En keksinyt otsikkoa tähän....

Hitoksee ajatuksia, muttei yhtään selkeetä, saati sitten, että olis voinu jonkuu viisaan otsikon riipasta.

Tosiaan Lite starttas maanantaina ja pari (melkolailla) ohjeen mukaista treeniä tehty. Ruokien suhteen ei juurikaan ole mitään uutta ja ihmeellistä, lähinnä ruuan määrään tulee nyt enemmän kiinnitettyä huomiota. Onneks on noin muuten tuttua ja turvallista settiä :)
Treenit toki on uusia ja uusia liikkeitäkin on ohjelmassa. Niiden kanssa on vähän hakemista vielä,mutta eiköhän tää tästä edisty.

Tässä aamulla tuli tuumailtua sellastakin kuin lepo. Mie iltavuoron jälkeen nukuin varmaan sen viis tuntia ja "aamuyöstä" sielu huuti salille pääsyä :D Noei nyt ehkä ihan, mutta fiilis oli tosiaan se, että hei jes! Pääsen treenaa!
Mutta...tällä hetkellä elämässä on niin paljon muutakin mietittävää kuin ihan vaan pelkkä sali, niin miun pitäis ihan aikuisten oikeesti oppia lepäämään. Vaikka sali on miulle tärkeetä ja se on miulle yks keino purkaa fiiliksiä, niin ei se kovin pitkään tue miun hyvinvointia, saati sitten edistymistä, jos en nuku ja rentoudu.
Ei se silti auta, kuin mennä päivä kerrallaan ja hoitaa nuo  treenitkin silleen, että siitä tykkää.

Ja sit yks monista jutuista, mitä mietin, on tosiaan tää Lite ja mitähä taas kerran miun läheiset tuumaa? Ne ei varmaan vieläkään tajua. Tähä asti oon ollu melkeen kurinalane ehkä jonkuu mielestä, mutta omasta mielestä oon syöny terveellisesti, herkkuja unohtamatta.
Nyt ois siis tarkotus vetää kymmenen viikon setti "tiukalla" ruokavaliolla (NIINPÄ! kuka kokee minkäkin ruokavalion tiukaksi ;) ) johon sisältyy kaksi mättöpäivää.
Nää on niitä hetkiä, kun mie tajuun ite, että oon tehny helvetin kovan työn päästäkseni edes tähän asti. Ei tuo haba ja pyöreet olkapäät ole tullu itsestään perhana...

Miulla on halu kehittyä ja oppia. Mie en halua olla mikään rimpula ja tiputtaa rasvoja alle 10% vaan mie haluun voida hyvin ja näyttää siltä, että treenattu on.
Naisihmisenä tietenkii kuuluu löytyy myös sitä "mistä ottaa kiinni" mut en todellakaan halua palata sotanorsumittoihin ja se vaatii oikeesti työtä.

Miusta on erikoista, kun lähinnä tuntuu toisten ajattelevan "kyllä sie riität tollasena.." mutta mitä jos en omasta mielestäni riitä? Miks ei miun ajatuksilla ja tunteilla olis väliä? Miks mie oon se outolintu joka ei suostu syömään pullaa ja välipalaksi karjalanpiirakoita? Miks se on jotenki nii naurettavaa, että seuraan ruokien ravintoarvoja ja vältän sokereita?
Kerran jouduin yhelle työkaverille sanomaan, etten miekään mikään pyhimys ole, vaikka syönkin terveellisesti. Se, että tiedän omat rajani ja pystyn (edes jotenkin) hallitsemaan niitä, ei tee miusta mitään kummajaista.
Mie oon vaan valmis tekemään asioita oman itseni eteen.

Siinä mielessä muiden mielipiteillä on väliä, kun miun tajuntaan ei mee se, että muut ei tajuu...
Jos tässä kohtaa heittäydyn siihen Sannaan, mikä olin pari vuotta sitten, en olis enää minä.

                                  Täällä on hyvä....

Kohta se alkaa!

Mie oon niiiiiin oottanu tätä koko kevään! Rämpiny suossa, vaihtanu salia ja ostanu kalliin saliohjelman pt:ltä.
Nyt kuitenkin miuta odottaa 10viikon tiukka setti mistä oon samaan aikaan innoissani, mutta silti vähän ehkä peloissani.
Liityin siis Fitfarmin Lite In Shape-valmennukseen!

Kuva napattu Fitfarmin facebook sivulta...


Mie oon miun läheisimmille tästä kertoillu jo jonkin verran (että luulis menneen perille että APUA TARVITAAN KIITOS NAM), ja lopullisen päätöksen liittyä tuohon, tein eilen.
Ja tokihan homman sponssas miun yhden armaan ystäväni alunperin perustama "pt-rahasto" :)

En mie oikein ikinä ole ollu sellanen pilkun tarkkaan ohjeiden seuraaja, mutta tää vois kyllä olla sellanen juttu, mitä on syytä kokeilla kert mie niitä tuloksia ihan oikeesti haluan saada aikaan!

Kävin eilen Amarillon avajaisissa hyvässä seurassa syömässä "viimoista ateriaa", eli herkkuperseiltiin ihan urakalla :) Toki tuohon kymmeneen viikkoon kuuluu pari vapaasyöntiä, mutta silti. Nyt on pysyttävä tästedes tiukkana! :D

Katsotaan miten mimmin käy, kyllä tätä on tosiaan odotettu!

Vielä kuuluis ottaa ne oikeet lähtökohtakuvat. Mittaa tuossa jo heiluttelin ja kunhan eiliset mätöt sulais niin vaakaan varmaan tartteis hypätä kans?..

Jalkojen operoinneista

Koska polven ongelmat on ollu viime aikoina miulle valitettavan ajankohtasia, syvennyin miettimään, mitä kaikkea oon kokenu noiden kahen pikkupossugasellikoipien kanssa.

Olin jotain 12-vuotias, kun miun lonkka leikattiin ensimmäisen kerran. Muistikuvat on melko hatarat siltä ajalta, mutta muistan, että leikkauksen takia makasin 2 viikkoa sairaalassa, joista ensimmäinen viikko meni maatessa selällään ns.venytyslaitteessa. Lonkkaluun pää oli lähtemässä sijoiltaan ja ilmeisesti oli väärässä asennossa ja sillä venytyksellä tätä virheasentoa korjailtiin. Näin ymmärsin.
Operaation ja kotiutumisen jälkeen aika menikin pyörätuolissa hengatessa, jalalle ei saanut varata, enkä saanut istua normaalisti. Yhtään en muista, kauan itse toipumisessa kesti, mutta voin kertoa, että kauan!

Jotenkin ne vuodet vieri, kilot kertyi ja lonkan ongelmat kävivät aina vaan suuremmiksi. Loppujen lopuksi ortopedi totesi, että viimeinen vaihtoehto miulle olis enää tekonivelleikkaus.
No eihän siinä auttanut muuta, kuin suostua. Onnekseni pääsin operoitavaksi Helsinkiin, yksityiseen sairaala Ortoniin, jossa tiesin olevani hyvissä käsissä. Elettiin siis vuotta 2007.

Tuostakin ajasta olen melko pihalla. Sen muistan, että kaksi viikkoa kotiutumisesta vietin melkolailla sisätiloissa. Kivut ja pelko liikkua piti sisällä. Vietin myös aikani melkolailla yksin ja kohokohtiani olivat "vara-äidin" kanssa käydyt kauppareissut. Siitä mie pikkuhiljaa aloin reipastua ja pyrin liikkumaan omatoimisesti ulkona, vaikka meno oli hidasta ja rollaattoreilla kulkevat mummotkin meni miusta ohi, niin pääasia oli, että pääsin liikkumaan ja sain happea.

Niin, että sama suomeksi kiitos :) Leikkauksen jälkeen löysin netistä videon, jossa ortopedini piti luennon lonkan tekonivelleikkauksista. Miun nuppi on sellanen, jossa on alle 5% mahdollisuus lähteä sijoiltaan. Siksi suosin varovaisuutta....Ja tokihan tää homma on käytävä vuosien karttuessa vielä uudestaan, sillä tekonivel kestää sen 10-20vuotta...


Muistan eräällä kontrollikäynnillä maininneeni myös polvessa olevista ongelmista ja miuta hoitanut ortopedi lupasi konsultoida polvileikkauksiin erikoistunutta kolleegaansa.
Ei siinä ihan hirveitä aikoja mennyt, kun siihen "vanhaan hyvään aikaan" oli käytössä ns.ostopalvelusopparit ja täältä paikallisesta keskussairaalasta pystyttiin pyytämään "lupaa" tehdä operaatio samassa sairaalassa missä tekonivelkin oli uusittu. Siis aiemmankin leikkauksen suhteen oli täytynyt lääkäreiden tehdä sama paperisota, että miut saatiin tuonne Ortoniin.

Vuonna 2009 sitten pääsin/jouduin takaisin leikkauspöydälle ja kyseessä oli siis reiden osteotomia eli käytännössä reisiluu poikki ja jalan virheasennon korjaus. Miulla oli ollut ongelmia polven lumpion kanssa ja lääkäri ns.toivoi niiden edes lievenevän, kun virheasento saataisiin korjattua, mutta toisin kävi. Tai noh..leikkauksen jälkeen lumpio on kyllä kestänyt aloillaan, mutta nivelet ovat yhä heikot ja juuri sen takia isomman rasituksen takia olen tälläkin hetkellä kipuillut.
Tuosta leikkauksesta toipuminen kesti kauemmin, sillä jouduin pitämään jalassani tukea, jonka sai nukkuessa ja suihkussa ottaa pois, kokonaiset 6 pitkää viikkoa. Kyllä sinä aikana meinas niin tuet kuin kyynärsauvatkin lentää nurkkaan. Sitä aikaa en tosin onneksi ollut yksin, vaan serkku otti miut hoteisiinsa ja vietin suurimman osan ajasta heillä. En olis yksin selvinnyt millään, kun suihkuunkaan en uskaltanut yksin, kun tuntui, ettei jalassa ole minkäänlaista voimaa.

Kun sain luvan luopua jalkatuesta ja toisesta kepistä, alkoi liikkuminen sujua pikkuhiljaa paremmin. Sisätiloissa liikuskelin ilman tukea, mutta ulos lähtiessä pidin vielä toisen kyynärsauvan mukana.
Kaikenkaikkiaan toipuminen taisi viedä kolmisen kuukautta.

Tästäkään mitään ymmärrä, mutta tosiaan reisiluuhun iskettiin levy+ruuveja jotka poistettiin vuonna 2011...


Että ihan helppoja operaatioita en ole käynyt läpi.  Molemmissa oli myös veritukosten vaara ja lonkkaleikkauksen jälkeen jouduinkin pistämään joka päivä, kahden viikon ajan sellasta lääkettä, joka estäisi veritukosten syntymistä. Toisen leikkauksen jälkeen miulla tais olla jokin toisenlainen lääkitys siihen.
Kivut on ollu kovia ja henkinen toipuminen ottanut myös koville. Siks pelottaa, että vielä joutuisin veitsen alle tuon polven takia, vaikka sen kyllä tekisin jos ei vaihtoehtoja olis.
Ja jos ei jotai huonoa nii jotain hyvääki, ihan alun alkaen ensimmäiset liikakilot miun sotanorsun kropasta lähti sillon lonkkaleikkauksen jälkeen. Oli sen verran lääkitys kohdallaan, ettei ruoka oikein uponnut :D Sillon ite en asiaa tajunnut, mutta kavereilta vaan kuulin vähän juttua...

Että sellanen ajatus tällä kertaa. Tätäkii oli hyvä itellee vähän kertailla, kun huomenna ois se lääkäriin meno....

Mielenkaaosta ja totuuksia...

Kaikenlaisia tuumailuja...Polvi jatkaa oireilua ja salille ois ikävä...

Työt ollu hemmetin rankkoja ja nyt tuo polven kipuilu alkaa vaikuttaa ihan normi kävelyynki. Mieli vetää porrastreeneihi, mutta sen tietää jos nyt alan jotain vääntää tuon kanssa, niin käy entistä huonommin. Töissä aamuvuoroviikko, joten salitkii saa ootella vielä hetken.

Alotin eilen glukosamiini kuurin, eihän se ihmeitä tee, mutta toivon edes hieman olevan apua.
En silti ymmärrä, miksi oman parhaan ymmärtäminen on niin vaikeeta?..
Kuten mainitsin, mieli vetäis treenaamaan ja velvollisuus pakottaa töihin. Kipuvoiteet on päivittäistä ja tuntuu, että polvi on kokoajan mutkalla. Perhanan itkuparkuvonku, mutta kun pelottaa, ettei miusta ole enää alani työhön tätä menoa. En kuitenkaan halua joutua veitsen alle.
Haluan löytää sellasen sopivan keskitien.

Jos jotain positiivista, niin työkaveri huomas miussa tapahtuneen muodonmuutoksen "työvaatteiden läpi" ;) Oltii hänen kans samoissa hommissa viimeksi pari vuotta sitten ja tänään kun satuttiin samaan vuoroon, hää jossain kohtaa totes "Siehä oot laihtunu ihan älyttömästi, oot varmaan tehny ison työn..." Siinä kohtaa oli kyllä pakko vaan hymyillä hetki itsekseen ja todeta "Joo, kyllä...Ei ne kilot hetkessä lähteny..."

Lämmitti ihan tosi paljon mieltä. Etenkin kun nyt kaikkien mutkien kanssa oon siinä pisteessä, että mielessä siintävä muodonmuutos on ottanu takapakkia.
Nyt oli ehkä ihan hyvä edes hetkeksi pysähtyä ymmärtämään, mistä mie oon tähän tullut.

Nyt tässä ei oikein auta muuta kuin mennä hetki ja päivä kerrallaan. Kuunnella oloja ja etenkin tuota polvea. Perjantaina menen lääkärissä käymään, katsotaan mitä se on mieltä.

Miten eteenpäin?

Kävin siellä InBodyssa...Jotenki sitä luuli, että oon menny eteenpäin, mut ei...
Nyt joutuu ihan oikeesti miettimään, mitä teen. Tuo kuva kertoo parhaiten tämän hetken tunnelmat...

Mikä ihmeen "fitnesskupla"?

Fitness on nyt ihan kaikkialla. Mediassa, blogeissa, ihmisten arkipuheissa.
Aattelin sit vähän rustailla omia ajatuksia siitä.
Viimeks eilen kuulin itse olevani fitnesskuplassa. Mutta miten se määritellään?
Oonko mie OIKEESTI niin sokee, etten tajuu? Mie syön hyvin ja terveellisesti, herkuttelen, enkä luokittele kuntosalia miun toiseks kodiks. Missä on se kupla minkä läpi en näe?.. Joo, miulla on tavotteeni ja kyllä, ulkonäkö on yksi niistä monista syistä miksi treenaan...Sekö se sitten on?..

Ei kait se ole miun läheisiltä pois?.. Vai onks ne niin saatanan kyllästyneitä miun habaposeerauksiin ja terveellisten elämäntapojen puolesta puhumiseen?.. Enhän miekään tuomitse ketään, joka polttaa tupakkaa, syö mäkkiruokaa ja ryyppää. Nää kaikki on ihmisten omia valintoja enkä mie koe oikeudekseni alkaa arvostelemaan.

Health`s Kitchen-bloggari kirjotteli jälleen aiheesta ihan tosi hyvin  http://healthskitchen.fitfashion.fi/2015/04/06/puolesta-ja-vastaan/
Kuitenkin tuo fitness nyt saa ihmisten mielipiteet jakautumaan aikalailla ja ennenkaikkea ihmetyttää ne, jotka "eivät voi sietää" tavoitteellista reenaamista. Miks ihmisillä on oikeus mollata intohimoista treenaamista ja ruokavaliota, mutta missään muussa ei nähdä vikaa?..

Mielestäni Patu heitti aika hyvän vertauskuvan tuttavastaan, joka harrastaa hevosia. Ihan yhtälailla hälle voitais mennä jauhamaan siitä, "että hevoset on perseestä ja ne potkii ja niillä on torahampaat..."  Juuri näin. Siis tokihan ihmisillä on oikeus mielipiteisiinsä, en mie sitä sano, mutta jotenkin tuntuu, ettei esim.vaikka noista hevosista olis sitten oikeus mennä toiselle mitään sanomaan. Siitähän tulee vaikka paha mieli.
Jotkut myös harrastaa eri tanssiasioita, uintia, jääkiekkoa, eikä niistäkään puhuta "pahaa".
Pitäskö miun mennäkkii vaik arvostelee SaiPan junnuja, että mikähä järki teijänkii hommassa on?
Hahhahah :D Ehkä hieman kärjistetty idea, mutta silti...En mie usko, että nekään saa pilata treenejään elämällä muuten miten sattuu huvittamaan.

Mutta joo, se siitä...

Tänä aamuna oli ilo käydä reenailemassa. Uskaltauduin tekemään reiden ojennuksia ja koukistuksia pitkästä aikaa. Huomas kyllä, että hieman oli voimaa hävinny jaloista, kun en varmaan pariin viikkoon ole uskaltanu niitä erikseen treenata. Mutta josko tuo polvi taas pikkuhiljaa alkais olee parempi, varovasti vaan.
Ilokseni tosin huomasin, että alataljaa tehdessä sainkin lisätä painoja pakkaan! Tuntui hyvältä, että siltä osin on edistystä alkanu tapahtuu. Jip! :)
Näin myös piiiiitkästä aikaa yhtä salituttua ja vähän puheltiin, josko perjantaina satuttais näkee treeneissä. Onhan se ilo välillä nähdä joku tuttu naama salilla, ettei mee ihan ajatukset sykkyrään kun joutuu olee ominee hiljaa :D

Että tällane aamunavaus. Kyllä mie uskon, että noihin edistymisasioihin on hyvin pitkälti auttanu miun ruokahommat. Hiilareita lisätty nii jaksaa paremmi....

Ja huomenna se jännä päivä vasta onkin! InBodya tyrkkää...Apua.

Mikä motivoi tähän?

Tässä on taas aamutuimaan ehtinyt mietiskellä kaikenlaista. Päähän ilmesty ajatus miun omasta motivaatiosta. Miks mie teen tätä?

Kyllä mie ihan ensimmäisenä lähtisin siitä hyvästä olosta, jonka ruoka ja liikunta saa aikaan.
Kun teen itse ruokaa, niin tiedän mitä suuhuni laitan ja voin hyvin. Miun kroppa ja mieli kiittää.
Hirveen monelle se vaan on ihan sama, mitä syö, kunhan se on ruokaa. Mutta miulle ei.
En mie vois kuvitella syöväni nälkääni jotain einesmättöjä tai hesen hamppareita.
Sillä, voisinko mie hyvin moisen jälkeen? En. Jaksaisinko mie tehdä yhtään mitään? En.

En mie kiellä, etteikö välillä tekis mieli painella heseen ostamaan se kerroshamppari ja ahtaa se naamaan yhdeltä istumalta, mutta miulla ei ole yhtään hyvää syytä siihen, miks tekisin sen, sillä voin tehdä paljon fiksumpiakin valintoja.
Mie niiin nautin, kun saan alottaa aamuni puurolla ja raejuustolla ja nauttia illalla rahkaa. Ja siinä välissä sitten pyrin syömään ihan perusmätöt, eli lihat ja rehut, hiilareita unohtamatta.
En mie syö mitään fitness-ruokaa, kuten moni vois ajatella. Ei sellasta ole. Ruoka vaan on puhdasta ja ravinnerikasta, hui kamala :D
Tottakai käyn ajoittain ulkona syömässä,mutta kyllä mie sillonki pyrin valitsemaan sen pihvin mielummin kuin pitsan.
Viimeks taisin pitsaa syödä ystävänpäivänä, eikä sekään ollu mikään nautinto, että se siitä :D

Ja mitä  treenaamiseen tulee, niin ei miun tarvi heilua hulluna salilla 6kertaa viikossa. Tän hetkistä ohjelmaa teen sen tasan 2 kertaa ja jos/kun menen salille sen kolmannenkin kerran, niin sitten teen jotain "normaalista poikkeavaa". Tykkään myös lenkkeillä ja pyöräillä (kunhan tuo takatalvi lopettas tuon toistuvan tulemisensa) sekä kipitellä portaita.
Omasta mielestäni tarpeeksi monipuolista.
En kuitenkaan ole mikään ryhmäliikunta ihminen, niin sinne miuta ei ainakaan kovin säännöllisesti sais. Ja ennenkaikkea miun on elettävä tuon polven ehdoilla. Ei oikein bodypumpit nyt sujuiskaan.

Oon myös alkanu pikkuhiljaa näkemään omaa kehittymistä. Salilla ei ole mitään yyberpainoja käytössä, mutta jos aletaan verrata siihen, mistä aloitin niin tän hetkinen tilanne on aika mukava. Kuitenkin yhä edelleen kun oman pään mukaan ja ominee tätä tehny, nii ei voi odottaa, että painopakassa olis tässä(kään) kohtaa niitä lukuja, mitä ehkä ois voinu olla. Mutta näillä mennään :)

Toki tässä on ollu meneillään myös omien äärirajojen ylittämistä. Sitä niin helposti antaa treeneissä periks, kun vähänki alkaa tuntumaan. Se jos mikä vaatii vielä harjotusta ja PALJON. Mutta enköhän mie vielä sen opi. Toki salikeikan jälkee tietää tehneensä, mutta silti takaraivossa kytee se ajatus siitä, että olisin pystyny vielä parempaan. Vähän oli tänäki aamuna fiilis, että ois voinu huutaa kanssatreenaajille "tulkaa nyt perkele nykii miulta ne viimosetkii toistot vaikka väkisi!" :D
Ihan ei ollu pokkaa...

Mutta...vielä tuosta motivaatiosta: En myöskään kiellä, etteikö myös ulkonäkö merkkais. Hyvinä hetkinä saattaa jopa hymyilyttää kun kattoo peiliin.
Esim.tänä aamuna kun huomas, että miten ne käsilihakset näkyy ja olkapäissä on mukavasti pyöreyttä, niin kyllä siinä tuli sellanen olo, että perhana! Miehän oon tehny tän ihan ite, ei nää ihan ilmaseks tule...

En mie usko, että kukaan miun lähellä olevista tätä tajuaa. Tarvii itte kokeilla, niin sitten tietää.
Joku voi ehkä ajatella, että ihan sama miten tätä elämää elää, kun me kaikki kuollaan kuitenki.
Mutta aika paljon myös omilla valinnoilla voi vaikuttaa siihen, millä tasolla se siun oma hyvinvointi on. Onhan tää maailma välillä ihan saatanasta ja tosi epäreilu paikka, mutta en mie suosittelis luovuttamaan, saati sitten unohtaa itteensä ja omaa hyvinvointia. Ei kannata olla välinpitämätön.

(Aamu)öistä treeniä :D

Miun kroppa päätti, että kolmisen tuntia unta on just hyvä. En siis yöllä saanu herättyäni enää unta, nii mitäs muuta Hippiäinen tekis kuin lähtis sitten salille? Oli monta pitkää tuntia aikaa, ennenku töihin ois lähettävä, nii ei muutaku puurot naamaa ja menoks :)

Oli salilla sentää miun lisäks kaks muutaki hullua, se oli kyllä ihme.
Oon joutunu vähän noit treenejä miettii, kun polvi on reistaillu entisestään ja ois ehkä viisainta yrittää antaa sen rauhottua treenien osalta. Töissä kuitenki tarviin noita koipia aikalailla, joten pitää sit tälleen vapaa-ajalla yrittää ottaa iisisti.
Mie olin suunnitellu meneväni salille vasta huomenna tekemään ns.normitreenin joten tällä kertaa sitten ekstrana oli räpylät. Käsiä tehdessä supersarjat on niiiiin miun suosikkeja, niillä saa parhaimmat tärinät :D Ja ennenkaikkea Fit-bloggaaja Monnan http://blogit.fit.fi/monnatreenaa/   vinkistä tehty ojentajien hapotus kevyemmillä painoilla: voi jösses!
Oon myös kiinnittäny huomiota noihin ruokajuttuihi ja melkein tunsin, miten läski lähti kävelemään treenin aikana :D Tai sitten se oli vaan toiveajattelua, mutta tosiaan aineenvaihdunta pelaa pikkasen paremmin tällä hetkellä jokatapauksessa.

Voi töttöröö...menin varaamaan ajan InBodyyn ens viikoks. Samantien kun aikavaraus oli sovittu, iski paniikki: ONKOHAN MIUSSA TAPAHTUNU MITÄÄ SITTE JOULUKUUN JÄLKEE? Arght...
Oon tosiaa viimeks joulukuussa käyny mittauksessa... Tuumailin jos vaikka laittas tolle mittauksen tekijälle mailissa ne edelliset tulokset nii vois vähä vertailla. Miulla kun ei ole siitä paperiversiota..hmmh...

Asiasta kukkaruukkuun..kävin eilen entisen työkaverin kanssa kahvilla. Ei oltu nähty varmaa kolmee vuotee ja kun päästii pöydän ääree istumaa, hää totes "siusta kyllä näkee, että oot treenannu!"
Miusta se oli aika hauskakin kommentti, kun yleensä kuulee "sie oot kyllä laihtunu kauheesti, älä enempää laihduta!" Mut hää oli vaa hyvillää, että treenaan ja oon löytäny sen liikunnan ilon. Mut niinhä mie itekkii oon, tunnustan :)

Mutta joo..nyt en voi ku toivoo, että sais pikkuhiljaa tota polvee paremmaks. Pitänee aktiivisesti hölväillä voiteita ja meinasin nyt töihi lähties riipasta vielä tuen siihe nii katellaa kuin käy...
Ja nyt ei auta myöskää herkkuperseillä, ennenku mittaukset o tehty :D :D