittää, että mie olen olemassa hänelle.<br />
<br />
Kaikkien kokemusten jälkeen mie oon just tällanen ku oon. En osaa kuvitella, miten asiat olis nyt jos tietyt asiat olis jääny tapahtumatta. Ja ihan turhaahan se on miettiä liikaa menneisyyttä kun sille ei ole mitään tehtävissä.<br />
Kaikki tapahtumat vaan on muokannu miusta tällasen. Oon joutunu näkemään ja kokemaan paljon. Itsenäistymään ehkä liian aikaisin, menemällä hukkaan monessa eri asiassa, oppimaan kantapään kautta.<br />
Vain arvailemaan ja haaveilemaan, mitä olisi voinut olla.<br />
Vaikka miun perhe meni rikki ja miulta on jääny monet hyvät asiat kokematta, olen silti saanut vanhemmilta paljon hyvää. Kuten sanoin, he ei koskaan kuitenkaan miuta hylänny.<br />
Ne on aina ollu olemassa miulle. Ja tiedän, että äitikin on tuolla jossain miuta vahtimassa <3<br />
<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEijW1ux3SiPb9y5aXqZG-Plo1lZGukhROp2h4gjh1gLSkyOMYtUyIYo1oDy9YZs04WQpc8ql5EQK2KjCsDamrqLZatbEt6RYO1qmIjKTQtJOJALQwdhxVPdJ08hFxF96dybNqbnCGMhwsE/s1600/20170523_151356%255B1%255D.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1200" data-original-width="1600" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEijW1ux3SiPb9y5aXqZG-Plo1lZGukhROp2h4gjh1gLSkyOMYtUyIYo1oDy9YZs04WQpc8ql5EQK2KjCsDamrqLZatbEt6RYO1qmIjKTQtJOJALQwdhxVPdJ08hFxF96dybNqbnCGMhwsE/s320/20170523_151356%255B1%255D.jpg" width="320" /></a></div>
<i>"Mä oon nähny miehen naista lyövän,</i><br />
<i>oon istunu vieres hiljaa yrittäny sietää</i><br />
<i>kaiken sen tuskan.</i><br />
<i>Mä oon nähny, että elämä on hauras..."</i><br />
<br />
<i> </i> <br />
<br />
<br />Sannahttp://www.blogger.com/profile/04941965182699033671noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7728897843786854734.post-60124328921418693532017-06-22T09:18:00.002+03:002017-06-22T09:18:47.996+03:00Ajatuksia menneestäJännittävää alkaa kirjoittamaan sellaista mitä on usein pyöritellyt päässään, mutta yhtään ei ole hajua miten tämän kaiken saisi naputeltua ylös silleen suht fiksusti ja ehkäpä lyhkäsesti?<br />
<br />
Joskus aiemmin kerroin tuosta ulkopuolisuuden tunteesta. Sehän nyt on miussa ollut aina.<br />
Jos ajatellaan ihan vaikka peruskouluaikoja niin aina mie olin se (lähes) viimonen valinta ryhmätehtäviin ja muutenkin hyljeksitty.<br />
Yritin kyllä olla sellanen kaikkien kaveri, mutten koskaan tuntenu kuuluvani mihinkään.<br />
Suurin syyllinen näihin fiiliksiin oli ylipaino ja perheessä tapahtuvat asiat.<br />
Ja mitä taas miehiin tulee, niin kelleppä mie oisin kelvannu?<br />
Aina miusta muka puuttui jokin. Ihan v*tun sama, kyllä mie tiesin mistä se johtui.<br />
<br />
Sitten kun luulin, että olisinki kelvannu nii miuta ja miun typeryyttä vaan loppupeleissä käytettiin hyväks. Uskoteltiin vaikka mitä, mutta pieleenhän se kaikki meni.<br />
Sitten jouduin kohtaamaan ihmisen, joka ei kuitenkaan ollut sitä mitä luulin.<br />
Miuta pahoinpideltiin niin henkisesti kuin fyysisesti. Tästä vaan kukaan ei sillon tainnut tietää.<br />
Enhän uskaltanut kertoa.<br />
Se tunne, kun pelkää oman henkensä puolesta on jotain mitä ei osaa kuvailla eikä todellakaan toivo kenellekään.<br />
Se, ettei voi mennä kotiin, joutuu soittamaan poliisit turvatakseen oman henkensä...<br />
Luojan kiitos pääsin tuosta eroon, mutta en voi kieltää etteikö se olisi vaikuttanut miuhun.<br />
<br />
Nykyisessä suhteessa merkitsee maailman eniten se, ettei miun tarvitse pelätä. Toinen tietää miun aiemmat kokemukset ja on tehny selväks ettei tekis pahaa. Ja mie voin luottaa siihen.<br />
<br />
Kaikki se, mitä oon menneisyydessä kokenu, on tehny miusta tällaisen.<br />
Tottakai mie tunnustan että oon hemmetin epävarma oikeastaan ihan kaikesta.<br />
Kaikista eniten epäilen itteeni. Mikä ehkä on naurettavaa, sillä oikeastaan aika hemmetin moni juttu mistä oon itteeni epäilly tyyliin "ei miusta ole tähän" tai "mitähän tästäkin tulee" on loppupeleissä onnistunut tavalla tai toisella.<br />
Eikä todellakaan heti, sormia napsauttamalla vaan ajan kanssa ja taisteluiden jälkeen.<br />
En vaan oo antanu periks vaikka hemmetin usein on tuntunu, että annan.<br />
<br />
Ja mitä muihin ihmissuhteisiin tulee niin yhä edelleen pidän vähän tuntosarvia pystyssä.<br />
Mie en edelleenkään jaksa jatkuvasti olla se joka yrittää vaan kaipaan vastavuoroisuutta.<br />
Jos ei kuulu tai näy nii sille mie en voi mitään. Elämä on.<br />
Oon myös kohdannu ihmisiä jotka on yrittäny ottaa miut vastaan ja "mukaan juttuihin", mutta huomasin että mie oon se joka vähän vetäytyy, en ehkä oo enää niin uskaltanukkaan heittäytyä vaikka haluaisin.<br />
Tää ei todellakaan ole mitään henkilökohtaista mutta nää on näitä miun omia pieniäsuuria peikkoja.<br />
Ristiriitaista.<br />
<br />
Mie jossain vaiheessa kävin muutaman kerran psykofyysisellä terapeutilla saadakseni vähän selkoa omin juttuihin, mutta se kaatui siihen kun ei vaan yksinkertaisesti ole varaa maksaa niitä käyntejä.<br />
Eikä siitä ole iloa jos kerran kuukaudessa tai kahdessa siellä kävis. Terapia vaatis pidemmän intensiivisemmän jakson, että käynneistä hyötyisi.<br />
Nyt vaan pitää yrittää itse opiskella itteensä ja omaa käytöstä.<br />
Tuumailla, huilailla, treenata ja jossain välissä yrittää jollekin näistä vaikka jutellakkii mut miks niitä sanoja on niin vaikee löytää?<br />
Ja en mie oikeestaan haluu tuhlata muiden aikaa näihin miun ajatuksiin. Hah! Tästä se epävarmuus taas loistaa, järjellä tiedän mutta selitäppä tilanne tällaselle tunne-eläjälle.<br />
<br />
Voisin mie tota toista osapuolta kyllä vähän nykästä hihasta? Ei se aina tajuu, mutta yrittää kuitenki <3 <br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEieJK3ZH_um-x5GlcnVIdU71V2QYLO-qK9YNURgMeTEAy1Y0OBnUgzJGR556av_PO92rAskfJWsyT7iw-cyNj2HaZO32ap8gw-Q64Ig0LLtWJYB5kAZriyhxBgW3tkyT2ndBb3kl_6AIbk/s1600/couragekuva.png" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="600" data-original-width="800" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEieJK3ZH_um-x5GlcnVIdU71V2QYLO-qK9YNURgMeTEAy1Y0OBnUgzJGR556av_PO92rAskfJWsyT7iw-cyNj2HaZO32ap8gw-Q64Ig0LLtWJYB5kAZriyhxBgW3tkyT2ndBb3kl_6AIbk/s320/couragekuva.png" width="320" /></a></div>
<br />
<br />Sannahttp://www.blogger.com/profile/04941965182699033671noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7728897843786854734.post-64354177835688921962017-06-04T07:44:00.002+03:002017-06-04T07:44:21.824+03:00Tämä hetki ja ajatuksetNonni. Mistäs sit alettais?<br />
Siitä kun oon edellee uupunu? Teloin selkäni enkä oo päässy kunnolla treenaamaan?<br />
Paino oli noussut? Ei päästä toivomalle reissulle?<br />
<br />
No aletaan vaikka tuosta peruuntuneesta reissusta. Tai eihä meillä nyt ees ollu mitään varattu, mutta toisella on kesäloma ja mie olin vuosipäivän tietämille toivonu pidempää vapaata töistä ja erehdyin oikein haaveilemaan että jos sitä kerran vuoteen pääsis jossain yhdessä käymään?<br />
Viettämään sitä niinsanottua laatuaikaa kun tähän mennessä on niitä "läpsystä vaihtoja" tehty turhan pitkään kun molemmat ollu töissä.<br />
No jotta, eipä tarvi tosiaan lähtee koska raha. Tai oikeastaan rahattomuus.<br />
Tai noh voitashan me toki lähteä seikkailuihin mut sit tarttis vähä pidempää olla syömättä ja varmaa jäis muutamat laskutki rästii...<br />
Voin kertoo, että veti mielen aika hemmetin matalaks. Moni on sanonu "no lähette sitte ku on rahaa..säästätte vähän.." ..nii..varmaa menis sitte ens vuotee koska sitte ehkä ku rahaa ois nii ei sitten taas ole aikaa.<br />
Tyhmä minä kun haaveilin.<br />
Toki ainahan sitä voi yhdessä keksiä jotain seikkailuja esim. ihan lähimaastoonki ja tehdä jotain spesiaalia mutta itelle henk.koht ollu tärkeetä, että edes kerran kesässä pääsis johoki kauemmas. Hitoille tästä käpykylästä, pääsis nollaamaan pään...Noh, katsotaan.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjbHHlSa77-jWOnT_601czssCey-M_GYIzjLiIpdwhS5y3z_1Aag6UorPecbfoIUQoc0mjidZR2jaoaIDWW66on3ht5CLNigDdoflfqP6AK-M9_mmYdLgSotG05-5UrNj6U4ZQ3G5tQJi0/s1600/20161224_154118%255B1%255D.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1200" data-original-width="1600" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjbHHlSa77-jWOnT_601czssCey-M_GYIzjLiIpdwhS5y3z_1Aag6UorPecbfoIUQoc0mjidZR2jaoaIDWW66on3ht5CLNigDdoflfqP6AK-M9_mmYdLgSotG05-5UrNj6U4ZQ3G5tQJi0/s320/20161224_154118%255B1%255D.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Uupumisesta? Siitä ei oikeastaan mitään uutta sanottavaa. Samaa aikaa väsyttää, mutta mieli käy kierroksilla ja tuntuu, että jatkuvasti tarttis tehdä, mut ei vaan pysty.<br />
Mistä päästäänki mukavasti toiseen aasinsiltaan tuohon miun selkään.<br />
Vähän jos innostuin liikaa räkkivedossa ja sit sattu.<br />
Pari päivää olin töissä ja pomollekkii juttelin josko pari siivousta vois miun osalta siirtää kun nyt kyllä tuntuu, ettei miusta ole tekijäks.<br />
Samoilla vauhdeilla sitten hainkin jo sairaslomaa. Kävin fysioterapeutin päivystyksessä ja hän ties kertoo, että miun välilevy oli pullahtanut.<br />
Ei siis mikää perinteine venähdys, muttei välilevyn pullistumakaan vaan pullahdus.<br />
<br />
Että sellasen tyrkkäs. Rupee tää nyt olee vähän parempi mutta alkavalla viikolla tuskin kannattaa lähteä kovin isoja rautoja nostelemaan.<br />
Kävin eilen salilla tekemässä kevyen treenin yläkropalle. Teki kyllä hyvää vaikka aikamoista satujumppaahan se oli.<br />
Vaikka tää tilanne turhauttaa, niin nyt ihan oikeesti ei kyllä auta ruveta leikkii.<br />
<br />
Entäs se painonnousu? No oliha se lukema ihan naurettava, en ehkä ilkee ees sanoo mutta plussaa jokatapauksessa ja tässä kohtaa se ärsyttää. Tottakai se nyt on ymmärrettävää, eihä miun kulutuskaan ole tällä viikolla ollut oikeastaan yhtään mitään.<br />
Valmentajan kanssa jo aiemmin puhuttiinkin, että inbody sen sitten aikanaan näyttää mikä on todellisuus, että loppupeleissä sitä vaakaa olis nyt tässä kohtaa ihan turha edes tuijottaa.<br />
Ja olen itsekin sitä mieltä, etten edelleenkään tiedä mitä haluaisin edes painaa kun tää ns.projekti loppuu. Ristiriitaista.<br />
Toki voitaisha me asettaa joku painotavote, mutta kuin satalasissa pystyisin lähtee sitä nyt tavottelee?<br />
Selän oireilut ja tää väsymys ei oo kovin hyvä yhdistelmä hurjiin hikilenkkeihi ainakaan.<br />
<br />
Eilen miun ystävä tulikii onneks noukkii miut mukaansa lenkille kun näin oltiin sovittu. Merkkas ihan tosi paljon, että joku tulee miuta ihan ovelta hakemaan <3<br />
Oli vähän puhetta jos käytäs treenaamassakin yhdessä, mutta nähtäväksi jää. Ehkä vielä joku päivä :)<br />
<br />
<br />Sannahttp://www.blogger.com/profile/04941965182699033671noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-7728897843786854734.post-4493843205642560122017-05-29T21:20:00.002+03:002017-05-29T21:20:36.751+03:00Avun (ja sen puutteenkin) merkitysEi oikeastaan mitään uutta tänne.<br />
Samoilla fiiliksillä kuin edellisessä kirjoituksessa. Ehkä välillä paremmin, välillä huonommin.<br />
On tainnu aikalailla tää ns.puhumattomuus kuitenki kostautua, mutta kuten sanottua jo aiemmin, en vaan jaksa enkä halua kuormittaa muita.<br />
Etenkin kun tunne siitä, että yhä harvempi välittää, on vahva.<br />
<br />
Oon myös maininnu miesystäväni tärkeydestä. Se on läsnä.<br />
Halusin puhua tai en.<br />
Jos ei nähdä, se laittaa viestiä/soittaa. Ei ole iso juttu tehdä mutta merkitys sitäkin suurempi.<br />
Tiedän, että voin lähes millon vaan mennä lähelle. Kömpiä syliin, halata, sukeltaa selän taakse toisen istuessa koneella.<br />
Päätin sitten mennä salille vetämään räkkivedosta ennätyksiä tai jäädä nukkumaan, hän hyväksyy ne molemmat.<br />
Mie stressaan tekemättömistä pihatöistä. Kun -en vaan jaksa-, hälle se on "ihan sama". Ei kuulema miunkaa pitäs stressata että vihertääkö se ruoho vai ei.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgAvrBSfnaRLxwXqEQ6jHi7Mg5yzGENoT46svK5BGN7FRK8jpq1OAyH-JdjacDNTT4KiBFGUeTHSc_LIvmruu2ARP4Oq8k_yIYBGvptrQpQ1SEfO1v8pqUe5qTrfKM3jkMh5vWod3JqvKc/s1600/20170527_054612%255B1%255D.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1200" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgAvrBSfnaRLxwXqEQ6jHi7Mg5yzGENoT46svK5BGN7FRK8jpq1OAyH-JdjacDNTT4KiBFGUeTHSc_LIvmruu2ARP4Oq8k_yIYBGvptrQpQ1SEfO1v8pqUe5qTrfKM3jkMh5vWod3JqvKc/s320/20170527_054612%255B1%255D.jpg" width="240" /></a></div>
<br />
Oon huomannu, etten enää lapsen kaltaisesti iloitse niin monista asioista. Huomaan pihalla kyllä uusia ja ihmeellisiä kasveja, naapurin söpön kissan ja kisailevat oravat pihakoivussa.<br />
Saatan jopa hymyillä niille, mutta missä on se miun lähes loputon riemu mitä ennen oon hetkittäin kokenu?<br />
Tänään kävelin kioskille ja takas. Ihan ku oisin maratonin vetässy.<br />
Mikä miulla on?<br />
<br />
Joo, mie yhä edelleen käyn salilla treenaamassa ihan niinku valmentaja sanoo ja töissäkin jopa viihdyn, siellä kun saa olla avuksi ja tueksi, saa muuta ajateltavaa. <br />
Tuntuu että tää väsymys on enemmän henkisellä puolella.<br />
Ja onkin. Monien asioiden summa.<br />
Treenit on kivoja ja työkin ihan jees, mutta niiden jälkeen tuntuu ettei jaksa mitään.<br />
Ai normaalia työssäkäyvän arkea että väsyttää? En mie usko. En kohta tunnista itteeni.<br />
<br />
<br />
<br />Sannahttp://www.blogger.com/profile/04941965182699033671noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-7728897843786854734.post-9375694888441093832017-05-18T06:54:00.000+03:002017-05-18T06:54:15.399+03:00Holding on...<i>"It's not like I make the choice<br />To let my mind stay so fucking messy"</i><br />
<i> -Linkin Park- Heavy</i><br />
<i><br /></i>
<i><br /></i>
Tää on jo pitkään menny näin, välillä työntäny väkisin ajatuksia syrjään ja yrittäny keskittyy kaikkiin hienoihin asioihin mitä elämässä on.<br />
Tää vaan alkaa taas vetää voimia enkä mie enää jaksa edes puhua.<br />
Alkuun mie yritin vähän höpötellä "joo ahistaa ja tuntuu pahalta tää ja tää juttu.." mutta kun ne tunteet ei oo viime aikoina mihinkää kadonnu nii en mie jaksa samasta asiasta jauhaa.<br />
<br />
Tosin ei miulla ole edes montaa jolle kertoa mitä oikeesti tunnen.<br />
Miulla on onneks ihana miesystävä joka on jaksanu tukee. Se tietää. Se näkee ja lohduttaa.<br />
Pitää huolta. Ja on luvannu pitää ja että me selvitään kaikesta yhdessä <3<br />
Yhdessä on hyvä olla, mutta meillä on ihan tosi vähän sitä yhteistä aikaa.<br />
Toisen työ on niin ilta/yö painotteista että aikalailla tehdään niinsanotusti läpsystä vaihtoja.<br />
Hän tulee töistä ja on käymässä nukkumaan kun mie herään ja sitten kun mie tuun takas niin toisen on mentävä.<br />
Tää on kans yks juttu mikä raastaa jonkin verran.<br />
Hällä alkaa jonkin ajan päästä onneksi kesäloma, joskin miulla ei moista ole mutta toiveissa on silti enemmän yhteistä aikaa. Meillä olis vuosipäiväkin tulossa mutta tän hetken rahatilanne on niin paska, että on ihan turha haaveilla pääsystä takapihaa pidemmälle...<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgtnGbUBsDNblIrWxFFPUCbZCJ1Serd2e73GMW5NSnXyVSQW1ZwTqk0MxiR1YstkYwYbOepegfAAVsGXNXgk9lOTRLyH_EbwbB8RI0BMLpe-9XZ9lhoUZ5fHJ_vvrrOpxl3GLLihsL5JTg/s1600/20170517_072949%255B1%255D.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgtnGbUBsDNblIrWxFFPUCbZCJ1Serd2e73GMW5NSnXyVSQW1ZwTqk0MxiR1YstkYwYbOepegfAAVsGXNXgk9lOTRLyH_EbwbB8RI0BMLpe-9XZ9lhoUZ5fHJ_vvrrOpxl3GLLihsL5JTg/s320/20170517_072949%255B1%255D.jpg" width="240" /></a></div>
<br />
<br />
Valmennus ja treenit jatkuu yhä edelleen normaalisti, niissä nyt ei oo mitää hurjii muutoksia.<br />
Olin taas viisurin leikkauksessa jonka takia syömiset meni mönkään, mutta niidenkin osalta ollaan back in business.<br />
Oon huomannu, että tällä hetkellä sali on se paikka mihin miun on hyvä paeta ja siellä voin olla miettimättä mitään. Pari kertaa ihan tuntenu sen helpotuksen jopa fyysisellä tasolla kun on tajunnu, miten helppo siellä oli olla. Ja sitten se sama saatanan haikeus iskeny samantien kun on astunu salin ovesta ulos.<br />
<br />
Mie nukun aika huonosti ja unohtelen asioita. Töissä sentään hommat hoituu. Töitä tosin sais olla mielestäni enemmänkin, että olis sitä "fiksua tekemistä ja täytettä päiviin" treenien lisäks.<br />
<br />
Voihan se olla, että tää on miun oman mielenkii tekosia mutta on alkanu tuntuu siltä, että nyt kun en oo ollu se sama vanha Hippiäinen, niin en enää kelpaa niille vähillekkään kavereille joita miun elämässä on.<br />
Jotenki muistan nii elävästi sen, miten lähes kaikki vaan hävis kun äiti kuoli. Pelkäskö ne että suru tarttuu? Ei se tartu. Ihminen tarvii toisia ihmisiä ympärille ja etenkii sillo ku on vaikeeta.<br />
Se, että tuon armaan miehen lisäks olis joskus joku joka vaikka ihan vaan hiljaa istuis vieressä teekupin kanssa ja halais vois tässä kohtaa merkata maailman eniten.<br />
Tai mitä vaan. Oon mie pari kertaa käyny yhen läheisemmän kaverin kanssa treenaamassa ja pari kertaa yhen tuttavan kanssa kahvilla, ja tehtiin yhden ystiksen kanssa suuri autoajeluseikkailukin.<br />
Ne on niitä elämän pieniäsuuria asioita mitä kaipaan niin kovin, mutta miulta vaan on alkanu omat voimat hiipumaan. Olen pahoillani tästä vaikka tiedän ettei tarvitsis.<br />
<br />
<br />Sannahttp://www.blogger.com/profile/04941965182699033671noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7728897843786854734.post-19494570712168154042017-05-07T20:03:00.002+03:002017-05-07T20:03:42.894+03:00Mites se ruoka?Kun laitetaan elämäntavat uusiks, luullaan että täytyy ravata salilla sen kymmenen kertaa viikossa plus viis kertaa viikossa jotain rasvaapolttavia aamuerobisia ja hikijumpat päälle ja sit saatetaan vaikka ihmetellä kun mitään ei kropassa kuitenkaan tapahdu.<br />
Tai ehkäpä tuolla treenimäärällä kilot saattaa karistakkin, mutta jos haluaa oikeita, pysyviä tuloksia on hyvä myös kurkistaa sinne jääkaappiin ja omalle ruokalautaselle.<br />
<br />
Oon tainnu joskus mainita siitä, että aloittaessani elämäntapamuutoksen, söin aivan liian vähän. Sen opin vasta ajan mittaan.<br />
Ja nyt etenkin kun olen ollut valmentajan silmän alla, ruokailun merkitys on korostunut entisestään.<br />
Kyllä miulla on se ns.perusrunko ollut hallussa jo pitkään, mutta nyt kun syön tavotteideni mukaisesti ja treeniä tukien, niin tuloksetkin kertoo, että oikeilla jäljillä ollaan.<br />
<br />
Miulla on hiljakseen treeneissä sarjapainot nousseet ja vaikken ravaa jatkuvasti pitkillä lenkeillä niin silti paino on laskusuunnassa.<br />
Ja mikä siisteintä, mie syön ihan hitosti ja monipuolisesti!<br />
<br />
Mie oon entinen ja vähän nykynenki herkkuperse. Valehtelisin jos väittäisin ettei tässä ole menty jo pitkään kuola suupielestä valuen kun näkee toisen syövän herkkuja tai näkee jotain jäätelömainoksia.<br />
Niissä tilanteissa vaan kysytään sitten sitä itsehillintää ja se mitä oikeesti haluan tässä kohtaa. Onko se ne herkut vai hyvä olo ja kehittyminen?<br />
<br />
Se, että vieläkin kuulee sanottavan "välillä voi herkutella" ja "tekis siullekkii iha hyvää.." lähinnä turhauttaa. Miksi ei vaan tueta? Ja miksi ne epäterveellisemmät mätöt vaan koetaan herkuiksi?<br />
Miehän käytännössä herkuttelen joka aamu kun saan puuron kylkeen lisätä marjoja, syön rahkani hedelmillä, välipalaksi menee proteiini suklaavanukkaita...<br />
Jäänkö muka jostain paitsi? En.<br />
<br />
Tänä aamuna taas ilostuin kun vaaka näytti miinusta edelliseen punnitukseen verrattuna ja olinkin päättänyt että tänään "on lupa syödä".<br />
Oon tiistaina menossa uuteen viisaudenhampaan leikkaukseen ja päätin, että nyt on hyvä hetki vähän niinkuin tankata, sillä leikkauksen jälkeen miun kalorit tulee olemaan auttamatta vajaat pelkkien smoothieiden ja muiden soseiden varassa eläen.<br />
Mitä mie sitten söin? Pitsaa. Omatekoista sellaista ja jäätelöä ja jonkin verran irtokarkkeja.<br />
Tasan just niitä juttuja mitä olin tässä jo pitkään himoinnutkin, mutta arvatkaapa mitä?<br />
Tässä kohtaa tulee jollekin too much information mutta miun kroppahan ei sitten tykännyt yhtään etenkään tuosta pitsa-jäätelökombosta. Pakki meni täysin sekasin ja nyt oon sitten kipeän mahan kanssa pötkötelly. Eipä siinä sitte. Ei jääny se rasvamäärä ainakaan pyörimään miun kroppaan tarttuakseen kiinni vaan samoilla vauhdeilla takakautta ulos.<br />
<br />
Muistan aiemmin kun dieettasin, niin yhden makkaran syömisen jälkeen sama homma. Kroppa ei vaan siedä enää sellaista rasvan määrää.<br />
Kaduttaako? No ei. Ja olis kyllä tyhmää kuluttaa energiaansa miettien jotain morkkiksia tästä sillä tää oli suunniteltua vaikkei tämä olo ollutkaan.<br />
Tiedänpä nyt sitten jatkossa, että kun haluan seuraavan kerran mättää niin eipä ainakaan mitään rasvaista. :)<br />
<br />
Että tällaista informaatiota tällä kertaa. Muistakaa ihmiset tosiaan syödä ja jos tarvetta niin pitäkää ne tavotteet mielessä. Ja ennenkaikkea, herkutella voi niin monella eri tavalla. Tämän päivänen lähinnä muistutti siitä vanhasta Sannasta mikä en kuitenkaan enää ole ja kuten sanottua näköjään kroppakin siitä muistutti että jatketaan niillä vanukkailla ja marjoilla sitten <3<br />
Hyvä olo on kuitenkin se, mitä eniten haluan.<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhEZY3QcdZxatWOgmc_k3Iqwx9r1gyUwf8MM0ZtJ9-7pHzCoStt8nBoam1oRD_BWq7yCXtmcNDX96ojQyQ1qXiR_5Z4-yjxNP9GAZnHp5KnKS5kLqjBgnZXY_rCs2HxRVgfxfIDU83HFlg/s1600/0131a5bd66f17a4cf8e4b9be779c6a7a.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhEZY3QcdZxatWOgmc_k3Iqwx9r1gyUwf8MM0ZtJ9-7pHzCoStt8nBoam1oRD_BWq7yCXtmcNDX96ojQyQ1qXiR_5Z4-yjxNP9GAZnHp5KnKS5kLqjBgnZXY_rCs2HxRVgfxfIDU83HFlg/s1600/0131a5bd66f17a4cf8e4b9be779c6a7a.jpg" /></a></div>
<br />Sannahttp://www.blogger.com/profile/04941965182699033671noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7728897843786854734.post-46721866311640746812017-04-28T07:50:00.001+03:002017-04-28T07:50:42.078+03:00KehonkuvaVarmaan johtunee viime viikonloppuna kultsalla olleista kisoista, kun oma kehonkuva on jonkin verran pyöriny mielessä.<br />
Oon ennenkin sanonu siitä, miten "laihdutus on jättänyt jälkensä" ja vasta nyt pikkuhiljaa oon alkanu ehkä hyväksyy sen.<br />
Sanotaan, että liikunnalla, ruualla ja pitkäjänteisyydellä saa hyviä tuloksia aikaan ja mie uskon sen kyllä.<br />
Mutta sen verran olen itsekriittinen ja tosiaan alkanut vasta nyt hyväksyy sitä, että mikään määrä treeniä tai maitorahkaa ei auta saamaan tätä ylimäärästä nahkaa pois.<br />
<br />
Se, että venytin omaa nahkaani sen 28 vuotta, ei ole sama asia kuin esim. valmiiksi hoikka/normaalivartaloinen nainen olisi ollut raskaana ja synnytyksen jälkeen lähtisi kiristelemään kroppaa. Uskaltaisin väittää, että 9 kuukaudessa tulee vähemmän vahinkoa kuin liki 30 vuodessa.<br />
<br />
Just nyt tällä hetkellä kaikistä tärkeintä on se, että mie voin sanoa olevani terve ja normaalipainoinen/vartaloinen. Ei huuda enää mittarit punasella.<br />
Se vaan, että edelleen huonoina päivinä tunnen itseni vieläkin lihavaksi ihan vain tuon roikkuvan nahkani takia. Häpeilen sitä.<br />
Tässä kohtaa vuotta kun hohkataan niin paljon "rantakunnosta" niin koen ehkä jopa jotain alemmuutta kun tajuan, ettei miulla tule koskaan olemaan sellasta kivaa lättänämahaa.<br />
MUTTA sitten kun taas otan sen järjen käteen ja ajattelen vähän fiksummin, niin onko sillä oikeesti muka merkitystä?<br />
Ei ole.<br />
<br />
Mie kelpaan miun miesystävälle kaikkine selluineni ja roikkuvine alleineni (voi kyllä miulla on allit vaikka mite yritän habaa pullistella) nii minkä hemmetin takia en kelpais itelleni?<br />
<br />
Tää on asia minkä kanssa vaan tarvii tehdä töitä, kuten sanottua mie oon kuitenki terve ja nyt tällä hetkellä miulla on se valmentajan tuki ja turva auttamassa miuta kokeilemaan mihin miusta onkaan niin miks mie antasin tuon säälittävän nahkan miuta jotenki jarruttaa? En tiedä.<br />
Se on kuitenkin vaan ns.kauneusvirhe. Eikä tässä olla mihinkään kisoihin tähtäämässä.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjc01S1mMvv1DcnDSx3LTWoBOfkwNlOvzVQlRuFoVTdk6OI2nHM00miucNFeyKo1TMdrVu6hCRXLxRA8QaZ_BHH98kTjOZ_gOS42eTKaOU-6QAUtMCoFR7I_JRaVBokxVtf-4toicr1-kQ/s1600/images+%25282%2529.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjc01S1mMvv1DcnDSx3LTWoBOfkwNlOvzVQlRuFoVTdk6OI2nHM00miucNFeyKo1TMdrVu6hCRXLxRA8QaZ_BHH98kTjOZ_gOS42eTKaOU-6QAUtMCoFR7I_JRaVBokxVtf-4toicr1-kQ/s1600/images+%25282%2529.jpg" /></a></div>
<br />
Että tällaisia ajatuksia tähän aamuun. Oon aiemminkin tätä pyöritelly mielessä, mutten ole oikein osannut kiteyttää. Kuten elämässä yleensä, yhtään ei voi tietää mitä tuleva vielä tuo ja mitä tulee tapahtumaan, mutta näillä mennään nyt. Kokeillaan omia rajoja, ei anneta periks ja ollaan ylpeitä siitä että ollaan pikkasen erilaisia <3<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjeKKPw7vyrUvqs6C0WULtm7KOrFoqE3oFRJIOFQGwWC9-ICXgUfS296iz-GgmNqR8YZ2AgmqwwFIAc_nci2g52wNouBOnpT8LyhV-C7XyeqpG6EwieyRjrbOA3NPOcnAi2RHiMMq2mbUA/s1600/nytjat%25C3%25A4ss%25C3%25A4.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjeKKPw7vyrUvqs6C0WULtm7KOrFoqE3oFRJIOFQGwWC9-ICXgUfS296iz-GgmNqR8YZ2AgmqwwFIAc_nci2g52wNouBOnpT8LyhV-C7XyeqpG6EwieyRjrbOA3NPOcnAi2RHiMMq2mbUA/s320/nytjat%25C3%25A4ss%25C3%25A4.jpg" width="320" /></a></div>
<br />Sannahttp://www.blogger.com/profile/04941965182699033671noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7728897843786854734.post-75436784649337033962017-04-22T12:26:00.001+03:002017-04-22T12:26:54.617+03:00Kipu kasvattaaJa nyt en puhu mistään liikunnan jälkeisestä kivusta, vaikka sitäkii on koettu useasti.<br />
Ja onhan se siis totta, jos liikuntaa harrastaa enemmän ja/tai kovemmin niin kyllä kroppa siitä muistuttaa ns.terveellä kivulla. Ihan vinkkinä, sitä ei kannata säikähtää ;)<br />
<br />
Mutta tosiaan, mie en oo kovinkaan paljon avannu kaikkia mieleni sopukoita täällä enkä usko, että kovin tarkkaan sitä nyt tai jatkossakaan tulen tekemään,mutta aina välillä on hyvä hieman raapaista pintaa kun näitä ajatuksia tulee.<br />
Nää on kuitenkin niin vahva osa miuta, ei miun elämä ole pelkkää kuntosalia ja habaposeerauksia.<br />
<br />
Ajatuksissa on nyt taas ollut valmennuksen lisäksi paljon kaikkia juttuja niin moniin asioihin liittyen.<br />
Miun elämä on ollu aika mutkikasta ja kivuliastakin. Tullut paljon vastoinkäymisiä ja suruja.<br />
Mutta, ne kaikki on muokannu miusta just tämän ihmisen, joka mie nyt olen.<br />
Edelleen "herkkä paskiainen" joka elää vahvasti tunteella,mutta tunnistaa myöskin oman arvonsa.<br />
<br />
Mie oon tehny hemmetin kovan työn päästäkseni näinkin pitkälle ja voin uskoa, että aika moni miun tapauksessa ois saattanu heittää hanskat tiskiin.<br />
Mie oon aina ajatellu, ettei miulla ole muuta mahdollisuutta kuin mennä eteenpäin.<br />
Ei olis järkeä jämähtää paikoilleen, pyörimään niihin vastoinkäymisiin ja tuskan tunteisiin.<br />
Niistä on vaan noustava ja mentävä eteenpäin. On opittava.<br />
<br />
Oon nähny ja kokenu paljon sellaista, mitä ei olis tarvinnu tai moni ei koko elämänsä aikana tule kokemaan ja kyllä itsekin ajattelen että olisinpa voinut niiltä välttyä.<br />
Mutta asiat on menneet ja tapahtuneet ja tässä mie vielä olen. Ajatukset tulevassa.<br />
<br />
Eilen oli taas ne vahvemmat tunteet pinnassa ja saan olla kiitollinen, että miulla on miesystävä joka oli siinä just sillä hetkellä. Pyyhkimässä miun kyyneleet ja kertomassa, että tästä selvitään.<br />
Yritin kivenkovaan väittää etten tiedä miten selviän, mutta hän painotti että me tehdään se YHDESSÄ.<br />
Oon vaan niin äärettömän onnellinen siitä, että oon saanu elämääni hänen kaltaisen miehen <3<br />
<br />
Toki tunnustan, että on asioita jotka on jääny painamaan ihan vaan siks kun oon väkisin siirtäny ne syrjään ja yrittäny vaan antaa olla ja se on kyllä virhe, mitä en suosittele.<br />
Just nyt tällä hetkellä, tänä päivänä miun on kuitenkin vaan keskityttävä siihen, mikä on oikeasti tärkeää ja niihin joille itsekin tiedän merkitseväni.<br />
On helvetin raskasta yrittää huolehtia "koko maailmasta" kun ei vaan oikeasti enää pysty ja kun ei saa vastakaikua. <br />
Mie tykkään ja välitän niin paljosta ja monesta, mutta vaadin itsellenikin välillä jotain takaisin.<br />
Se on luonnollista. Ihmisen luontainen tarve.<br />
Olla hyväksytty.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgWKmr7VwSwyVEKVBAq7NJtxI6g5TpoxQIIONlC2nBq71vBImMd0EH4I9zS-X9bhuspZsdRE76lQ2VjwyhHQKicF02VrIQgutnRniQrbRxNPZ6YcgsAszJLg6M-IiIVLUhLkEZ-Wlqvkow/s1600/quotes-about-strength-image.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgWKmr7VwSwyVEKVBAq7NJtxI6g5TpoxQIIONlC2nBq71vBImMd0EH4I9zS-X9bhuspZsdRE76lQ2VjwyhHQKicF02VrIQgutnRniQrbRxNPZ6YcgsAszJLg6M-IiIVLUhLkEZ-Wlqvkow/s320/quotes-about-strength-image.jpg" width="230" /></a></div>
<br />
<br />
<br />Sannahttp://www.blogger.com/profile/04941965182699033671noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7728897843786854734.post-951691832775994092017-04-20T09:22:00.001+03:002017-04-20T09:22:40.096+03:00Miten valmennus on mennyt?Kolmisen viikkoa oon nyt ollu valmennuksessa ja miulla ei ole kuin hyvää sanottavaa.<br />
Ollaan ihan alkutaipaleella, mutta fiilis on todella hyvä tuosta hammasepisodista huolimatta ja eteenpäin mennään kokoajan.<br />
<br />
Meillä on nyt valmentajan kanssa takana kolme yhteistä treeniä ja en voi olla kuin kiitollinen siitä, että tää tilaisuus on miulle suotu. Treenit sujuu hyvin, oon saanu paljon hyviä vinkkejä ja aivan varmasti liikkeet menee perille asti joka kerta.<br />
Välillä ollaan "unohduttu" höpisemään kun tulee mieleen joku mieltä kutkuttava aihe tai valmentaja haluaa selventää miulle jonkun liikkeen tarkemmin,tms. mutta miusta se on vaan hyvä, ettei hötkyillä vaan hän haluaa käydä asiat perusteellisesti läpi ja osaa hyvin vastata miuta askarruttaviin kysymyksiin.<br />
Eilenkin opin paljon uutta, mm.elämäni ensimmäistä kertaa kokeilin vetoremmejä räkkivedossa.<br />
Saatoin aiheuttaa valmentajassa pientä hilpeyttä kun aikani sähläsin remmien kanssa, mutta opin kuin opinkin sen homman jujun! :)<br />
Helpottaa kyllä kummasti kun selkähommia tekee ja selkä on tällä hetkellä oikeastaan se miun ensimmäinen kehityksen kohde johon haluan kiinnittää huomiota.<br />
<br />
Sain myös hyvää palautetta miun puhtaista tekniikoista, ainut vaan että kun miulla on niska-hartia seutu niin saakelin jäykkää, niin meinaa välillä pakosti hartiat nousta ns.korviin treenatessa.<br />
Mutta siitäkin vaivasta on mahdollista päästä eroon kun siihen kiinnittää huomiota. Ja ihan vaikka hierontakii saattas olla hyvä? ;)<br />
<br />
Mites painon kanssa sitten? Päätettiin jo alussa, ettei siihen nyt niin tarkasti kiinnitetä huomiota, otetaan sellanen rauhallinen tahti. Tähän mennessä saldo on -1,2kg ja mie oon tosi tyytyväinen.<br />
Kuitenkin hammashommien jälkeenhän miulla paino nous kilon verran huonon syömisen ja lähes liikkumattomuuden seurauksena, mutta heti seuraavan viikon aikana sain karistettua pois ne hötöt ja vähän päällekin.<br />
Siitä huomasin kyllä taas miten vahva merkitys etenkin ruokavaliolla on näissä hommissa.<br />
<br />
On vahva ja luottavainen fiilis kaikenkaikkiaan, että tästä saattaa jopa tulla jotain nyt kun aletaan päästä pikkuhiljaa vauhtiin :)<br />
Tosin miulla on vielä toinen hampaanpoisto vielä edessä mutta tässä kohtaa sitä ei auta murehtia, pari viikkoa on tehokasta treeniaikaa, sit käyn operoitavana ja sen jälkee taas homma jatkuu, simple as that :)<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj2-2YHiix_dxi9kkoFhPKOcym_8ybjr2rPdOmb_EO7jzUdrpLh-IZWo3Loxys209Xk3-deT9o9axKCHnq7Np8KTLVWZoEnRTfRaEQlS1pRjKcPG_vDXqRL-y8CSOwNL9WxVr5IM52L69U/s1600/20170420_065633.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj2-2YHiix_dxi9kkoFhPKOcym_8ybjr2rPdOmb_EO7jzUdrpLh-IZWo3Loxys209Xk3-deT9o9axKCHnq7Np8KTLVWZoEnRTfRaEQlS1pRjKcPG_vDXqRL-y8CSOwNL9WxVr5IM52L69U/s320/20170420_065633.jpg" width="240" /></a></div>
<br />Sannahttp://www.blogger.com/profile/04941965182699033671noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7728897843786854734.post-67815933365465522942017-04-09T09:25:00.001+03:002017-04-09T09:25:41.389+03:00Oma valmentaja ja takapakkiakinNonni. Oon tainnu aiemmin mainita siitä, että miuta on suotu ihan omalla valmentajalla joka on tehnyt miulle treeni ja ruokaohjelmat ja "pitää miusta huolta" ainakii 3kuukautta.<br />
Hänellä itsellään on melkosen pitkä treenitausta ja opiskelee nyt siis fitnessvalmentajaksi ja mie olen ns.yksi osa hänen lopputyötään.<br />
Se, ettei hän ole "virallisesti valmis" ei ole aiheuttanut mitään epäilyksiä ja olen enemmän kuin mielelläni ryhtynyt hänen kelkkaansa. Miun toiveet on toteutunu.<br />
<br />
Tottakai alkuun oli vähän olo "mihin mie oon ryhtymässä?" "mitä jos meillä ei kemiat natsaakkaan?"<br />
Mutta jo heti ensi jutustelun jälkeen oli ihan luottavainen olo ja jäin kiltisti odottelemaan minkälaista ohjelmaa hän miulle suunnittelee.<br />
Sainkin sitten ohjelmat käsiini jonkin ajan päästä ja aloin niitä heti toteuttamaan.<br />
Tokihan treeneissä on jonkin verran uutta ja ihmeellistä mutta se on vaan hyvä miun oman kehittymisen kannalta.<br />
Valmentaja on hienosti ottanu huomioon miun omat toiveet sekä rajoitteet jalkojen suhteen.<br />
<br />
Aika paljon oltiin vaan puhelimitse yhteydessä ja omat ajatukset häntä kohtaan vaan vahvistu, tuli olo että sehän oikeesti tajuu miuta ja osaa auttaa.<br />
Hänelle tärkeintä on, että mennään terveys edellä ja muistaa miullekin sitä toistella, kun itte sekoilen :D<br />
<br />
Se, mikä takapakki tässä nyt oli niin miulta leikattiin viisaudenhammas tuossa keskiviikkona ja toinen hammas otettiin pois ihan perinteisesti repimällä. Ollu hitonmoiset kivut ja syöminen ollu ihan onnetonta ja se jos mikä on stressannu.<br />
Tilanne on just nyt se, että yksinkertasesti miun tarvii saada itteni kuntoon, syödä vaikka sitten mäkkärin pirtelöä, pääasia että saan energiaa ja toivun.<br />
<br />
Toki tältä viikolta treenit jäi auttamatta vajaiksi, alkuviikosta kävin vähän humputtelemassa ja eilen sitten koitti se maaginen päivä. Ensimmäiset treenit valmentajan ohjauksessa!<br />
Ja mitäs muutakaan ku jalkoja :)<br />
<br />
Vähän jännitti, mitä pystyn tekemään ja valmentaja varmistikin sen, että olenko varmasti kykenevä treenaamaan hampaiden poiston takia? Kyllä olin, mutta otettin vähän iisimmin. Treenattiin, että saatiin tuntumaa ja tekniikkaa kohdilleen. Tunsin olevani hyvissä käsissä.<br />
<br />
Välillä kun yritin tehä vähän kovemmin niin samantien naamassa alkoi tuntumaan, että tikit repee ihan justiinsa nii sitten taas vähän höllättiin. Eikä näin jälkikäteen tunnu, että ois tullu muita oireita kuin kivaa tuntumaa koivissa, etenkii "takajaloissa".<br />
<br />
Se tunne, että tiedät siulla olevan joku kelle voi vinkuu nää jutut ja kysellä mieltä painavista asioista ja joku, joka puhuu siulle järkee "ammatilliselta näkökannalta" on aika uskomatonta.<br />
Tää on just sitä mitä oon tarvinnu siitä lähtien ku heitin elämäntapani uusiksi.<br />
Mutta ehkä tälläkin on joku tarkoitus? Että nää asiat meni tälleen?<br />
<br />
Mie oon päässy vähän kokeilee omia siipiäni ja nähdä mihin pystyn itse ja nyt kun miulla on se oma tuki ja turva niin aivan varmaan pääsen vielä pidemmälle!<br />
Nyt vaan tosiaan yritän tajuta sen, että hoidan tän hammasasian kuntoon ja sitten taas mennään täysii!<br />
<br />
Voitte vaan uskoo kuin miuta eilen kiukutti salilla kun on halu tehdä kovaa, mutta ei vaan pysty!<br />
Valmentajakii rauhotteli, että on niin monta tekijää mitkä tossa kohtaa pitää huomioida, mm.se kun moneen päivään en ole pystynyt syömään, kropassa ei siis ole energioita ja tottakai kivut rajottaa sitä tekemistä.<br />
<br />
<br />
Onhan miulla onneks ollu tässä matkalla ihmisiä joille kertoilla näistä jutuista ja tahalleni huutelen eräälle foorumillekki asiaa ja asian vierestä, mutta onha se eri juttu kun on joku "jonka homma on vaan tukee siuta" :D noei..tajuutte varmaan? Tästä matkasta varmaan opimme molemmat, miussa on omat haasteeni hänelle, ja hänestä on taas ihan älyttömän iso apu miulle.<br />
Voi miun isäntä parkaa ku joutuu yhä enemmän kuuntelee näitä miun juttuja <3<br />
Mutta onneksi hän tukee miuta ja ainakii yrittää tajuta, kun tietää miten tärkeetä tää on miulle. Respect <3<br />
Ja tottakai mie toivon, että muutkin läheiset tän homman tajuaa. Miun tarkoitus ei ole laihtua tai olla millään tiukalla dieetillä. Mie syön yhä edelleen, ja PALJON mutta ohjeen mukaisesti.<br />
Mie haluun kokeilla, mihin miusta on, mihin miun pää ja kroppa pystyy, miten pystyn muokkaamaan miun kroppaa.<br />
Tää on se miun juttu, you know <3 Vaikka haluun esim. leveemmän selän nii se ei oo muilta pois. Oon yhä edelleen se välittävä, sekopäinen Hippiäinen, nyt vaan miulla on mahdollisuus tavoitella unelmia. Tuettehan miuta siinä?<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjf5uXmSvLoJKpuyNSn3bcGIkR9tLQLOk_ocUMftr2J7WtJ2B0qHREjPvROKvETHtPRkvwFhlSkhLwtttNR9gVqywge-1BIWbySJZmxpAubS4UPRHqVSmN7qqxF2pI2HMBYowkBU8U3Lyg/s1600/20170402_083642.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjf5uXmSvLoJKpuyNSn3bcGIkR9tLQLOk_ocUMftr2J7WtJ2B0qHREjPvROKvETHtPRkvwFhlSkhLwtttNR9gVqywge-1BIWbySJZmxpAubS4UPRHqVSmN7qqxF2pI2HMBYowkBU8U3Lyg/s320/20170402_083642.jpg" width="240" /></a></div>
<br />
<br />Sannahttp://www.blogger.com/profile/04941965182699033671noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-7728897843786854734.post-6460916777067893792017-03-31T19:18:00.001+03:002017-03-31T19:20:49.327+03:00Hetken hengähdys kiitosViime aikoina ollut tosiaan vähän syvällisempiä ajatuksia oikeastaan aika monesta asiasta.<br />
<br />
Miun elämä on aina ollut vähän sellasta oravanpyörää, että jos jotain oon saanu nii oon sit myöskii jotain menettäny. Ja taas kävi näin.<br />
<br />
Koko sen ajan, mitä oon tässä näitä "terveellisempiä elämäntapoja" viettäny, oon toivonu, että saisin oman personal trainerin ja nyt se sitten on käyny toteen.<br />
Miulle tarjoutui elämäni tilaisuus tällainen saada ja enhän mie nyt voi sitä jättää käyttämättä.<br />
Siitä kertoilen varmaan tarkemmin vielä myöhemmin, mutta tosiaan maanantaina alottelin uutta ruokavaliota ja treeniohjelmaa ja miun tukena ja turvana tosiaan on "aika hyvältä tyypiltä" vaikuttava ihminen. Katsellaan miten käy.<br />
Mutta tosiaan mie myöski sitte menetin.<br />
En haluu sitä tässä sen enempää puida, mutta menetin itselle jotain todella tärkeetä....mut mie en voi sille enää mitään.<br />
<br />
Jotenkin ollu tosi sekavia ajatuksia kun on niin onnellinen nyt tästä valmennushommasta, mutta on myös niin paljon juttuja mitkä vetää mieltä matalaks.<br />
Yritän niitten antaa olla vaikuttamatta tähän proggikseen, sillä tää on just sitä mitä oon halunnu ja haluun nähdä ja kokeilla mihin miusta vielä on.<br />
<br />
Mie nii haluisin ihmisille kaikesta tästä sekavuudesta kertoa, mutta joku miut ajaa pitämään suuni kiinni. "Turhaa stressiä vaan kun näihi ite ei voi vaikuttaa" No niinpä niin ja joo.<br />
Kyllä, sellanen ku työ ja raha tai oikeastaan sen rahan puute on yhtenä isona osana tätä koko soppaa.<br />
<br />
Ai että miten kiva olis jos pystyis edes yhden päivän elämään silleen huolettomana. Vähän niinku Leijonakuninkaassa hoettiin "<b><i>hakuna matata"...</i></b><br />
Mie oon jatkuvasti huolissani siitä, miten pystyn kaikki laskuni maksamaan, sillä työt nyt ei oo menny ihan sillee ku toivois. Ihana ja vaihteleva työ, mutta vajailla tunneilla niin ei siitä paljon iloa ole. Tää on tätä perinteistä "kädestä suuhun" meininkiä.<br />
Ja nyt vielä kun työssäni tarvin autoa aika paljon niin ollu vähän säätämistä yhden auton kanssa kun molempien tarvii kulkea ja iso osa rahoista menee sitten myöskin bensaan. Arght.<br />
<br />
Nyt sitten kun itellä ollu "kaikenmaailman lääkärikäyntejä", niin niistähän sitten tyrkkii jälkikäteen laskuja ja niitä on vielä tulossakin jonkin verran.<br />
Aloin saamaan tuohon polveeni nyt jonkinlaista pistoshoitoa, sitä ois vielä kaksi kertaa jäljellä.<br />
Voin kertoo, että niin kipeetäkin teki, että TODELLA TOIVON, että siitä on apua.<br />
<br />
Alkaneen valmennuksen vuoksi jouduin päivittämään salikortin 24/7 malliin mikä sitten myös tietää lisäkustannuksia. Sitten tyhmä minä menin vielä innostumaan uimisesta ja toteamaan miten hienoa liikuntaa se polvelleni oliskaan, mutta KAPPAS! Eihän se tässä kohtaa käy miun kukkarolle lainkaan.<br />
Että silleen.<br />
Jotenki ehkä katkeran sävyistä tekstiä, kyllä...mutta mitähä tähän hätään keksis että tilanne olis parempi? Työtunteihini en oikein voi vaikuttaa, ellen sitten sais jotain muuta työtä kylkeen?<br />
Toista autoa ei todella voi kuin haaveilla ja sen verran arvostan terveyttäni, että kidutan itteeni noilla piikeillä sitten ja maksan niistä, kun toivoa polven paremmin toimivuudesta on.<br />
<br />
Mie uskon ja tiedän, että "vielä jonain päivänä" asiat on taas hitusen paremmin, mutta just nyt tämä hetki, tämä päivä ja ajatus tulevasta on aika mieltä painavaa. Eikä ne asiat myöskään huolehtimalla parane, senkin tiedän paremmin kuin hyvin, mutta miekin oon vaan ihminen jolla on tunteet enkä mie pysty olemaan happyjoyjoy jatkuvasti. Saan miekii kai romahtaa joskus?<br />
<br />
"No matter what cards you got, you still gotta play your hand..."<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi250_5VUqkDiduKEZ1ijABXSobpCo5aoEAUoqzXT2LQrNZ-SCgtrF7s7DzXz2zf_qHsLLkkZFt3dN1a0JZX0ebXQ_T66SRXWD1GOyfCrL4Pm50Iv5iQO9c4UYDokxZMf5tEWXix3dZAIg/s1600/20170210_053710.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi250_5VUqkDiduKEZ1ijABXSobpCo5aoEAUoqzXT2LQrNZ-SCgtrF7s7DzXz2zf_qHsLLkkZFt3dN1a0JZX0ebXQ_T66SRXWD1GOyfCrL4Pm50Iv5iQO9c4UYDokxZMf5tEWXix3dZAIg/s320/20170210_053710.jpg" width="240" /></a></div>
Sannahttp://www.blogger.com/profile/04941965182699033671noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7728897843786854734.post-1252184068099528992017-03-26T09:06:00.000+03:002017-03-26T09:06:15.149+03:00Tunteiden sekasortoaTodella ristiriitaiset fiilikset just nyt.<br />
Miut oli pyydetty täällä järjestettyyn Sporttipäivä- tapahtumaan kertomaan miun elämäntapamuutoksesta.<br />
Tottakai lähdin siihen mukaan. Miulle on tärkeetä, että saan jakaa omia kokemuksia, josko saisin jonkun muunkin innostumaan, tekemään päätöksiä oman elämänsä suhteen.<br />
Olin tätä hieman "markkinoinut" facebookissa ja pyytänyt ihmisiä tueksi ja turvaksi miuta katsomaan, jakamaan tämä juttu miun kanssa.<br />
<br />
He, jotka tulivat, olivat yks miun tuttu, vai onko hää kaveri? (sano sie, jos tätä luet) ja miun entinen työkaveri.<br />
Kovasti mie heitä kiittelin kun tulivat paikalle ja he ottivat sitten muutaman kuvankin muistoksi.<br />
<br />
En voi kieltää, etteikö tää sattuis miuhun ja lujaa. Pelkäsin etukäteen, ettei ketään tulisi ja itkin jälkikäteen kun kaikki läheisimmät loistivat poissaolollaan.<br />
Toki ymmärrän, että ihmisillä nyt voi olla muutakin elämää ja sain joiltain kannustavia viestejä, että ollaan hengessä mukana, mutta silti.<br />
Koen itteni ihan saatanan yksinäiseksi just nyt. Sanokaa säälittäväks ihmisperseeks, mutta en voi sille mitään.<br />
Miesystäväni oli töissä, tiedän että muuten hän olis varmasti ollut paikalla ja kovasti hän viestien välityksellä sitten tsemppasikin kun ei voinut olla läsnä.<br />
Ja on nyt kestänyt miun pettymyksen kyyneleet.<br />
<br />
Mietin, olisinko itse voinut tehdä jotain toisin? Laittaa jokaiselle henkilökohtaisesti viestin? Ja pettyä sitten kun vastaus olisikin ollut kerta toisensa jälkeen, että ei pysty?<br />
Kahdelle ihmiselle laitoin kun tiesin etteivät he niin tarkkaan facea seuraa, toinen vastasi ei ja toinen ei vastannut koskaan.<br />
<br />
Tää on hemmetin arka aihe kirjoittaa, kuten oli kyllä edellinenkin postaus mutta johonkin nämä tunnelmat on pakko saada purkaa.<br />
<br />
Kokemuksena eilinen oli kyllä hieno. Tapahtuman juontajana toiminut Johanna otti miut tosi hyvin vastaan ja juttelu hänen kanssaan tuntui luontevalta.<br />
Entä nyt? En tiedä...tunteet on sekasin.<br />
<br />
Miulla takaraivossa on ajatukset tulevasta ja siitä, mitä on tulossa, mutta pidänkö niistä vaan suuni kiinni? Jaan asiat vain miesystävälle ja sille toiselle joka "kuuluu tulevaan projektiin"? En tiedä...<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgl-T4BcHfLmMOL53YmeI7Ni0KaJ0iJn_AbAH2tCVOpEqGvGBOc_UUiDLqQlQ_ka1FhfRfSW_IvjI11IEB6OZHi9u4PhTYoyQFXFuApSNG-PW0SLQAO4B0A_zRyOKbl0291bPZRX3wKHl0/s1600/17498663_1448271205225277_9057318482525716809_n.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgl-T4BcHfLmMOL53YmeI7Ni0KaJ0iJn_AbAH2tCVOpEqGvGBOc_UUiDLqQlQ_ka1FhfRfSW_IvjI11IEB6OZHi9u4PhTYoyQFXFuApSNG-PW0SLQAO4B0A_zRyOKbl0291bPZRX3wKHl0/s320/17498663_1448271205225277_9057318482525716809_n.jpg" width="320" /></a></div>
<br />Sannahttp://www.blogger.com/profile/04941965182699033671noreply@blogger.com3