Miks nää migreenit ei lopu....

No pitihän tästäkii päästä avautumaan. Kovasti kun olin suunnitellu aamulenkkiä nii sit kroppa päätti toisin. Tai siis miun pää. Migreeni on miun ajoittaine kaveri, joka ilmestyy sillon ku vähiten tartteis. Päätä nyt särkee muutenki aina ja jatkuvasti (tai ainakii tuntuu siltä), mut niistä nyt aina jotenkii selvii. (aimitennii lihakset jumissa??!!)
Sitteku en "huomaa" normipäänsärkyjä nii sitte migreenipeikko hyökkää päälle.
Onneks nekii olot on yleensä helppo selättää. Pelottavinta on just ne hetket ku on yksin ja ei voi kun toivoo kivun menevän ohi. Näitte takia on joskus sairaalassakii käyty turhan useesti ja kokemuksesta voin kertoo, että taksireissut, yksin, migreenissä =ei ollenkaan hyvä yhdistelmä.

Mutta joo, nyt on tosiaa pöhnä päällä ja silti pitää ruveta keräilee energioita tähän päivään.

Tiedän, että takaraivoon jää häiritsemään se tekemätön lenkki, joten istun varmaa illan tälleen :D

Hirveesti en suunnitelmaa uskalla tehdä, jos ei tänä iltana liikuta nii huomen aamulla uusiks!

Pallero reenaa...

Neljä kovaa reeniä takana! Ja sen kyllä tuntee :D Tainoh...kolme kovaa salireeniä ja eilen vielä lentokentän lenkki.
Illalla ajoissa nukkumaan ja neljän jälkee ylös. Mitäpä sitä muuta ku vähä evästä nassuu ja salille.
Väsymystä oli kyllä havaittavissa ja jalat on ku puupökkelöt, mut jos mie jotai päätän tehä nii sit ei auta ku tehä!

Sain treenin väännettyä, vaikkei se ollu niin tehokasta ku ois voinu toivoa, ehkä yks välipäivä ois ollu hyvä? No, mutta kuitenkin. Loppulämmöt otin ihan kuulkaas nyrkkeilysäkkiä pieksemällä! Varmaan se näytti lähinnä epätoivoselta huitomiselta, mutta kyllä siinä syke nous ja kädet vipatti :D
Vähän meinas ranne hermostua, väärässä asennossa ja liian lujaa nii jotta morjens!

Mitä, pitiks tääl tehä muutakii ku napsii kuvia?

Ja sitte säkin kimppuu!

Eilinen lenkki teki kyllä tosi hyvää. Lähtiessä kyllä väsytti ja älyttömän kova tuuli ei oikein innostanu lähtemään pitkälle lentokentän suoralle, mutta ainahan raitis ilma ja ystävän seura tekee hyvää.
Liikunnan ohella höpöteltii asioita maan ja taivaanvälillä, mutta ennenkaikkee reenaamisesta. On oikeesti tosi kiva, että on edes yksi ihminen, jolle voi puhua nää fiilikset ja joka tajuu, että mikä masokistinen nautinto on ontua jalkareenin jäliltä :)
Miun hieroja on kans sellane, jolle tulee kerrottua tilanteista, mut siellä käyn valitettavan harvoin nii ei ehi ku kiteyttää ne kuulumiset. Eilenkii jouduin perumaan seuraavan ajan kun sain taas muutaman työhomman nii menivät sitte ikävästi päällekäin.
Mut ei auta ku yrittää jollai muulla konstilla saaha lihaksii kuntoo, vähä venytellä ja hölväillä rasvoja.

Tänää sit vois ainakii suunnitella viel pyöräilyä omalla romulla. Vein lainakonkelin jo talviteloille, mut viel toistaseks keli näyttäis pyöräilykelposelta nii vois kokeilla :) Ja huomenna vielä lenkkeilyä nii oisko se sitte siinä? Salilta pitää malttaa olla loppuviikko pois, että ehtii tuo kroppa hengähtää.

Tavotteita ja suunnitelmaa

Hahaah! Miun tavote on nyt just se, että saan vähä tota läskii hitoille ja herkkulakon päätöksee! RIITTÄÄKSE? :D
Noei... Siis tosiaan miun tavote on tällä hetkellä juurikin tuo, mutta en voi olla miettimättä myös tulevaisuutta. Että mitähän sitä sitten kun on synttärit ohi ja kohti uusia tuulia pitäs mennä?

Ja mitkä ne uudet tuulet on? Noh, pitäs toki näyttää entistä paremmalta ;) Eli tosiaan mie kaipaan lisää sitä lihasta ja kaikkeeta, MUTTA siinä kohtaa rupee tulee niitä perhanan kysymysmerkkejä.
KUINKA pitkään pystyn vielä taistelemaan yksin?
MITEN mie sitä seuraavaa tavotetta lähen saavuttamaan?
MITÄ miun tulee yksinkertaisesti tehdä?
MITÄ miun tulee muuttaa nykyisessä tavassa syödä ja liikkua?
KUKA miuta tässä auttaa?

Oonha mie pikkuhiljaa alkanu tietosesti keräilee sitä lihasta ja tosiaan salilla ne painot on pikkuhiljaa noususuunnassa, mutta se, että miun homma alkais näkyy myös kropassa, vaatii "hieman" enemmän. Tuntuu, että tällä elämänmuutos-dieetti-kuviolla on ollu vähä helpompaa.
"Syö vähemmä ku mitä kulutat" NO NII JUT! Mut sitteku mie haluun niitä lihaksia, nii sittehä miun tarvii taas syyvä enemmä ku tähä asti? RIGHT? Ähh..

Nää ajatukset on pikkuhiljaa ruvennu valtaa miun mieltä, vaikkei tän hetkinenkää homma ole selvä. Mut onneks ei kestä enää kauan :)

Oon kyllä huomannu ehkä pikkiriikkisen lihaserottuvuutta, kun oikeessa valossa kattoo hitoksee tarkkaa ja siitä oon tyytyväinen!
Se, että mie oon yksin tän koko homman tehny nii WOW!
Tällä viikolla on muutenkii ollu jostai syystä erikoisen kova tsemppi treeneissä, tänäkii aamuna taljaa vääntäes hoin itelleni "ei ne selkäläskit vielä rutistu tarpeeks ANNA MENNÄ!" :D
Ja se toimi...

                                                        JESTAS MIKÄ REISIKOIPI!

Ja tosiaan, noit kuvii pitäs päästä ottaa enemmä silleen kunnolla. Tietäis sit, mihin vertailla taas myöhemmi. Kuka haluu kunnian tulla ottaa miusta selkäkuvaa? ;) Aiei..mie arvasin.

Mutta joo, nää on ne tunnelmat just nyt, tällä hetkellä. Fiilis on hyvä ja tänää vielä lenkille!

Mikä tekee onnelliseksi?

Tää postaus alkoi ihan eri tavalla, mutta tähän alkuun ei vois paremmi osua kuin äske kuulemani lausahdus:
"Mikään ei oo yhtä perseestä kuin vähissä oleva juusto!" :D

Mie oon tässä jokusen vuoden pyrkiny siihen, että elämästä on aina löydettävä se jokin syy miksi hymyillä ja olla onnelline siitä, että yksinkertasesti on vaan elossa ja voi hyvin.
Sellaset pohjamudat on käyty läpi ja on ollu aikoja, jolloin en oo ees halunnu nousta sängystä, mutta tässä sitä vaan ollaan.
Ennenkaikkea vahvempana kuin koskaan ennen, eikä miulla ole aikomustakaan palata entiseen. Ei millään tasolla.

En mie sano, etteikö tässä vieläkin koettais vaikeita päiviä ja tosi pahoja oloja, mutta täähän on vain elämää ja miulla on taito päästä niistä pahoista hetkistä yli ja pyristellä taas eteenpäin entistä vahvempana :) Se, että pystyy näkemään paljon hyvää, jollekin ehkä pienessä asiassa, on miusta aika kiva juttu.
Viime aikoina on taas saanu lukea lehdistä myös tästä maailman pahuudesta. En mie sano, etteikö se jollain tapaa liikuttais, mut ei sellasta voi jäädä murehtimaan. En mie voi koko maailmaa pelastaa, vaikka toki sen tekisin, jos tietäisin miten se tehdään. Jos joku tietää nii Let Me Know...

Jotkut ehkä pitääki miuta jotenki outona eliönä, mut mie en voi sille mitään mikä oon ja onneks miun lähipiirissä on ihmisiä, jotka jaksavat edes nauraa, vaikkeivät läheskään aina varmastikaan ymmärrä. Kuten alla olevasta kuvasta voi todeta, että mie osaan heittäytyä missä ja millon vaan ja onneks oli kaveri mukana kuvaamassa ;)

Tämä siis otettu paikallisessa prismassa, ihan vaan hetken mielijohteesta, kuten yleensäkin miun ideat..

Että ei miun elämä ehkä KUITENKAAN pyöri vain ja ainoastaan tän miun laihdutuksen ympärillä, vaikka se aika hitoksee iso osa onkii. Miulta riittää aikaa ja energiaa vaikka mihin muuhunkin, mut enite arvostan sitä, että miun kanssa tehään niitä juttuja!
Ja sitteku ei tehä nii mie meen salille tai lenkkipolulle heilumaa tai suunnittelen muuten tätä miun suuren suurta projektia, josta muuten varmaan seuraavassa postauksessa sitten lisää :D

P:S tähän saa vastata, mikä tekee just SIUT onnelliseks? Tarviiko siihen jotai elämää suurempaa, vai riittääkö ihan vaikka kaverin tai puolitutun/tuntemattoman hymy vastaantullessa?

Vaikeuksia pysähtyä?..

Se ois pikkuhiljaa viikonloppu "taputeltu". Ohjelmassa on ollut lepoa, ruokaa,lepoa ja ruokaa.
Ei muuten sovi tällaiselle adhd-luonteiselle ollenkaan, vaikka kroppa varmaan kiittääkin.
Eilinen oli ihan kamala, yritin kovasti saada äksöniä päivään, mutta toinen puolisko ei suostunu liikkumaan (paitsi illalla pieni iltatassuttelu) ja facebook huutelutkin osottautu turhaks, joten nukkumiseks se päivä sit melkeenpä meni. Vitutti ja turhautti. Teki mieli huutaa.

Tähän kuvaan on melkosen hyvin kiteytetty miun fiilikset eiliseltä.

 Tänää ollu vähä parempi fiilis, varmaa johtuen aamuisesta vaakalukemasta ja tiedosta, että huomenna pääsee taas salille ja lenkkeilemään. Ei, mie en koe olevani jotenki turhamaine, tms. Vaan eläväinen, pieni adhd luonteinen olento joka tarvitsee menoa ja meininkiä! Ja tällä hetkellä kun ei ole töitä kuluttamassa miun energiaa nii missäs muualla mie sen kuluttaisin kuin sali/ulkoiluhommissa?

Ns.haasteenheittäjä jättäyty perhana kelkasta, mut mie en oo antamassa periks, kaks tiukkaa viikkoa vielä jäljellä ja tavotteita myös painon suhteen on, joten taistelu jatkuu entistä kovempana!
Mie lupaan kyllä sitten höllätä, kun sen aika on ja tää haastekkin päättyy just miun synttäreihi nii olkoon se sitten syy "rentoutua". Tänään just höpöttelin, että kun "viimone sunnuntai" koittaa nii käyn valmiiks ostaa ainakii viis kiloo herkkuja ja synttäripäivä menee niitä mättäessä! ;)

Mie myös iltapäiväni ratoks tuossa vähän taas mallailin oikeassa kuvassa näkyviä farkkuja, jotka on miuta kaapissa oottanu ja nehän mahtu...

.

Traa traa ja töttöröö! Näillä kuvilla ja tunnelmilla on hyvä suunnata ajatukset alkavaan viikkoon. Kalenteriin on jo treenijuttuja merkattu ja niitä kohti siis mennään!
Uskokaa tai älkää, miusta on ihan tosi hienoo, että ihmisellä on jotain tavotteita ja pystyy intohimoisesti suhtautumaan johonkin asiaan! Tää elämä ois kuulkaa aika puuduttavaa, jos ei yhtää tietäis tai välittäis siitä, mihin on menossa... Miettikää sitä! Tää on se miun juttu ja pidän tästä kiinni.

Motivaatiopiikki!

JOO! Tänää on ihan toinen ääni kellossa verrattuna eiliseen. Oli tosi paha päivä, väsytti ja kiukutti.
Heittäydyin sitten vaan sohvalle itkemään ja olinkii sit nukahtanu, vedin päikkäreitä pari tuntia.

Olo oli aavistuksen parempi ja myöhemmi illalla sit miun ystävä armas huuteli miulle facebookissa totuuksia ja "haisuli" nappas kainaloon nii sit oli jo aavistuksen parempi elää ja olla.

Aamulla tavalliseen tapaan heräilin kellon pirinään lähteäkseni salille, olin ajottanu lähtöni vähän myöhemmäks ja tais sekii kannattaa ;)
Salilla taas meinaan törmäilin pariin tuttuun sälliin ja niillekkii sai sit kertoo, et mite oli eile vituttanu. Sen ääneen sanominen jo helpotti. En mie hirveesti jaksa niiden kanssa juoruta, ettei mee keskittymiset iha harakoille, mut muutama sana siinä treenin ohella on iha jees.
No mutta siis taas asiaan!
Olin taas tapani mukaa hörppäilemässä heraani treenin päätteeks, kunnes joku täti-ihmine asteli miun luokse. En mie oo koskaa aiemmi sen kaa ees mitää höpissy, moikannu vaan ohimennen ku salilla törmänny ja siitäki on aikaa.
Mutta tosiaa, hää tuli siihe miun luokse ja kysy "Mitä ihmettä sie oot tehny ku oot hoikistunu ihan hurjasti??" Menin kyllä ihan tosi kovin hämillee, ja en oikein osannu muuta ku änkyttää jotai  treenaamisesta, lenkkeilystä ja oikeesta ruokavaliosta.   Siinä samalla toinen "salijannuista" hiippaili meijän luokse juomaa vettä, ja mie hällekkii totesin, että olin just puhumassa lempiaiheestani, eli "kuin hyvältä mie nykysii näytän.." :D Heti perään tuli sellanen -ups..sanoinks mä ton ääneen??-olo...

Mut joo, siis kaiken tän sekavan sepustuksen keskellä pointti on lähinnä se, kuin tärkeitä ihmisten palautteet on miulle, etten aina vaan ja kerta toisensa jälkeen typeränä hakkais päätä seinään, kun en itte vaan tajuu. Ja ehkä tässä nyt on myös ripaus sitä, että kyllä nuo vieraiden ihmisten kommentit antaa myös lisäpoweria, sillä lähimmäthän näkee miuta "jatkuvasti" ja ovat jo aiemmin sanoneet kantansa miun tuloksista.

Se, mikä myös tuli esille tuossa aamulla oli se, että vaikka mie oon muuttunu, en ole mieleltäni muuttunu mihinkää. Yhtä sekasii oon ku ennenki, right? ;) ehkä vahvistunu vaan ja tää luja tahto pitää itsestä huolta sekä taito nähdä asiat niin eri tavalla kuin ennen, on vieläkin jotain sellasta, mitä saatan pysähtyä ihmettelemään joka päivä.


SITTEN OLI VIELÄ ILTAPÄIVÄ-OHJELMAA:
 Oltiin kaverin kanssa sovittu lenkkeilytreffit, päivällä tuli ehdotus,josko käveltäis lentokentän ympäri? Tottakai olin oitis mukana ideassa, enhän ollu koskaan aiemmi sitä tehny vaik ajatuksis ollu. Reitti vaan on jotenki nii ankee tassuttaa yksin ja pituutta on reilut 7km nii ei oo aiemmi tullu lähettyä. Matka taittui rattoisasti ja nyt kyllä reidet kiittää!
Että kait sitä tuli ainakii se 8km mentyä kun lentokentän laidalla luki reitin olevan 7,7km ja tästä kotoa vielä kun muutaman sata metriä tassuttaa kentän reunaa ja takas nii hyvä o! :) Eihän tuo aikuisten oikeesti oo ees paha matka loppupeleis, mut jos miulta kysytää nii vauhti oli aika jees, että tosiaan itte sain ainaki tuntumaa tassuihin.

Kert loppumatkasta irtos viel pieni hymy nii ois voinu kevyesti vetää toisen kierroksen? Tosin kotimatkalla rupes jo tuntumaa enemmä ;)

Nyt kun loppuillasta muistais ja ymmärtäis vähän venytellä nii pääsee huomennakii ulkoilee!
Tämä oli hyvä päivä <3

Jaksamisen äärirajat?

Miun kirjottelut ja ajatukset on viime aikoina keskittyny pääosin jaksamiseen ja pärjäämiseen tässä koko perhanan kuviossa.
Se, että itteeni rupee huolestuttaa ja suomeks sanottuna vituttamaan tää ainainen huoli ja väsymys, turhautuminen ja ennenkaikkee muistamattomuus, on varmaa jonkinlaisia hälytyskelloja?

Mie en todellakaan ole luovuttamassa, mutta pitääkö miun kuitenkii pysähtyä?
Kaipaan niiin kovin yhä edelleen sitä tukee ja turvaa tähä, jatkuva epävarmuus omasta itsestä ja tekemisestä, siitä mihi mie oon menossa kuntoiluni kanssa?
Yks miun läheine ystävä lähti "puolella korvalla" tähä kuvioo mukaa ja kylässä käydessään kertoili, että on tainnu siirtyy olemaan mukana jo ihan täysillä. Miusta on oikeesti hienoa, että oon saanu hänet motivoitua ja että hää on sellane jonka kanssa sitte tarinoidaan näitä juttuja.  Se paska puoli on, että hää asuu kauempana ja pääosin mein tarinat on sit facebookissa kirjottelua, mutta tokihan se on "tyhjää parempi". Kiitokset hälle siitä <3

En tiedä, pitäiskö miun tanssia ripaskaa, tehdä taikoja vai mitä että saisin tähän hommaan sen täyden tehon, ettei miun tarinoinnit ois tätä ainaista vinkumista siitä, miten en kuitenkaan onnistu.
Joo, hetkiä onnistumisestakin on mutta just nyt koen, että ne on jotain epätoivosia itelleen todisteluja siitä, mistä on lähetty ja mihin on tultu. JIPPIJAIJEI pointsit siitä miulle sitte.

Mut en tiiä...tavallaan tästä blogistakin saa jotai "voimaa", tai ainakii muiden blogeja seuraamalla, kun huomaa ettei oo iha ypöyksin tässä maailmassa, joka taistelee laihdutuksiensa kanssa.
Mutta se miun oma, vahva tunne siitä ettei ketään  kiinnosta on liian vahva ollu jo pitkää.

Mie en oo koskaa antanu itelleni täysillä lupaa olla heikko. Joskus miulle sanottiin, että miun tahto näyttää "kyllä minä pärjään" on voimakkaampi. Ja näinhän se on. Luottaako ihmiset sitten siihen?

Ruokailujen suhteen oon yrittäny enemmän kuin kaikkeni ja siltäkin osin tuntuu, että joku menee vikaan. Kun tosiaan näitä väsymystiloja sunmuita on ollu liiaksi asti.

On vaan olo, että ketä oikeesti kiinnostaa jos luovutan? Tai ketä kiinnostaa jos jatkan?
ITSELLENI mie tätä teen, en muille, mut onhan tää ihan saatanasta, jos kukaan ei hahmota, miten tärkeetä tää voi miulle olla. Ja on ollu lähes koko tän vuoden.
Varmaan tää herkuttomuus vetää vihaseks :D ja se, kun joka tuutista tungetaan kaikenmaailman fitness/laihdutusjuttuja ja että JEE MEILLÄ ON LOISTAVA YHTEISHENKI JA TREENATAAN PRKL KOVAA! Joo tehkää niin, mie meen lähes joka aamu yksin sinne salille kattelee mitä tekis ja oiskoha siellä joku tuttu, joka kysyy mite reeni kulkee.

Vai oonko se taas vaan minä, joka tekee tästä liian suuren numeron? Mie en yhtään tiedä.

Keskittymisen vaikeus ja monta muuta asiaa...

Mie nyt oon aika tunnettu siitä, että pystyn tekemään kymmentä asiaa samaanaikaan ja vaikka ulkopuolisen silmissä miun touhuissa ei ois mitään järkeä niin jotenkin kierolla tavalla mie oon itte pystyny hommani "järkeistämään" silleen, että ite tiedän mitä teen. Tai ainakin kuvittelen tietäväni ;)

Suurinpiirtein ainut aika vuorokaudesta, milloin oon jotenki rauhalline, on nää aamut. Tai noh, sillonki aina näperrän jotain, kuten nyt tässä tätä blogia rustailen.
Höh.
Tää ajatus nous esille tänä aamuna salilla. Väsymystä oli havaittavissa ja keskittyminen tipotiessään. Yritä siinä nyt jalkoja veivata kun ajatukset siintää vaan suurinpiirtein päivän menuusta seuraavan päivän treeniin ja ulkona vallitsevaan pimeyteen. "Oi miten tekis mieli kaurapuuroa JUST NYT..mut hei kato ku ulkona sataa taas vettä..oo..onpa miulla muuten hyvät reisilihakset!" ÖÖ MITÄ?
Tää on oikeesti joskus/ajoittain/aina tosi haastavaakin. Oon aina ollu sellane, että miulla tarvii olla monta lankaa käsissä eikä mistään oikein voi höllätä ennenkun homma on valmis.

Tän huomasin myös töissä. Alani valinneena miun tarvii tehä kaikenkarvasten ihmisten kanssa yhteistyötä, mutta jos miut on "määrätty tietylle puolelle" olemaan  vastuussa, niin sillon haluun myös tehä ne hommat, kuten parhaaks näen. En kaipaa siihen ylimääräsiä höseltäjiä, ellen sit ite kaipaa apua. ja sitten kun niitä muita höseltäjiä tulee, meen itte sekasi.

...josta päästäänkin sujuvasti  asiasta toiseen ilman sitä aasinsiltaa:
MIE OON SAANU VETÄÄ IHA URAKALLA RASTEJA RUUTUUN JA NYT ON KAKS VIIKKOO TÄYNNÄ ILMAN MÄTTÖJÄ! YEAH!

Houkutuksia ja mielitekoja on ollu kyllä järkyttävän paljon, mutta oon joka kerta ymmärtäny miettii kahdesti (tarvittaessa useammin), että MIKS mie muka tartteisin tässä kohtaa jotain karkkia tai sipsejä? En ole löytäny järkevää selitystä, joten oon kiltisti juonu vaa lasin vettä ja popsinu sitte jotai pähkinöitä! ;) Wow...

Onhan tää sellasta itelleenki todistelua, että mihin sitä pystyy vai pystynkö? Ja sitte on iso ilo huomata, että loppujenlopuks sitä pystyi. Sitte saan olla hitoksee ylpee itestäni ja kyllä, muutkin sen sitte huomaa. Jos ei muute niin tän blogin kautta, jos tätä edes kukaan miun läheisistä tai kumminkoirankaimoista enää lukee...

Olikohan miulla vielä muuta?.. JOO! Se jalkareeni..Prässissä taas panokset koveni. Täällä blogeissa on ollu puhetta salilla veivattavista painoista ja niiden merkityksestä. Silleen tehään, että tuntuu mutta paikkoja hajoittamatta,right? Miulle nuo jalat on ihan tosi arka aihe, kun polvi krakailee ja lonkassa on jo tekonivel nii ihan lääkärin suosituksesta en rupee pröystäilee...Mutta tuo prässi on jotenki sellane, minkä koen vielä turvalliseks laitteeks nostella painoja korkeemmalle, tietenkin jalkojen tuntemukset huomioiden. MUTTA en voi kieltää, etteikö se tuntuis hyvältä kun huomaa, että pystyy taas parempaan kuin ennen. Nii jotta, olikohan tässäkään tekstissä pointti? En tiiä, mutta tää puuro oli hyvää! :D :D

Lähen nyt santsaa kahvia...

Herätys todellisuuteen

Aina ja joka päivä mie jollain tasolla mietin, mitä pitäs vielä saavuttaa ja oon TÄYSIN sokaistunu sille, mitä on tähän mennessä tehty.
Eilen sit tutkailin miun treenivaatteita ja bongasin sieltä paidan, joka miulla oli tätä kuviota aloittaessa. Laitoin paidan päälle ja.. Noh, kattokaa tästä:

Tähän mie taisin sitten havahtua, että kyllä: jotain on tullu saavutettua.

Moni varmaan miettii, miks vielä jatkan. Siks, että haluun sitä muutosta lisää ja haluan voida hyvin.
Haluun näyttää hyvältä.
Ihmiset tukekaa miuta, älkää aina kyseenalaistako, jooko?

Jep..ei tästä ole paluuta vanhaan, enkä edes halua.

Don`t you dare give up!

Epätoivo nostaa taas päätään. Joo, mie tiiän että nää olot on vaa hetkellisiä, mutta niin on ne voittajafiiliksetkii. Typerää vuoristorataa, jota en aina osaa hallita.

Aamusali on nykästy, keskityin nyt kiusaa räpylöitä ja tota perkeleen isoa mahaa. Eilen illalla olin vielä tyytyväinen, kun kävin "jättämässä jäähyväisiä TopSportille" ja innostuin ostamaan KELTAISEN hupparin ja mielestäni näytin jopa hyvältä KATTOKAA VAIKKA :D

Tän kylän TopSport tosiaa laitto loppuunmyynnin vireille ja vähä saatoin järkyttyä...Noh, ehkäpä ens viikolla meen vielä hamstraa lisää treenikamoja kun viel kerkee...

Oon myös parin päivän tässä muutenkii kasvatellu luonnetta ja ennenkaikkea reisiä, polkiessani yhteensä about 14km töihin VASTATUULESSA. ARGHT! Kyllä eilisaamuna kirosin kaikki mukavan lämpöisissä autoissaan olijat, mutta samalla pääsin myös näyttää niille pitkää nenää sillä miehän polen perhana ja kunto kasvaa! ;)

Mut sitten taas tää aamusalipose-ei hyvä... Skillettiä lainatakseni:
"I`m running out of time, for me to break this, I`m tired of feeling like I`m never gonna make it..."

No voi itkuparkuvinkuepätoivo! :D Tälläst tää on. Ja herkkuhimot senku jatkuu! Rasteja oon kuitenki saanu vedellä miun hienoo kalenterii, että sen puolee ei ole luovutusta tapahtunu.

Onneks oon kuitenki "ilokseni" saanu huomata, etten ole yksin näiden kiemuroiden kanssa. Muistakin bloggaajista on löytyny samoin ajattelevia, ollaan me sit outoja! ;)

Ajattelumaailma...

Miun hieroja varmaan sanois tähän väliin "mitä mie sanoin, nestettä se vaan oli!" Eli tässä viikon aikana on kuluteltu ällöturvotus-nesteet hitoille. JEAH! Liekö herkkulakkoilulla osuutta asiaan?

Salilta lähtiessä eräs "vanha tuttu tsemppari" tuli ovella vastaan ja kyseli taas kuulumisia. Sillä on muuten hiton iso merkitys, kun joku kysyy: miten treeni kulkee?
No hyvinhän se. Ja kun totesin hälle, että miun haastetta on VIELÄ kuukaus jäljellä, nii hää olikii sitä mieltä, että miun ajattelutapa on negatiivinen, pitäs pystyy ajattelee, että sitä on ENÄÄN se kuukaus, eikä sitä pidä ajatella liikaa. Näinhän se on.

                                                           Aamuirvistyksiä..

Meen tänää tosiaan töihin ja mie niiiiin tiiän miten saan syömisistäni kuulla siellä. Paikka on ihan tuttu siis ja aiemminkii siel ollessani kuulin kaikenlaista, eniten ihmettelyä.
Se muuten laittaa miettimään, että miks tää olis niin outoa? Oikeesti...miehän vaan kieltäydyn edelleen niistä kahvipöydän pullista ja kekseistä, ei muuta. Tai en koe, että "jäisin paitsi" jostain muusta.
Nää on just niitä ikuisuuskysymyksiä, eikä niistä varmaan koskaan pääse eroon.
Aivan varmasti mie myös muiden mielestä korostan liikaa tätä herkuttomuutta, mutta kyllä mie sen myös tunnustan, että ei tääkään just sitä "herkkua" ole. Mut ei, mie en silti anna periks perhana!
Ja moni varmaan ajattelee, että jos mie niin kovasti sitä pullaa kaipaan nii miks en sitten vaan mene ja ota? No juurikin sen takia, kun oon aiemminkii painottanu, että tää homma on miulle edelleen nuoralla taiteilua, enkä vois antaa itelleni anteeks jos nyt annan hetken mieliteoille periks!

Oli muuten ihan mahottoman hienoa tuossa viikonloppuna, kun kaveri toi miulle tullessaan ihan jäätävän kokosen proteiinipatukan. Yleensä mie en niitä edes syö, mutta hää halus tuua sen miulle kokeiltavaks tai jotain sellasta :) kiva ele ja yhessä myö se sit tuhottii ku ei sellasta ois voinu yksinää syödä.

Ja kert tässä nyt syömisistäni naputtelin, niin tässä ohessa maistelin aamupuuroani ekan kerran tällaisen sopan kanssa. Meinas mennä kyl kieli takamuksee asti! Oli meinaan niiiiin hyvää, SLURPISTA! :) Eli voin todellakin suositella!

Mutta..tälläpä nyt sitten taas eteenpäin ja kohti työkamujen ihmettelyjä! :D

Iloinen maanantai :)

Ihan tosi hyvä mieli!

Aamulla kävin tekee taas salireeniä hyvällä fiiliksellä, vähän meinas räpylät ruveta oireilee, mut en antanu periks!
Sitte olin "kanssafeissaajille" aiemmi heittäny vinkkiä, että kukahan lähtee miun mukaa paikalliselle rannalle seikkailee. Siellä kun on kaikenlaista nähtävää ja koettavaa erilaista telinettä ja vempainta, mitä en ollu vielä juurikaan testannu, nii tää oli sellanen "nyt tai ei koskaan" meininki.

En oikeestaa yllättyny kun sain miun serkut innostumaan asiasta. Ja vielä näin nopeesti! Taisin eilen sen haasteen heittää ja tänää oltiiki jo kiipeilee ja kuvailee :D PARHAUTTA!

Ooooonha sitä hittolaine ennekii dippailtu! ;) Vähä ehkä piti hypätä, että sai vauhtia tuohon hommaan.. niin ja tuo keinu..mie vaan tykästyin siihen ;)

Välillä pidin pienen tuumailutauon...kun onhan nuo maisematkii ihan kohdallaan :)

Heittäydyin myös tollaseen verkkoon joutessani :D

Oli kyllä aivan huippukiva aamupäivä! Tässä nyt oli vaan pieni maistiainen siitä huvista, mitä meillä serkkutyttöjen kanssa oli! :D Mut nää tällaset jutut on vaan niin parhautta, kun saa vaan heittäytyä eikä tarvi välittää, mitä lähistöllä olijat ajattelee...

Nyt sitte pari päivää meneenki iha silleen, että käyn treenaa, teen ruokaa ja oon illat töissä! Sain vähä keikkaa nii ei käy liian lepposaks tää elo...

Sunnuntai-tuumailuja

Mistä mie taas alotan? Jotenkii on vaan niin jännä fiilis.
Eilen olin kaverin luona "istumassa iltaa", aateltii että kunha yhes jotakii puuhataa lauantain ratoks nii siitä lähetää. Päätettii sit että meen heille kylää ja jotai ruokaa on saatava :D

Harmi, kun muistin ETTÄ MIUNHAN PITI TÄÄ ANNOS KUVATA sujuvasti vasta sillon, kun olin vähintään puolet ahtanu suihini, joten en sit iiiihan viittiny ottaa puolikkaasta annoksesta kuvaa muiden kiusaks ;) Lautaselle oli siis kuitenkii eksyny kanapihvejä, itämaisia wokkivihanneksia, hunajamelonia ja tomaattia. Ai että...tulee vesikielelle ihan tässä muistellessa, eli hmmh..oiskohan tässä sama ruokalista siis tänäänkin tiedossa?
Miun oli tarkotus nukkua tänää piiiiitkää, mut kappas kummaa oon heti seiskan jälkeen hereillä. Nyt aattelin ihan sunnuntain kunniaks kaikessa rauhassa napostella kahvin ja puuroni ja sinkoilla lenkille. Paremmin jaksan pomppia portaissa, kun on puurot nassussa.

NII! Oliha miulla pointtikii sis tuosta illanistujaishommsta, siis kun oli oikeesti ihan todella suuri ilo, että joku haluu syyvä miun kanssa samaa ruokaa ;) että ottaa miut ihan kympillä huomioon, kun kerroin etten suostu syömää mitää ällöherkkuja. Siis tämä kyseinen kaverinihan on aika näppärä täti leipomaan, nii ihan siks mie hälle aiemmi asiasta huutelin.
Mutta siis, tuli vaan nii hyvä mieli ja kun vielä ennen ateriaa nykäsin joutessani purkillisen anasta naamaan nii kelpas loppuillan möllöttää (tosin käytiin me vielä heposiakin rapsuttamassa mutta se siitä..)
Eilen oli muutenkii vähän sellanen laiskottelu päivä, nukuin pitkää ja aamupäivä meni vaa lötkötelles, tekee sekin ihan hyvää välillä.

                             Eilisen tunnelmat on melkolailla hyvin kuvattuna tässä :D

Ja tää kuva taas kiteyttää aikalailla miun fiilikset nyt :D on tosin otettu joskus aiemmi kesällä, mutta toimii! JA HEI! HAASTEESSA ON PITÄYDYTTY! HUOMENNA KOKONAINEN VIIKKO TÄYNNÄ!

Kuulumisia ja kuvia

Mie aattelin nyt tähän väliin koota parin päivän kuulumiset käyttämällä pääosin kuvia, mitä oon napsinu matkan varrelta :) Edelleen perus rentoilumeininkiä ja treenejä, sekä hyvää ruokaa siis.

Tuossa kuvia muokkaillessa pääsi "muutama" kirosana ja silti ne jäi ihan tosi typerän näkösiks, mut mie oon syytön siihen, ettei miuta ole pilattu tekniikan ihmelahjoilla :D

Elikkäs, kävin tuossa eilen vähän ulkoilemassa, tein aamuaerobisen joka yleensä kattaa ihan normitassuttelun kestoltaan 30-45min, mutta jostai syystä miulla oli energiatasot sen verran kohdallaan, että kävin kevyesti pomppimassa myös portaita siinä ohella :)

Eilisen meininkii kuulu myös cityllä seikkailua ihan omassa seurassa, mutta iltaseura oli vähän normaalista poikkeavaa :) Mie niiiiiin rakastan hevosia ja oli kyllä ihan parhautta, kun pääsin kaverin mukana tuota ponia rapsuttelemaan <3

LeikkaaLiimailen myös pari "ruokakuvaa", hahah! Tosi kattavia ovat, mutta parempaa ette saa! ;)

Kävin pari päivää sitte erään miulle rakkaan ihmisen luona kahvittelemassa. Hää on ollu ihan tosi huolissaa, "etten vaa laihdu liikaa" ja aina yrittää tunkea miulle pullaa naamaa. Nyt kun kerroin miun herkkulakosta nii tais mennä perille, että mie en sitä pullaa kaipaa ja oon ihan yhtä onnelline hänen tarjoomasta ruisleivästäkin kahvin kera :)

Eilen kesken cityseikkailun iski törrrrkee nälkä! Kävi mielessä uhrautua ja mennä syömään subiin jokin "ainakin luullakseni terveellisempi" sämpylä, mutta siellähän toki oli porukkaa jonoks asti nii tyydyin sit hakee välipalani läheisestä kaupasta. Tollanen Fast:n smoothie toimii kyllä hyvin, löytyy kivasti proteiineja ja sokeritkii melko vähissä nii ei tota ainakaa herkuks voi laskee, right? ;) Kotiin tultua olikii aika pupeltaa edellisen päivän mättöä, joka muuten maistuu paremmalta kylmänä! Ohohoh...kuvassa siis kanaa, kukkakaalia, parsa-koska sitä vaan kuuluu syödä vaikka on pahaa-kaalia,porkkanaa, herkkusieniä ja ruikkaus balsamicoa. SLURPS!

Mie kovasti olin suunnitellu tällekin aamulle reipasta tassuttelua, mutta sen verran mukavuudenhalune oon, etten sit lähteny vesisateessa kuntosalia pidemmälle ;) Kävin siis salin merkeissä kiusaa noita jalkoja ja pitihän se uudet salipöksyt ottaa myös testaukseen...

Salin jälkeen kävin kaupassa ja EN VAAN KERTAKAIKKIAAN VOINU VASTUSTAA noin myyvää salaatin nimeä :D "pirttihirmu" keräsalaattia hän siis on. En itse kuitenkaan ainakaan tunnusta lukeutuvani pirttihirmuihin, kysykää vaikka miun "paremmalta puoliskolta" ;) ...josta sitten päästään vielä tuohon miun lakkokalenteriin...*huokaus*
On meinaan hetkittäin raastavaa vetää noita rasteja tuohon ja kattoo miten pitkä aika vielä haastetta on jäljellä! Ennenhä nää arkipäivät meni tosi vikkelästi eikä tullu edes ajatelleeks että muka pitäis suuhunsa työntää jotai herkkuja, mutta nyt kun se on tuossa vähän niinku esillä ja mielessä kokoajan nii tää on nimenomaan haaste...Päivä kerrallaan siis! Jos selviän alkavasta viikonlopusta, niin ehkä se jatkokin sujuu paremmin...

Mutta joo, tässä nyt tällane kokoelma siis. Kaikenkattava ja sekava!
Nauttikaa ihmiset elämästä ja menkää ulos! Ei tota vettä voi (toivon mukaa) jatkuvasti tyrkkiä..

Kyllä mie osaan!

Ja taas tää ikuisuusaihe..mihin oon menossa,mitä teen, selviinkö?
Loppuu tää perkeleen nillitys! Mie oon tähänkii asti tehny hommat yksin ja eihän niitä puntteja kukaan miun puolesta nosta, mutta ei kyllä oo korvaan huutamassakaan, että "PAINA PAINA!"

Kaikki, mitä mie oon tähän mennessä tehny, oppinu ja ennenkaikkea TIEDÄN tästä aiheesta, on ihan miun omaa ansiota, enkä häpeile sitä, päinvastoin. Mie tiedän, etten todellakaan tiedä kaikkea, mutten ole mikään ummikkokaan enää. Mie tiedän, mihin suuntaan oon menossa ja tiedän, mitä sen eteen tarvii tehä.
Se, miks oon ollu ahistunu ja turhautunu, on just se ruoskijan puute. Mut en mie jaksa enää siitäkään valittaa. Näillä mennään, mitä on annettu!

En mie näe, että tulisin koskaan olemaan mikään bikini-fitness-beibe, mutta miulla onkin ihan omat suunnitelmat, eikä miulla ole vaihtoehtoja kuin mennä niitä kohti. En mie todellakaan aijo lopettaa heti kun vielä sen pari kiloa on puntarista hävinny,sillä tätä vois jo kutsuu elämäntavaks.
Miks lopettaa jotain, mikä loppupeleis vaan antaa itelleen hyvää oloa, vaikka kukaan toinen ei sitä tajuais?

En mie sitä kiistä, etteikö ihmisten kommentoinnit menneessä ja tulevaisuudessakin vaikuttais miun tekemiseen, mutta ei ne saa miuta heittämään niitä salihanskoja ojaan, eikä syömään sitä pullaa 24/7.

Mie oon joskus ollu niin pohjalla niin isojen asioiden takia, etten jaksa sellasta enää. Ja joo, mie tiiän myös sen, etten tule olemaan happyhappy energiaa pursuava duracell päivästä toiseen, mutta tieto siitä, että mie osaan ja pystyn kaikesta huolimatta on melkosen hyvä juttu!

Kun peilikuva vääristyy...

Miulla on jo pitkään ollu epätoivo tän miun homman suhteen. Välillä toki on tullu niitä pieniä toivon pilkahduksia, mutta joka päivä on tullu jotain mikä sitten taas latistaa.
Joo, mie oon antanu liikaa valtaa niille typerille ajatuksille, kun niitä hyviäkin on.

Mie tosiaan alotin sen herkkulakkoilun ja tänää sit typeryyksissäni menin astumaan vaakaan. Eilen hierojan kanssa puhuttiin, että vaakaa ehkä jopa kannattaa seurata, jotta tietää miten miun "lakkoilut" vaikuttaa painoon. Noh...karu totuushan on, että tähä hommaa sit lähettii kilon painon NOUSULLA!
Jumankeuta mikä raivo meinas tulla ja treenit sit jäikin vähän puolitiehen kun ei vaan ollu mitään intoa enää niitä puntteja nostaa.

Salilta lähtöä tehdessä, eräs tuttu nainen höpötteli, että mie oon kuulema hänelle hyvä esikuva siitä, miten painonpudotuksessakin voi tosiaan onnistua ja ettei miun tarvis huolehtia siitä yhdestä kilosta, sillä hänen mielestään näytän pieneltä.
Toinen kaveri tuli sitten ovella vastaan ja nauroi päin naamaa "etköhän sie ota jo turhan vakavasti tuon homman??" Njoo, ehkä huvittavaa ulkopuolisen silmistä, mutta ei miulle. Missä menee se raja, kun voi sanoa että otan liian vakavasti? En koe, että tätä vois kovin leikilläänkään tehdä?..

Mutta kuinka paljon mie haluisin olla kuten muutkin, hautautua sohvan nurkkaan makuunin irtokarkkupussi kainalossa ilman huolta siitä seuraavasta pahasta olosta ja morkkiksesta. Kuinka paljon mie haluisin olla tyytyväinen siihen, mitä mie näen peilistä.

Aloituksesta tähän päivään. Mie nään aina vaan tuon harmaapaitasen pullukan, jolla on toive laihemmasta kropasta. Varmaan nää on miun hätähuutoja siitä, kuin paljon tarvin lisää taistelutahtoa ja ymmärrystä siitä, että tää on nyt se, mitä mie haluun ja tää on miun elämäntapa.
Miks silti aina vaan kannustetaan hölläämään, olemaan samaa pullamössöä kuin ennenkin?

Lupauduin vielä huomisaamuna menemään salille. Jospa taas uuteen nousuun? En tiedä...

Haaste vastaanotettu!

Tuossa "kanssabloggaaja" heitti haasteen, seuraavat 6 viikkoa ilman viikonlopunkaan hölläilyjä.
Sen verran nössö olin, että pienensin haasteen 5 viikkoon, sillä miun synttärit on tasan just sillon ;)
MUTTA! Sen verran yllytyshullun vikaa miusta löytyy, että lähen yrittämään!

Siihen rastia vaan ruutuun, kun päivästä selviydytty. Sen verran löytyy armoa, että kun hätä on suurin, saa kaapista ottaa tummaa suklaata. MUT JOS EI NYT IHAN KOKO LEVYÄ KERRALLA SITTEN SITÄKÄÄN, NIH!

Epävarmuus treeneissä...

Joo, tätä paskaa tää on ollu jo liian pitkään. MIE EN TIIÄ MITÄ VITTUA MIE TEEN ETTÄ RUPEIS TULOKSIA TULEMAAN!'
Siihen ei tosiaan auta se, että ayödään mitä sattuu -koska viikonloppu- eikä se, että intoa puhkuen mennään kyllä salille, mutta joka kerta ne treenit jää vajaiks ja päässä jyskyttää vaan ajatus "mitä mie teen??"

Oon jo aiemmi sanonu, etten selvii tästä yksin ja niin se vaan on. Työ miun tarvii tehä ihan ite, mut miks ei kukaan ole potkimassa miuta eteenpäin?? Ahistaa...

Vielä salille mennessä oli hyvä posetusfiilis...

Mie niiin toivon, että nää fiilikset on ohimeneviä ja huomenna saan hierojalta taas uutta puhtia tähän, jos en nii...Salihanskat on aika liki heittäytymäs ojaan.

Welcome to my silly life!

Kävin aamulenkillä nauttimassa auringosta ja raikkaasta ilmasta. Siitä, että on hyvä olla olemassa.
Eli, lenkki ei ollu suoranaista reippailua vaan tassutelin omaa vauhtia, nautin maisemista. Vaikka tää kylä on niin moneen kertaan nähty, mutta aina se vaan etenkin aamuauringossa näyttää niin erilaiselta, ja miusta on ihanaa, että edes joku (tässä tapauksessa minä itse) sen pystyy näkemään.

Ehdin muutenkin miettiä taas kaikenlaista ja yritän tässä nyt jotenkin kasailla kaikkea sitä, mitä nyt mielessäni kävin läpi. Otin samalla kuvia ja ihan tuli sellanen olo, että kukaan ohikulkijoista ei vaan tajunnu miuta kun tassuttelin puhelimen kamera ojossa vähänväliä :)
Tästä päästäänkin siihen, että oon alkanu olemaan aika kyllästyny siihen, mitä toiset miusta ajattelee. Tokihan miuta toisten mielipiteet kiinnostaa, en sitä voi kieltää, mutta ne joiden ajatukset oikeesti miuta liikuttaa, kuuluvat lähipiiriin.

Tärkeimmät ihmiset vaan on miulle kaikki kaikessa, sille en voi mitään. Ja usein on niin, että ne merkkaa miulle enemmän kuin mie niille, mutta sillekään en voi mitään. Kun mie tykkään, niin tykkään sitten täysillä. On ihmisiä, joiden takia oon tänäki päivänä valmis tekemään asioita ja sit on taas ihmisiä, jotka mie oon tallettanu miun sydämeen enkä mie juurikaan heitä näe. Ja vaikka ne ei miun arkeen enää kuulu, niin on ne silti jälkensä jättäny, enkä mie niitä mielestäni pois haluukkaan. Tää elämä vaan on vieny nää kuviot näin.

Miun läheiset kyllä tietää, minkälaine "oikosulku" mie oon :D Vaikka muka kuvittelen olevani ehkä maailman yksinkertasin ihminen, niin voisin väittää jopa päivittäin kuulevani sen, ettei miuta ihan oikeesti voi käsittää.
Mie vaan näen ja koen asioita niiiin eri tavalla:

- mie nautin ihmispaljoudesta-mutta ahdistun jos vieras ihminen tulee liian lähelle
- nautin myös rauhasta ja hiljaisuudesta-mutta ei mene montaa tuntia kun kaipaan jo ääntä
-rakastan  makoilla toisen sylissä- mutta välillä miun on päästävä vaikka minuutiks istumaan ja voin tulla taas takas
-haluun rauhoittua ja olla välillä aloillani- mutta aina miulla heiluu vähintään varpaat
-en jaksa kiinnostua, onko maton hapsut suorassa tai lakanat silitetty- mutta jos joutuu erikseen raivaamaan tilaa kämpässä liikkuakseen nii hermostun
-miun tarvii saada ruokaa tietyin väliajoin-mie en oo kovin mukava nälkäkiukuissani
-luulen tekeväni asioita "tietyssä järjestyksessä" vaikka kaikki ei ehkä koe sitä niin- mutta jos se miusta tuntuu järin fiksulta ja lopputulos on hyvä nii miks ei?
- jos miulla olis ajokortti ja auto, lähtisin ihan tosi usein suureen seikkailuun- onko tässä hommassa yhtään kukaan mukana? esim. junan ikkunasta mie oon nähny paljon asioita ja paikkoja joista haluuuuuun ottaa selvän!
-mie osaan nauttia pienistä asioista, jopa aamupuuro voi saada miut onnelliseks siitä, että se vaan on niin hyvää- tarviiko aina kaiken olla niin suurta ja mahtavaa, että voi olla iloinen?
-saan nauruhepuleita ihan uskomattomista asioista ja tilanteissa, joissa ei ehkä välttämättä edes tartteis- yks miun tyyli osottaa, että mie oon aika hervoton ja omaan erikoisen huumorin
-suutun ja itkenkin tosi herkästi- mutta se menee usein myös pian ohi, myös ne tunteet kuuluu elämään
-tykkään ottaa kuvia vähän kaikesta- haluun ikuistaa ne hetket mitkä miulle merkkaa, jos kukaan ei niitö ole jakamassa otan sitten -joidenkin mielestä typeriä- selfieitä

Siis just jotain tällästä mie vaan olen, tää oli vähän sellanen tiivistetty juttu. Toivottavasti tajuutte pointin? JOO! Tässä oli myös sellane! ;) Joskus on tosiaan hyvä pysähtyy miettimään ja oikeesti nauttia siitä mitä on. Jos ette sitä osaa, niin opetelkaa.

                                                    Vähän meinas olla totistakii näköjää :D