Jotenki ristiriitaset fiilikset, kun tietää tekevänsä itellee vaan hyvää kun vaan hengailee, mutta samaa aikaa päässä jyskyttää toivoton ajatus "MIE HALUUN EES VAIK LENKILLE!!"
Ai mitennii liikunnasta tullu osa miun elämää?
Tänä aamuna hyppäsin vaakaan. Näytti 600g vähemmä ku about viikko sitte.
Millon viimeks painoin tämän verran? Joskus lapsena. Ehkä ala-asteella?
Eli mie oon nyt tähä mennes (kaiken sen pienen jojoilunki jälkee) virallisesti pudottanu 21kg.
Ennen kun ees alotin aikoinaa mitää elämäntapamuutoksia, nii oon painanu kyllä totakii enemmä ja se hirvittää. Ei koskaan enää.
Mutta. Tänä aamuna se vaaka ei kuitenkaan tehny miuta kovin onnelliseks. Kuitenki ku en iha aikuiste oikeesti jaksais enää välittää siitä, mitä vaaka kertoo, vaan siitä, mitä kertoo peili ja mittanauha.
Peili nyt vääristää aina. Se on totuus. Mutta kun tuntuu, että se mittanauhakii on jymähtäny paikalleen.
Maltti on valttia ja silleen, mutku....
Mie kuulen aika usein sitä, "kun sie oot niin pieni.." tai "ethän sie paina juuri mitään.." mut ite en näe sitä. Liian itsekriittinen ehkä?
Ja mie en kyllä koskaan ikinä tule olemaan enkä todellakaan halua olla mikään pulkannaru.
Haluun vielä eroon ns.ylimääräsistä pehmeistä ja lihavuuden jättämästä nahasta mutta se jos mikä vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Vaikka tän loppuajan valmennuksenkii painelisin vähintää 150% lasissa nii sekää ei auta.
Tää tulee olemaa varmaa miun loppuelämän projekti jollain tapaa. Ja eihän se todellakaan ole väärin.
En mie oikein osaiskaan enää muuta ;) Tai kuten jo aiemminkii sanonu, nii paluuta entiseen ei enää ole. Hyi hemmetti.
Ja oon ennenkii höpötelly sitä, että haluun näyttää hyvinvoivalta, haluun lisää lihaa ja näyttää siltä, että treenattu on. Että jos joku joskus luullu, että oon tässä kuihduttamassa itteeni, nii ei tuu tapahtuu.
Että sellasta tähän väliin. Mie yritän nyt malttaa mieleni. Seuraava treeni lukee jo kalenterissa, eli sitä odotellessa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Otan mieluusti vastaan asiallisia kommentteja :)