"Believe in every dream that you got..."

Joskus on ihan hyvä herätä miettimään asioita. Tätä elämää ja miten tähän on tultu.
Välillä tuntuu, ettei mitään tapahdu ja silti tapahtuu paljon ja kokoajan.

Miun on ollu hyvä tajuta, mistä mie oon lähteny ja mitä mie oon saavuttanu.
Moni varmaan on ärsyyntynyt miun terveellisten elämäntapojen jatkuvaan jankkaamiseen ja siihen, että miten asioihin ja tulevaisuuteen voi omilla teoilla vaikuttaa.
Mutta mie kuitenkin puhun kokemuksesta.

Kauhulla muistan sitä vuosien takaista Sannaa, joka mureni pienestäkin vastoinkäymisestä eikä löytänyt tietä pohjalta ylös. Mie oon aina kokenu olevani yksin, tajuamatta, miten miun lähellä on kuitenkin aina ollut apua ja tärkeitä ihmisiä. Heitä ei ole matkani varrelta jäänyt kuin kourallinen, mutta laatuhan korvaa määrän. Miut on aina hyväksytty tällasena kuin olen.

Oon tosi itsekriittinen ja enkä koskaan tunnu kelpaavan itselleni, en uskalla luottaa siihen, että osaan.
Mutta silti, kun mietin aikaa taaksepäin, miehän oon ihan helvetillinen selviytyjä!
Joskus mietin, miks selviytyminen on kaikkein tärkeintä elämässä ja miks ei vois välillä olla onnellinenki? Nyt koen olevani molempia; onnellinen selviytyjä.

Epävarmuus kalvaa miuta yhä edelleen jatkuvasti ja vaikka innostun aina kaikesta uudesta ja haluan edetä aina vain pidemmälle ja oppia, niin en voi kieltää, etteikö pelko epäonnistumisesta olisi se yksi päälimmäisistä ajatuksista. Ehkä en kuitenkaan niin vahvasti sitä näytä.
Mites se meni.. tahto näyttää "kyllä minä pärjään" on voimakkaampi.

Eilen just ystävälleni sanoin, että välillä tällasta on tullut tuumailtua, eikä miulla ole aikomustakaan palata entiseen. Vaikka oon menettäny elämässä paljon, oon myös saanu paljon.
Ja jos miulla ei olis niin kovaa tahtoa pärjätä, eikä tiettyjä ihmisiä, en ehkä olis enää tässä.

Isäni joskus sanoi, että mie oon just sellanen, että jos jotain päätän tehdä, niin sen myös teen. Ja näinhän se on mennyt :)  Vaikka oon myös sellanen -hetimullekaikkinyt- niin kappaskummaa! Jälkikäteen sitä vasta on huomattu, miten asiat on kuitenki järjestyny ajan kanssa. Kun vain joskus malttaa mielensä.

Yhä edelleen mie koen olevani "stressipallo" ja mietin etukäteen tulevia juttuja ja otan pulttia jos tulee takapakkia. Mutta hei, sekin nyt kuuluu vaan elämään.
Nykyisin miulla vaan on täysin erilainen taito kohdata asioita. Ja vaikka lannistun, se kestää hetken.
En jää sinne pohjamutiin pyörimään, vaan nousen ylös, karistelen paskat lahkeista ja jatkan eteenpäin.

Kun pohjimmiltaan voin hyvin, pystyn kohtaamaan kaikki asiat niin eritavalla kuin ennen.
Mie kehityn jatkuvasti ja miulla on halu päästä eteenpäin. Mie haluan oppia lisää itestäni, toisista ihmisistä, töistä, liikunnasta, elämästä.
Mie oon helvetin utelias, ja pyörin kysymysmerkkinä jatkuvasti.
Vähän niinku joku kani, loikkii korvat pystyssä ympäriinsä, silti valmiina hyppäämään pusikkoon piiloon! :D Noei..tähän päivään mennessä en ole luovuttanu, eikä se ole ensimmäisenä mielessäkään.
Kuitenki aiemmista peloista ja epävarmuuksista huolimatta mie oon kuitenki selvinny.
Ja ennenkaikkea Onnistunut.

Juttaa kuuntelemassa ja vähän muuta...

Jep. Miulla oli ilo käydä katsomassa ja kuuntelemassa "fitfarm-Jutan" ja Vertin luentoa.
Täytyy sanoa, ettei sieltä varsinaisesti mitään uutta tarttunut matkaan,mutta noiden ihmisten positiivisuus ja tsemppi sai kyllä hymyn huulille :)

Miusta on hirveen surullista, että niin moni ei muka voi sietää Juttaa. En miekää nyt maata sen jalkojen alla palvo, sekin kun nyt vaan on ihminen. Jutta nyt vaan tekee rahaa sillä, mistä nauttii ja haluu tuoda sitä elämäniloa, positiivisuutta ja hyvää meininkiä myös muille. Onko se muka väärin?

Moni varmaan myös ajattelee, että Jutalla on jotkuu poppakonstit siihen, että mm.superdiettaajat onnistuu projekteissaan niin mielettömän hyvin. Ei se näin vaan mene. Jutta on mukana laatimassa ohjelmaa näille diettaajille ja ennenkaikkea TSEMPPAAMASSA niitä ihmisiä ja huolehtimassa niiden henkisestä hyvinvoinnista. Uskokaa tai älkää, tää meno ja meininki kyllä käy kropan lisäks myös pääkopan päälle aika kovin! Ja sittenhän niitä superdiettaajia vasta koetellaan, kun ne jää oman onnensa nojaan. Joillai ne kilotha on palautunu ja jotkuu on saanu liikunnasta ja monipuolisesta ravinnosta ihan uuden elämäntavan.

Mutta elämä on tosiaan myöskin valintoja. Ne,jotka päättää jäädä sohvalle, voivat sen tehdä, mutta on myöskin niitä, jotka haluu laihduttaa/kasvattaa lihasta ja siihen vaaditaan työtä. Ja ennenkaikkea sitä oikeanlaista ruokaa. Jos esim.diettaat niin, kyllä se päivittäinen herkuttelu vaan tarvii jättää pois ja piste.
Mie en ainakaan henkilökohtasesti tuomitse yhtään ketään omista valinnoistaan, ja toivon ettei miutakaan katottas silmät teelautasina, kun "nipotan" ruuasta.
Jos mie oon päättäny syödä jonkun tietyn kaavan mukaan, nii sittenhä se on tehtävä niin.
Kun listalla ei lue irtokarkkeja, einesruokaa ja jäätelöä nii sittehä niihin ei kosketa. Right?
Mutta voi kyllä, en mie noita ole kuitenkaan unohtanu! :D en sentää mikää pyhimys ole. Tällä hetkellä vaan mennään noilla ja katsellaan myöhemmin niitä herkkuja sitten.(ja kyllä, tää on myös sitä,mihin tarviin sitä -ei niin vahvaa- pääkoppaani just nyt..)

                                                 Ihana Vertti suostu ottaa meistä kuvan :)


Että sellanen meno oli tosiaan eilen, tykkäsin! :)

Viime perjantaina kävin myös vihdoin ja viimein hyvän ystäväni kanssa nykii yhteisen käsitreenin.
Ja voin kertoo, että TEKI HYVÄÄ! Kädet vipattaa vissii vieläkii ;)  Etenkii hauista vääntäes tuli sellaset irvistykset, että "sadisti"ystäväni sai kunnon nautintoa...huh huh...
Auttaa kyllä ihan hitokseen, kun toinen on siinä vieressä tsemppaamassa ja sanomassa "vielä menee kaks.." Puhuttiin, että pitää ottaa uusiks joku kerta ja se jos mikä auttaa taas jaksaa kun tietää, ettei tarvi ihan joka kerta pakertaa ominee...
Etenki ku tietää, ettei ne viimoset toistot vaan tule, jos ei joku sitä pakota. Kaverillekkii sanoin, että ite oisin lopettanu varmaa 50toistoo aikasemmi :D


Jeppistäjepulis! Näillä tunnelmilla siis uuteen viikkoon! Aamusali jälleen tehty, puurot mahassa ja kohti uusia seikkailuja :)

Jaksaa jaksaa :)

Yep. Harrastelin lauantaina pientä tankkailua, nii kyllä nyt jaksaa taas :D
Josko ihan numeroisin nää asiat, mitä mielessä on nii ei menis kaoottiseks yhtee plörinäks.

1. Päätin tosiaa vähentää hiilareita ruokavaliosta ja siinä oon pitäytyny. Jätetään ne hiilarimätöt treenipäiville ja muuten sit voi keskittyy muihi juttuihi. Tosin aamupuurosta en suostu luopumaa, en! ;) Mie toivon, että pikkuhiljaa rupeis nuo ällötysturvotukset häviämään.

2. Miulla oli ilo ja kunnia piiiiiiiiiiitkästä aikaa tehdä töitä! Kävin riipasee yhen iltavuoron sekä yhen aamun ja oon ku eri ihminen nyt! Kyllä se vaan on niin, että työ on myös se, mikä miut pitää järjissäni. Vaikka eihän tuokaan homma aina ole ruusuilla tanssia, mutta mikä nyt olis? Ja tuolla kuitenki tunnen oloni tärkeäksi ja asukit tykkää miusta, nii ei yhtää huono. Pääsin myös "ylittämään itteni" ja koin onnistumisia, joista sain taas lisää varmuutta työhöni.

3. Selkäjumit. Miun hartia/lapaluuseutu ja alaselkä on niiiin rikki. :/ Monena iltana kipuillu tosi kovin ja eilen kun hyvän fiiliksen ja auringon ansiosta päätin aamuvuorosta kävellä kotiin (7km) nii loppumatkasta varmaan muistutin lähinnä pingviiniä, kun nuo jumit alkaa vaikuttaa jo askellukseen...
Nyt sit mietin, pitäskö riipasta pieni voltaren-voidekuuri vai ottasko suoraa yhteyttä johonkii fyssarii (ja maksais sit ittesä kipeeks)... Hierojakaa ei saanu noit jumeja viime viikolla auki. Onha se toki sanomattakii selvää, ettei ne kerrasta lähe, mut jostai ois saatava apua ja nopeesti. Ehkä miul on pieni toivon kipinä päästä fyssarille aiemmi ku omalle hierojalle, jolle jonoa on ihan riittävästi... En tiedä...?


4. Tosiaan, kun pääkoppa on nyt vähän parempi niin aamun treenitkin kulki paremmin. Joskin oli vähän sellanen olo, onko järkeä reenata kun kroppa on niiin jumissa, että tuskin ottaa kovin hyvin treeniä vastaan. Mutta menin ja tein ja kannatti. Kerranki sain itestäni enemmän irti ja etekii jalkoja vääntäessä se tärinän määrä oli mahtava! Mutta loppuuasti tein ja nautin kun piti irvistellä ihan tosissaan! :D

5. Tänään oli myös se pieni hetki, kun ymmärsin mitä oon saanu aikaan. Sieltä se haba, ojentaja ja pienen pieni selkälihas pullistaa ku tarpeeks posettaa ;)  Ei tätä hommaa kukaan ole miun puolesta tehny, että itteeni saan syyttää. Sittenku tuo maha viel saatais aisoihi nii hyvä on.

Ei tää oo helppoo...

Teksti saattaa sisältää muutaman kirosanan...

Taas näitä päiviä. En jaksa tätä hommaa yksin.
Salilla meinasin lähteä kesken treenin, pala kurkussa. Sattui.
Joku vois väittää, että teen tätä jo liian tosissaan.
Tulkaa itte kokeilee ja sanokaa sitte.
Jopa miun hieroja sano eilen, ettei hää vois yksin treenata. Kuulema ehkä viikon kestäis. Ja kyllä, Kuulema miunkii treeni kovenis varmasti ainakii 30% jos olis joku hönkimässä niskaan.

En mie tosiaa jatkuvasti kaipaa sitä vieres huutajaa salille. Sanotaan, että 90% treeneist tykkään tehä yksin. Se on se miun oma juttu kuitenkii ja sit saa olla ihan omien ajatuksiensa kanssa.
Mutta kuitenkaa ku mie en veivaa ihan vaan omaks iloks, vaan miulla on tavotteeni, ei tätäkään jaksa.

Sentään sen verra valoa taas tunnelin päässä, että tiedän miun hyvän ystävän lähtevän joku päivä miun mukaan salille. Piti mennä jo tässä viikonloppuna, mutta se meni hankkii itellee flunssan nii ei päästä, prkl :D

Että joo...oloa ei helpottanu kun salilla oli useempiki reenaa joko kahestaa ja sit oli yks kolmen porukkakii ja näytti olevan hyvä meininki. Voi saatanan vittu mie sanon...
Kieltämättä tuli ihan tosi orpo olo.

Se, mitä mie nyt kuitenki päätin, nii miun on vaa yhä tiiviisti laitettava sitä rahaa jemmaan pt:tä varten ja huomenna alotan jonkin asteisen kiristelyn ruokailuissa.
Tänää lähetää porukalla syömään, nii josko tää päivä menis sitte "tankkauksesta" ja huomisesta alkais sit kiristelyt. Meinaan sitä, että ne vähäisetkii herkut ois syytä nyt jättää ja hiilareihin aion kiinnittää huomiota. Toki, kun reenaan nii tarviin hiilareita, mutta pidettäköön ne sitten siinä treenin ympärillä ja vapaapäivinä sitte taas vähennetään.

Että tällane sekasortopostaussuunnitelma. Saas nähä, mitä jatkossa. Nyt vaan pää käy turhan kierroksilla..

Miniloma all by myself

Yep. Tulin ns.siihen pisteeseen, että oli pakko päästä tästä kylästä hetkeks pois, omien ajatusten kanssa. Päädyin varaamaan junaliput ja yön hotellissa. Tähän miulla ei tosiaan ois ollu mahdollisuutta, ellei miun kummisetä ois jälleen kerran ollu auttamassa. Hää ymmärs varsin hyvin miun pointin,kun sanoin, että nyt ollaa taas äärirajoilla miun oman jaksamisen kanssa.
(Mie oon myös siitä outolintu, että vaikka miten viihdyn ihmisten seurassa ja kaipaan sitä menoa ja meininkiä, nii joskus tulee vaan se raja vastaan ja tarvii olla yksin...)

Löysin vielä sellasen hotellin, missä oli pienen pieni kuntosali ja uima-allas, joten sinne siis!
Lauantai siis meni oikein rattoisasti vieraassa kaupungissa seikkaillessa ja hotellin antimista nauttiessa. Ja se, että mie maltoin ja vaan OLIN nii sekii autto jo tosi paljon.
Yhtää ei ollu levoton olo, että olis pakko muka jotakii tehä kokoajan vaan nautin olostani saunan lauteilla ja uima-altaassa.
Tokihan ensin kävin testaamassa hotellin kuntosalin. Hain sieltä pienet lämmöt ja sitte pulikoimaa! :)
Teki kyllä niiin hyvää.

                                             Mikäs tuossa hotellin sängyllä oli pötkötellessä <3

Ohjelmaan kuului myös erittäin hyvin syöminen ;) Kävin ihan ravintolassa sillon lauantaina ja sunnuntai-aamuna  hotellin aamiainen..noh..sanoisinko että se oli hieman täyttävä!
Sieltä lähtiessä tuntui, että ruokaa oli henkitorvessa asti ja oli kyllä hyvä mennä sen jälkeen mahan viereen ottaa lepoa.
Mie olin muute suunnitellu, että olisin nukkunu pitkään ja sitte vasta menny syömää kun aamiainen oli tarjolla klo 11 asti, mutta ilmeisesti miun sielu kaipas jo aamupalaa, kun heräsin vaistomaisesti 7.57 ja klo 8 siis alkoi se aamupalan tarjoilu :D

Tänä aamuna oli sitten ihan eri tavalla virtaa lähteä salille ja toteuttamaan uutta treeniä. Meni meinaan se pt-tapaaminenki vähä kehnosti migreenin pyrkiessä päälle. Käytiin kyllä se ohjelma läpi, mutta salilta lähtiessä en juurikaan mitää muistanu... Tästä siis opin, että kannan särkylääkkeitä myöskin treenikassissa mukana.

Nii jotta tosiaan, kävin tekee hyvän treenin ja alan nyt jopa kirjottelee itelleni vihkoon ylös noita treenejä, nii osaa sitte paremmi seurata tota edistymistä.
Myös tuo lepo on sellanen, mitä miun tarvii nyt ihan ruveta opettelemaan. Intoa on taas kuin pienessä kylässä, mutta josko mie nyt alkaisin tajuumaan, että niitä tuloksia syntyy paremmin jos pidän itestäni huolta kokonaisvaltasesti, enkä vaan jatkuvasti stressais kaikesta ja kirois laiskoja treenejä.

Että tämmöset fiilikset tähän viikon alkuun...Älä sie Sanna hötkyile!

Hukassa on hyvä paikka?

No en nyt ehkä sanois...
Vähän sekava viikko ollu. Kaks ekaa treeniä uudella salilla oli ihan ymmärrettävästi hakusessa, joskin porraslaite on miun ehdoton suosikki tällä hetkellä! ;)
Siihen päälle oli lumitöitä pariin otteeseen ja eilen pääsin ystävän kera viettämään aikaa lenkkipolulla reilut puoltoista tuntia.

Vähän joo tollanen fiilis ollu tässä kaikinpuolin.
Onneks tosiaan sain eilen avautua tälle miun ystävälle, se jo ehkä ripauksen helpotti.

Oon sentää tiedostanu sen, etten kaiken tän syömishomman ja salin ohella ole ymmärtäny OIKEESTI levätä ja nyt kroppa sekä mieli huutaa erroria. Tää on niin monien asioiden summa, että olis jo korkee aika pysähtyä ja nollata.
Tänää otin sitte iha huilin kannalta, ihan senkii takia kun aamulla taas kerran särki päätäkin nii ei tullu mieleenkä, että pitäs jotain suuria urheilusuorituksia tehdä.

Huomenna kyllä yhä edelleen ne pt-treffit tiedossa ja se onneks nyt sitte selkeyttää miun tulevaisuutta sen osalta. Varmaan on sitten jatkossa kirjattava ne levotkin sitten ihan kalenteriin ja eilen myös lenkin päätteeks vähän lupailin, että jos sitten niitä lepojakii jossai kohtaa sitten?..

Miun ajatukset on nii hullunmyllyä, että tää kirjottaminenki on jotenki hankalaa.
Naputan jotain, pyyhin pois ja taas kirjotan. Lopputuloksena vaan kaaosta.

Ja edelleen, kuten koko tän kuvion aikana, ihmisten kommentit vaan on niitä jotka vaikuttaa.
Olin ihan into piukassa tuosta lehtijutusta, hetken oli taas se onnistuja-fiilis, kun sai noinkin näyttävää tunnustusta. Sitten tuli taas tää mielenkaaos ja tyytymättömyys omaan peilikuvaan.
Viikon sisällä olen myös kuullut:
-"etkai sie enää treenaa?.." (en näe syytä lopettaa...)
-"sie oot nii muuttunu siitä, mitä olit" (joo,olen enkä elä siellä menneessä enää, ei muistella sitä)
"millä kuurilla sie olet kun noin olet laihtunu??"  (ei tämä ole kuuri..arght....)
"hitto sie oot kyl nii hoikistunu.." (kiitos,mut pakota miut kans näkee se..)

Että...onkoha kellään edes vähän samanlaisia ajatuksia?.. Anyone?..
Yep..niin mie vähä aattelinkii, että muut on ihan terveiden kirjoissa vielä :D

Mie oon niiiiin julkkis!

Olin viime syksynä iltalehden nettisivuilla "viikon laihduttajana" ja nyt sitten olin päätynyt myös iltalehden "ilona ja hyvä olo"-lehden kuuden onnistujan joukkoon.

AI PERHANA! Ei voi kuin hymyillä! :D

Ei miulla muuta, kiitti moi! :D

Uusi sali, uutta ihmeteltävää...

Nonni.
Uusi sali sitten testattu. Vähä jännitti mennä ja heti ovella tuli ongelma ku avainkortti ei meinannu ottaa toimiakseen :D Onneks sit joku sälli sattu tulee siihen nii nätisti pyysin häntä auttamaan ensikertalaista.

Olin päättäny nykii kevyen jalkatreenin. Vähän meni ihmetellessä se aika, kun vaikka laitteet oli melko tuttuja, mutta silti "hieman" uudempaa versiota kuin entisellä salilla, nii vähän piti välillä miettiä mitä tekee :D

Yep, vähän tollanen olo oli, mutta mutta..Kyllä mää selviin! :D

Olin myös innolla odottanu porraskoneen testausta ja siihen sitten rohkaistuin pyytämään apuakin yhdeltä kanssareenaajalta. Kevyen jalkareenin päätteeks ei tarvinnu ku viitisen minuuttia veivata portaita nii tuntu iha kivasti. Etenkii, kun mennessä sekä tullessa sai tuolla ulkona taapertaa lumihangessa ja totuttua pidemmän matkan nii vähä vipatutti ;)

Jotta silleen tällä kertaa. Huomista taas odotellessa.