sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Tunteiden sekasortoa

Todella ristiriitaiset fiilikset just nyt.
Miut oli pyydetty täällä järjestettyyn Sporttipäivä- tapahtumaan kertomaan miun elämäntapamuutoksesta.
Tottakai lähdin siihen mukaan. Miulle on tärkeetä, että saan jakaa omia kokemuksia, josko saisin jonkun muunkin innostumaan, tekemään päätöksiä oman elämänsä suhteen.
Olin tätä hieman "markkinoinut" facebookissa ja pyytänyt ihmisiä tueksi ja turvaksi miuta katsomaan, jakamaan tämä juttu miun kanssa.

He, jotka tulivat, olivat yks miun tuttu, vai onko hää kaveri? (sano sie, jos tätä luet) ja miun entinen työkaveri.
Kovasti mie heitä kiittelin kun tulivat paikalle ja he ottivat sitten muutaman kuvankin muistoksi.

En voi kieltää, etteikö tää sattuis miuhun ja lujaa. Pelkäsin etukäteen, ettei ketään tulisi ja itkin jälkikäteen kun kaikki läheisimmät loistivat poissaolollaan.
Toki ymmärrän, että ihmisillä nyt voi olla muutakin elämää ja sain joiltain kannustavia viestejä, että ollaan hengessä mukana, mutta silti.
Koen itteni ihan saatanan yksinäiseksi just nyt. Sanokaa säälittäväks ihmisperseeks, mutta en voi sille mitään.
Miesystäväni oli töissä, tiedän että muuten hän olis varmasti ollut paikalla ja kovasti hän viestien välityksellä sitten tsemppasikin kun ei voinut olla läsnä.
Ja on nyt kestänyt miun pettymyksen kyyneleet.

Mietin, olisinko itse voinut tehdä jotain toisin? Laittaa jokaiselle henkilökohtaisesti viestin? Ja pettyä sitten kun vastaus olisikin ollut kerta toisensa jälkeen, että ei pysty?
Kahdelle ihmiselle laitoin kun tiesin etteivät he niin tarkkaan facea seuraa, toinen vastasi ei ja toinen ei vastannut koskaan.

Tää on hemmetin arka aihe kirjoittaa, kuten oli kyllä edellinenkin postaus mutta johonkin nämä tunnelmat on pakko saada purkaa.

Kokemuksena eilinen oli kyllä hieno. Tapahtuman juontajana toiminut Johanna otti miut tosi hyvin vastaan ja juttelu hänen kanssaan tuntui luontevalta.
Entä nyt? En tiedä...tunteet on sekasin.

Miulla takaraivossa on ajatukset tulevasta ja siitä, mitä on tulossa, mutta pidänkö niistä vaan suuni kiinni? Jaan asiat vain miesystävälle ja sille toiselle joka "kuuluu tulevaan projektiin"? En tiedä...



3 kommenttia:

  1. Hei Sanna, hienosti sie oman osasi hoidit <3 Ite en olis pystynyt tuollaiseen. Turhaan ittees syyllistät mistään. Teet hienoa työtä ittesi kanssa. Mieki oon saanu siusta kipinää!! Tahtoisin kyllä siun projektista kuulla jos halua sitä miulle kertoa, kiinnostaa kyllä! Harmittaa kn oon tällanen aikataulueläjä ja yritän työn ohella antaa vaan perheelle aikani...

    VastaaPoista
  2. Moikka Sanna! On kyllä pakko sanoa, että oot ihan mieletön mimmi!! Siun blogia oon seuraillu enemmän tai vähemmän. Mutta nyt on pakko sanoa, että hienoa työtä oot tehny ja teet edelleen. Jatka samaa rataa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) No jotta kiitos! Kyl mie yritän kovasti räpiköidä.

      Poista

Otan mieluusti vastaan asiallisia kommentteja :)