Kehonkuva

Varmaan johtunee viime viikonloppuna kultsalla olleista kisoista, kun oma kehonkuva on jonkin verran pyöriny mielessä.
Oon ennenkin sanonu siitä, miten "laihdutus on jättänyt jälkensä" ja vasta nyt pikkuhiljaa oon alkanu ehkä hyväksyy sen.
Sanotaan, että liikunnalla, ruualla ja pitkäjänteisyydellä saa hyviä tuloksia aikaan ja mie uskon sen kyllä.
Mutta sen verran olen itsekriittinen ja tosiaan alkanut vasta nyt hyväksyy sitä, että mikään määrä treeniä tai maitorahkaa ei auta saamaan tätä ylimäärästä nahkaa pois.

Se, että venytin omaa nahkaani sen 28 vuotta, ei ole sama asia kuin esim. valmiiksi hoikka/normaalivartaloinen nainen olisi ollut raskaana ja synnytyksen jälkeen lähtisi kiristelemään kroppaa. Uskaltaisin väittää, että 9 kuukaudessa tulee vähemmän vahinkoa kuin liki 30 vuodessa.

Just nyt tällä hetkellä kaikistä tärkeintä on se, että mie voin sanoa olevani terve ja normaalipainoinen/vartaloinen. Ei huuda enää mittarit punasella.
Se vaan, että edelleen huonoina päivinä tunnen itseni vieläkin lihavaksi ihan vain tuon roikkuvan nahkani takia. Häpeilen sitä.
Tässä kohtaa vuotta kun hohkataan niin paljon "rantakunnosta" niin koen ehkä jopa jotain alemmuutta kun tajuan, ettei miulla tule koskaan olemaan sellasta kivaa lättänämahaa.
MUTTA sitten kun taas otan sen järjen käteen ja ajattelen vähän fiksummin, niin onko sillä oikeesti muka merkitystä?
Ei ole.

Mie kelpaan miun miesystävälle kaikkine selluineni ja roikkuvine alleineni (voi kyllä miulla on allit vaikka mite yritän habaa pullistella) nii minkä hemmetin takia en kelpais itelleni?

Tää on asia minkä kanssa vaan tarvii tehdä töitä, kuten sanottua mie oon kuitenki terve ja nyt tällä hetkellä miulla on se valmentajan tuki ja turva auttamassa miuta kokeilemaan mihin miusta onkaan niin miks mie antasin tuon säälittävän nahkan miuta jotenki jarruttaa? En tiedä.
Se on kuitenkin vaan ns.kauneusvirhe. Eikä tässä olla mihinkään kisoihin tähtäämässä.

Että tällaisia ajatuksia tähän aamuun. Oon aiemminkin tätä pyöritelly mielessä, mutten ole oikein osannut kiteyttää. Kuten elämässä yleensä, yhtään ei voi tietää mitä tuleva vielä tuo ja mitä tulee tapahtumaan, mutta näillä mennään nyt. Kokeillaan omia rajoja, ei anneta periks ja ollaan ylpeitä siitä että ollaan pikkasen erilaisia <3