sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Vähän taustoja ja pari kuvaa...

Eli, mie oon tosiaan alottanu oman projektini tämän vuoden alussa ja ihan omineni oon tässä touhunnu. Tulosta on tullut sen verran, että elopainoa on lähteny 16kg ja vielä ois tavotteena saada pari kiloa pois ja sitä ns. kiinteytystä on tarkoituksena havitella.

Oon käyny salilla ja lenkkeilly, pomppinu portaissa ja katellu mitä oon suustani alas laittanu. Paljon "sortumisia" on kuukausien saatossa tullut, se on syy, miksi en ole omaan saavutukseeni tyytyväinen, vaikkakin kuvat voivat puhua puolestaan.

Jouduin tuossa välillä pitämään pientä preikkiä saleilusta, kun ei kehitystä enää tullut ja usko loppui. Kävin sitten senkin edestä vain ja ainoastaan tekemässä aerobista lenkkeilyn/portaiden merkeissä. Uuden ohjelman kera ja toki uutta intoa puhkuen menin takaisin salille, ehdin käymään siellä sen kaks kertaa ja sairastuin flunssaan. Just so great. MUTTA nyt on pikkuhiljaa flunssa selätetty ja taas uudella innolla kohti kuntosalia, joskin kevyellä treenillä. En haluu pilata tätä uutta suunnitelmaa yhtään enempää.

Eka kuva (harmaassa paidassa) on siis otettu sillon tammi-helmikuun vaihteessa kun päätin tän kuvion alottaa ihan tosissaan...



Tää kuva on sit niitä tuoreimpia, että suurinpiirtein tähän on tultu...

Ja tässä toisenlainen kauheus. Vasemman puoleinen kuva otettu viime vuoden kesällä ja oikeanpuoleinen samoissa vaatteissa, suurinpiirtein toukokuussa...Eli tää on vähä sellane "välivaihe" kuva :D


Mutta joo, tästä mie nyt alotan tän bloggailun ja lopetan facebook-kavereiden kiusaamisen jatkuvilla kuntoilu/ruoka päivityksillä :D

4 kommenttia:

  1. Hei ei vitsi sä oot jo nyt niiiiin pieni! Sanoisin sulle, että eihän sun nyt enää tarvi laihduttaa, mutta toki jokaisella on ne omat tavoitteet ja niihin haluaa päästä. ;) Mutta upea muutos ja kovaa duunia oot tehny!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos :) Tuo on niiiin perinteine kommentti "ei siun enää tarvii.." mut joo,vähän vielä kiristystä ja sit ois aika jees. Ja varmaa tiiät, miten se oma peilikuva vääristyy, ettei sitä muutosta huomaa vaik mite kattois peiliin :D

      Poista
  2. Upeaa muutosta jo olet saavuttanut! WAU!

    Nyt heti nousi mielenkiinto ja kysymyksiä :D Ootko tehnyt koko projektin tähänasti yksin, vai onko sulla ollu pt/valkku suunnittelemassa treeniä tai ruokavaliota? Olisi kiva, jos postaisit omasta liikunnallisesta historiasta/ painosi "historiasta"..

    Miljoonatsempit!

    Jenna http://terksulife.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tere!
      Ihan itte oon tehny :) Ainut, että salin omistajat on välil tehny jotain ohjelman tapasta miulle, mut en sit oo mitenkää orjallisesti sitä noudattanu kuitenkaan. Ruokavalioon oon saanu vinkkiä ihan netistä ettimällä, mm. eri blogeista ja tokihan jotain Jutta Gustafsbergin ohjeita oon myös hyödyntäny.
      Haaveissa on kokoajan ollu oma pt, joka olis ollu potkimassa perseelle, mut ei pienellä ihmisellä oo ollu moiseen varoja.
      Ainoot, mitkä on miuta saanu jatkamaan, on just nää tsempit, mitä joskus kuulee. Myöskin miun hieroja on sellane, jolle oon saanu avautua näistä asioista eniten, ja siis ollu lähes ainut joka on koko miun kuviota alun alkaen tajunnu.
      Aikani kidutin facebook-kavereita ikuisilla kuntoilu kuvilla/päivityksillä mut loppu nyt sekii ku päädyin tekee tätä blogia :D
      Voisin mie jotain tuon kaltaista postausta yrittää tehä, mitään painotaulukkoo, tms. en ees varmaa osais tänne tehä ;) ja sillon kun alotin, nii en ees ottanu eriksee mitää mittoja, paitsi painon. Että ne sentit mitä on lähteny, voin heittää vaan veikkauksella...

      Kiitos tsempeistä, isosti myös sinne! :)

      Poista

Otan mieluusti vastaan asiallisia kommentteja :)