Ei tää ole ruusuilla tanssia...

....ruusuissakii kun on piikkejä.
Joo,pitkä matka tultu ja pitkä on vielä edessä. Matkalla tavotteet ja mietteet muuttuu ja ei oikein malta keskittyä.
Tällä hetkellä mie painan "normaalin ihmisen" verran. Tai siis sen rajan ylitin jo jokunen aika sitten, mutta se, mitä vaaka nyt näyttää on todellakin vähiten ehkä ikinä. Siltä tää tuntuu.
Joo, vaaka on tosi paska mittari mutta tällä hetkellä se on ainut mikä miellyttää, ei peilikuva.

Ois nii helppoo, kun on selkeet ohjeet ja menis vaa ja tasan tarkkaa noudattas niitä, mutta treenien osalta se ei ole mahdollista.
Ennenkii oon valittanu ainakii tuosta rämästä polvesta ja nykysii myöskii ns.terve lonkka on alkanu oireilee nii kyllähän se aika kivasti pistää miettii,miten jalkatreenit tekis ja jokunen viikkotreenikin on aikalailla poissuljettu.

Ja tokihan tässä kuviossa turhauttaa, kun niitä tuloksia ei vaan tule! Siis siellä perhanan peilissä.
Vai oonks mie taas ihan ite se syypää siihen, etten tajuu/näe?
Miks en osaa keskittyy tekemiseen, päivä kerrallaan etenemiseen vaan mietin jo tulevia juttuja?
Niin noh...eihä tätä valmennusta ole kyllä enää kovin paljon jäljellä nii ehkä se ois hyväkin miettiä, mitä tän jälkeen, mutta haluis siirtyy jo seuraavii haasteisii vaik edellinenkää ei oo loppunu :D
Voisko nyt joku  perkele vähä jarruttaa miuta ja takoo päähän, ettei ole hoppu!?

Se, mikä tuo hyvää fiilistä, on tottakai se liikunnan ilo, vaikka joudun soveltaa, nii oon tajunnu myös sen, mikä rikkaus on kun on se kyky liikkua ylipäätään.
Se, että miulta välillä joku joskus kysyy, miten treeni on sujunu tai mitä on seuraavana ohjelmassa ja se, että tän homman ansiosta miulla on kaksi uutta, hiton hilpeetä tuttavaa :)
Pari kertaa päässy lenkkeilemään tässä hyvässä seurassa ja jatkoa seuraa, nii on muute hitoksee iso tekijä miulle.

Kyllä mie tuossa vähän jo eräälle avauduinkin siitä, miten rankkaa tää tavallaan kuitenkin on.
Kun ei aina oikein tiedä mitä tehdä ja mikä ois paras vaihtoehto. No, mitää vastauksia mie en saanu, mutta osaltaan se helpotti kun ne ajatukset sai sanoo ääneen.
Mutta, tällasena ihmeellisenä adhd- sekopäänä miullahan ei kuitenkaan ole vaihtoehtoja kuin mennä täysii eteepäi. Luotan siihe, että kyllä se pää kestää perässä. Jos ei nii huilataa sitte.