Rantakuntoa?

Ehkä ensimmäisen kerran ikinä havahduin oikeesti miettimään, että minkähänlaisessa "rantakunnossa" sitä oikein mahdetaan olla?
Aihe kuitenkin alkaa olemaan pikkuhiljaa melkosen ajankohtanen ja lähestulkoon kaikki (nais)ihmiset stressaa siitä enemmän tai vähemmän.
Jep, ihan tosi typerää ajanhaaskausta ja jokainen on rantakunnossa juuri sellaisena kuin on, MUTTA itselle tämä on aina ollut ongelma, enemmän tai vähemmän.
Viime kesänä en paljon jaksanut miettiä, kun oli jo muutama kilo jäänyt matkan varrelle, mutta kesät ennen sitä..oh hoh!
Tokihan uimassa tuli käytyä, mutta aika tarkkaan mietin, missä ja kenen kanssa.

Tänä aamuna kuitenkin tajusin, että jumanperhana! Jos mie vaan haluan, nii mie voin mennä vaikka kaupungin yleisimmälle rannalle kun siltä tuntuu :D Oli aika jännittävä fiilis.
No siis, en todellakaan ole mallin mittane (hyi yäk, enkä haluakaan olla!) tai jotkut jonkun ihannoimat vatsapalat on vielä kaukana piilossa, mutta vihdoin alan olee sinut itteni kanssa ja voin tassutella julkisesti uimapuvussa :D
Ne jotka on ehkä aina ollu bikinikunnossa, eivät todellakaan tajua tätä tunnetta ja joidenkin mielestä tää on oikeesti turhaa lässytystä, mutta onhan tää myös aika vapauttavaa.
Paljon työtä on vielä tiedossa kroppani kanssa ja ikuisuusprojekti-maha ei ehkä koskaan tule olemaan missään Jillian Michaels kunnossa, mutta tarvitseeko sen ollakaan? En usko...

Ihan lepo vaan...

Kolme päivää putkeen salitreeniä, aerobista ja -muuten vaan-pyöräilyä ja hitoksee kävelyhommia.
Nyt kroppa "kiittää". Tai ainakin se tietää tehneensä.
Ulos katellessa ilmakii näyttää onneks just siltä, ettei heti tee mieli lähtee seikkailemaan ja kroppa on yksinkertasesti niin jumissa taas, että salikin saa odottaa.

Tää on vielä kuitenkin ns.hyvää kipua. Kunhan mie tosiaan nyt ymmärrän taas hetkeks päästää niistä fitness-naruista irti ja jos vaikka ottasin asiakseni tänään vaikka venytellä?..

Viime sunnuntaina miulla oli pitkästä aikaa hyvä ystäväni mukana salilla ja eilen kävin yhen toverin kanssa ulkoilemassa. Vähän kyllä harmittaa, kun ei tuo vauhti päätä huimaa, sillä tiiän, että tuon eilisen mimmin kanssa sais kyllä mennä ihan reippaastikkii :D
No,mutta näillä mennään.
Jotenki mie oon vieläkin ihan tosi kateellinen niille, joilla on aina se treenikaveri tai pt avustamassa salitreeneissä. Vaikka tykkään ite tehä ja onhan se hyvää terapiaakin, mutta silti, aina ja jokakerta tuntuu, että tästä nyt puuttuu jotain. Joo, tää on miun korvien väline ongelma ja tuleehan niitä tuloksia ennenpitkää ku jaksaa vaan vääntää ja pupeltaa sitä maitorahkaa ja kantaa omia eväitä, MUTTA tekeehän se koko kuvion helvetin raskaaks kuitenki.
Vaikka tiedän, että toistaseks on tuo fitfarmin virtuaalinen tuki olemassa, mutta jotenki sitä kuitenki kaipaa ihan sitä konkreettista apua, hyvää tsemppiä ja perhana sitä TEKEMISEN MEININKIÄ!
Ens kuussa ois toki ollu Lite-tapaaminen, mutta tän hetkine raha-tilanne estää lähtemästä sinne. Ei tuo junailu, saati sitten majotus siihen päälle ole mitää ilmasta.

Näitä samoja tunnelmiahan miulla on ajoittain ollu koko tän miun matkan ajan ja tiedän, että tulee olemaan. Eteenpäin mie meen jokatapauksessa, kuitenki on vielä niin paljon saavuttamatta.
Monia kummastuttaa yhä edelleen, etten vaa enää laihtuis ja miks en vois välil höllätä,tms. (miks ne ei tajuu etten haluukkaa olla mikää pulkannaru vaan näyttää terveeltä ja treenatulta)
Sen puoleen oli ihan tosi outoa, kun eilen tuli kaverin kanssa puheeks grillailuhommat, nii HÄN oli se joka ehdotti, että grillataan sitä, mikä miulle on tällä hetkellä luvallista :)
Sitä ei moni uskokaan, miten hyvältä tollanen viesti tuntui!

Tässä on vielä muutama viikko valmennusta jäljellä ja vaikka se ajastaan loppuu, nii ei se estä miuta jatkossakin kantamasta omia eväitä ja tarkkailemasta syömisiä.
Tokihan tää on miulle ollu ennestään tuttua kauraa, mutta nyt oon halunnu entistä tiukemmin pysytellä säännöissä (ellei miun viime viikonlopun ravintolareissuja oteta huomioo ;))...
Yhä edelleenkään en koe, että miun ruokailut on keneltäkään pois. Ihmetelkää siis ihan keskenänne, kenestä tää sit onkaan outoa ja typerää.

No jopas taas hypähtelin asiasta kukkaruukkuun ja takas. Mutta joo, pointtina varmaan lähinnä ihan vaan se, että nyt lepoa perhana! :D Viisaammat on kertonu, että lepo on yks tärkeimmistä myöskii sen kehittymisen kannalta...

Niinhä ne mummotkii lumessa,vai miten...

Eli vaihtoehtoina kun ei ole muutakuin mennä eteenpäin, niin sitten se on mentävä.
Tunnelmat ollu todellista vuoristorataa päivittäin. Meen hetken ja päivän kerrallaan ja teen asioita just silleen, kuten parhaalta tuntuu.
Kropan suhteen on pientä muutostakin, pari senttiä on vyötäröstä hävinny. *peukku*

Oon vaan huomannu, että pikkuhiljaa alan käymään taas kierroksilla ja vaikka salitreeni kulkee ja sali on se paikka, missä pystyn ajatuksia käsittelemään, miun on nyt maltettava pari päivää ottaa huilia.
Ruokailujen kanssakin tuli sellanen "vittu mitä paskaa"-olo, mutta se nyt kesti sen pienen hetken ja manailusta huolimatta ruokavaliossa on pitäydytty.
Voi apua, eilen saatoin juoda jopa täysmehua mutta jos se muka kaataa tän homman nii sit voi haistaa paskan.

Tältä valmennukselta mie tietenkii ootan tuloksia ja nehän miun on ite tehtävä, mutta miun on opeteltava myös hölläämään. Kun kukaan ei oo miuta potkimassa, että HERÄÄ PAHVI nii sit mie vaa meen ja meen ja teen ja teen ja väännän ku duracell-pupu ja kohta huomaan, etten enää nautikkaan tästä.

Vaikka kävin eilen hierojalla, niin sen verran on kroppa ja mieli jumissa, ettei oikeestaan tee edes mieli mennä treenaamaan kun sen tietää, ettei siitä mitään iloa olis.
Aerobiset ollu melko vähissä edelleen. Yhen setin kävin tekemässä salilla ja miun suosikilla, eli trx:llä sain aika hyvät sykkeet tuossa yhtenä aamuna. Muuten ollu kevyttä pyöräilyä tai muuten vaan ulkoilua.

Kevyesti kokeilin myös tehdä kyykkyjä, mutta aika hanakasti polvi laittoi vastaan. Tai noh, antoi se tehdä mutta kipuili jälkikäteen, vaikken tosiaan tehny kuin ihan muutaman toiston.
Hierojakii naureskeli miulle, että se on sitte vaa treenattava persettä kun ei siihen polvea tarvita ;)

Näitä piuhoja on niiiiiiin kiva kyllä heilutella.....


Mutta joo, se mitä tosiaa haluun tässä (myöskii itelleni) sanoo, on ettei aikaa voi vauhdittaa, se silti menee eteenpäin kokoajan. Välillä vaan tappavan hitaasti.
Kaikki mitä teen ja tunnen, on elettävä just sillon ku siltä tuntuu. Mitään ei pidä siirtää, ei jättää taka-alalle. On pidettävä huolta.

Tottakai on tilanteita, että pitää haastaa itsensä, mennä rajojen yli. Mutta se järki on pidettävä käsissä. Omaa itteensä ei kannata menettää.

Mitähän sitä...

Miten vaikeeta onkaan tolkuttaa itselleen, että oli tilanne mikä tahansa, AIKA on se, mikä merkitsee.

Täytyy antaa itselleen aikaa niin moniin asioihin eikä pidä hötkyillä.

Nyt en puhu vaan tästä miun fitnessperseilystä, vaan myös kaikesta muusta. Elämästä.

Tilanteet on ollu aika kaaosta ja kaikki on käytävä läpi hetki kerrallaan. Aikaa ei voi hoputtaa, eikä tiettyjä asioita voi sivuuttaa. On tehtävä töitä, mutta silti samalla maltettava mielensä.

Viimeksi eilen kuulin, että miusta ollaan ylpeitä, kun olen tehny näinkin ison työn.

Mutta miks sitä on aina niin kriittinen itteensä kohtaan? Vähättelee.

Miulla on ne hetket, kun tajuan, että PERHANA mie näytän muuten aika hyvältä ja oon YLPEÄ miun ihan itse rakentamista lihaksista ja kavenneesta mahan ympäryksestä.

Mutta silti...aina tulee niitä hetkiä kun miettii, missä vielä pitää kehittyä. Miks mie en ymmärrä, että se mitä just nyt teen  terveyteni eteen, on ihan tarpeeks. Mie oon tehny tätä jo pitkään ja sillä on saatu tuloksia niin perhanasti. Miks mie vedän itteeni välillä äärirajoille?

Liittyminen fitfarmin lite-valmennukseen oli hyvä ratkaisu, sillä sieltä sitä lisätsemppiä on saatu ja ohjeita mieltä askarruttaviin kysymyksiin. 

On toki myös huojentavaa tietää, etten todellakaan ole ainut "hötkyilijä", vaan moni muukin kaipais niitä tuloksia nyt ja heti :)

Kuten muissakin elämän jutuissa, me kaikki pohjimmiltaan ollaan kuitenkin yksin. 

Se on ihan meidän oma korvien väli mikä toimii omalla, kummallisella tavallaan ja vaikka miten sitä yrittää avata, niin aina se ei vaan onnistu silleen kuin toivois. Meidän ite pitää tehä se työ. 

Nostaa se perse ylös penkistä, nollata ajatukset, purkaa tunteet eikä haudata niitä. 

Vaikka pelottaa ja on epävarma, niin siulla ei ole vaihtoehtoja. 

Jos vaan siulla vaan on rohkeutta, pystyt mihin vaan ja joku päivä huomaat, miten helvetin vahva kuitenkin olet.

Apua ja tukea saa, pitää vaan uskaltaa pyytää, mutta ihan kaikki, mitä teet ja ajattelet, on kuitenkin vaan siuta omaa itteäs.

Tilannekatsaus

Johan rupes tässäkii kropassa tapahtuu edes vähän. Tiistaina vaaka kertoi, että viikossa oli 900g lähteny. Hiljaa hyvä tulee vaimitensenytoli. Ja kaikki tämä vain ruokavalion pienellä viilauksella. Polven takia en kuitenkaan ole juuri aerobisia harrastanu silleen oikeesti.

Eilen näin yhtä vanhaa tuttua "salijannua". Tuli hyvä mieli kun hää näytti olleen aidon ilahtunu miun näkemisestä ja kovasti toivotteli tsemppiä jatkotreeneihin. Hää oli menny ns.äijäsalille (missä kuulema on kaikki muutkin vanhat tutut) nii ei oltu sit aikoihi nähty...
Tänä aamuna näin sitten tuolla omalla salilla "tuttua tätiä" joka oli ns.ymmärtäny tulla miun perästä edes samalle salille, joskin ei oltu vaan satuttu samaan aikaan sinne.
Hääki oli tosi yllättyny ja ilone miut nähdessään ja hyppäs ihan halaamaan. Puhuttiin, että pitäs saada soviteltua yhteistä aikataulua jossain kohtaa, että nähtäis.
Miulla on kuitenkii niiiiin omat aikataulut näillä reeneillä, ettei salin siivojaakaan miuta varmaan tajua :D Tänäänki kävin liki aamuyöstä reenaa puntin ja sit myöhemmi menin tekee vielä kevyesti aerobista. Ja onneks tosiaan menin nii törmäs tuttuihinki :) Kyllä tollasesta saa aina himpun verra virtaa...

Eli mie oon tänää tähä mennes kerenny tekee kaks treeniä, ottaa minipäikkärit ja tuijottaa kattoon.
Nyt on ruokaa naaman eessä ja tässä samalla lapan sitä myös suuhunkii asti ja mietin, mitä hittoa tekis ku ei tuo ulkoilma hirveesti houkuta.
No, sinne se on jokatapauksessa mentävä.
Tulevana viikonloppuna ois tiedossa tankkaus. Ihan mielenkiinnolla ootan, paljon sitä pystyy oikeesti syömään ja miten se vaikuttaa miun kroppaan.  Apua...

Tottakai nuo polven oireilut vaikuttaa aika paljon, mutta sen ehdoilla mennään nyt. Tokihan jalkoja ei voi jättää kokonaa reenamatta, mutta varovasti nyt.
Miulla on silti jossain tuolla pienessä pääkopassa usko siihen, että tästä farmeilusta tulee vielä tuloksia. Kun vaa malttaa tehä asiat silleen ku neuvotaa. Sen kerran, kun on oikeesti ne ammattilaiset siellä taustalla tukena ja turvana...

Sit mie tollee vähä varovasti posettelin, kun oliha miulla uuvet housut ja salihanskat ;) ihan tooosi ihanat ja hienot housut on kyllä nyt...

Että sellane tilannekatsauspläjäys tällee pikana.

Ihan silleen vertauksena...ja muistutuksena!

Kävin tänään sukuloimassa ja käskytin serkkua ottamaan miusta  "facebook-kuvan".
Jaoin sen tietysti sitten ihmisten iloksi ja eräs tuttu kommentoi "Herranjestas sie oot mimmi kaponen! Vau!" Olin ihan, että WOOOOT?? :D

Sitä on tässä ajan saatossa tosiaan sokeutunu omalle muutokselleen ja halu kehittyä on aina vain mielessä. En mie juurikaan halua siis laihduttaa, pari ylimääräistä rasvakiloa vielä pois ja lisää lihaa!
Se on miun tavote. Terveet elämäntavat on kuitenki tulleet jäädäkseen, treenit vaan päivittyy ajoittain.

Kuitenkin havahduin myös selailemaan vanhoja kuvia ja koin kyllä järkytyksen. Miun elämänmuutos on kestäny nyt reilu vuoden verran. Alla olevien kuvien väli on lähes kolme vuotta.
En mie sillon tajunnu, että jotain tarvis tehdä. Mutta kiitän kyllä itteeni siitä, että oon kuitenki havahtunu, enkä noihin mittoihin palaa enää koskaan..

Ehkä pientä muutosta tosiaan havaittavissa jo omaankin silmään....

Salibeibe-belfieselfie ;)


Että ei miulla nyt muuta. Piti vähän herätä, että mistä on tultu....

Onks tää nyt sitä fitnestä?

Reilu viikko fitfarmia takana ja miten menny noin niinku omasta mielestä?
Ihan tosi sekavaa kyllä. Siis kun tää elo on ollu melko hankalaa kaikinpuolin tässä parin viikon aikana, on hankalaa pitää päätä kasassa.

Mutta jos kuitenkin pitäydyn tässä fitfarmissa nyt enkä höpötä sen enempää.
Eli, homma tosiaan alkoi viikko sitten maanantaina. Ruokien suhteen ei ollu miulle mitään uutta, paitsi että määriin on kiinnitettävä huomiota. Tässähän pitää syödä ihan hitoksee!
Kerran viikossa-herkuttelutkin saa nyt jäädä, eli ootellaan sitä mättöpäivää sitten :)

Treenit on uusia ja ihmeellisiä, mutta niitäkin oon tässä käyny veivaamassa ja hyvältä tuntuu.
Miulla oli tuossa muutaman päivän kestävä flunssa joka toki rajoitti treenejä, mutta eilen aamulla olin taas mukana kuvioissa!
Tänä aamuna kun kello soi, oli vähän sellanen "miks v*tussa mie oon heräämässä?"-olo mutta sitten tajusin että salillehan mie olin menossa ennen päivän muita askareita nii ylöshän se oli pompattava.

Yhä edelleen ei pää kuitenkaan ole sen 110% tässä mukana, niin vaikka olin suunnitellut huomisellekin treenejä, päätin olla itselleni armollinen ja antaa luvan nukkua ennen iltavuoroa.
Itse treeni oli kyllä hyvä ja sain hymyn, kun jutustelin yhen kanssatreenaajan kanssa muutaman sanan. Vaikka aiheena oli treenihousut, mutta small talkkia kuitenki :D
Mie oon siitä kummallinen olento, että kyllä niitä ihmiskontakteja kaipaa jokaiseen päivään ja ne kyllä piristää mieltä aina jollain tapaa.

Polvi jatkaa oireiluaan, eli jalkareenit on nyt pannassa. Eilen varovasti kokeilin salilla tehdä prässiä, mutta ei ehkä ollu kaikista parhain idea. Toki tänä aamuna kivasti tuntuu takalistossa, mutta eilisen muidenki liikuntojen takia tuo polvi on nyt taas melko arka...

 Mie niiii tykkään noista kreisi-reisikoivista, että niitä haluun päästä kehittää kyllä lisää!


Mutta tosiaan. Nyt on sellanen päivä kerrallaan-meno. Teen asiat sen mukaa miten jaksan. Ennen kovasti tykkäsin suunnitella kaikkea,mutta just nyt ei pysty.
Tätä fitnessperseilyä en kuitenkaan lopeta, mutta kaikki systeemit teen omaa itseäni kuunnellen. Tavotteita on, mutta niihin ei ole hoppu just nyt.