Hiljennä nyt vielä...

Pari viikkoa huilailua takana. Ihan pikkuhiljaa on ruvennu pää selkenemään unisekoilujen jäljiltä, mutta koen, etten ihan vielä ole kuitenkaan kunnossa.
Joulu oli tuli ja meni, kaks päivää törkeetä herkkupersemättöä ja sen jos minkä huomaa olossaan.
Hyi!

Eilen palailin jo ns.normaaliin ruokavalioon, kävin heti aamusta lenkillä ja tänä aamuna tieni vei salille.
Olihan tuo aika jännittävä fiilis. Olo oli kuin lapsella karkkikaupassa, mutta silti oli pidettävä järki käsissä ja mentävä rauhassa. Kevyesti kuunnellen, mitä kroppa sanoo mistäkin liikkeestä.
Treenasin koko yläkropan vähän kevyemmillä painoilla ja pitkillä sarjoilla. Kyllähän sekin perille meni.

Se, mihin oon itessäni turhautunu, on tää malttamattomuus. Yritän hokea, ettei mihinkään ole kiire ja nyt ihan oikeesti mennään rauhassa ja annetaan kropalle aikaa. Treenataan ja levätään. Molempia sopivassa suhteessa.

Silti on samanaikaisesti sellanen -kaikkihetimullenyt-olo. Mietin ruokavalio juttuja, miten jaottelen hiilarit ja proteiinit ja ja ja... Eihän tää nyt mitään rakettitiedettä ole,mut mitä enemmä mietin, sitä enemmä meen sekasin. (älä sit mieti! :D )

Miuta neuvottiin olemaan jonkin aikaa kevyesti plussakaloreilla, kun oon kuitenki kiusannui kroppaa jo niin pitkään. Mutko..äh...
Meenkö nyt samoilla makroilla 24/7 vai jaottelenko niitä lepo ja treenipäivien mukaan?
Help?

Nyt vaan malttia, jarrua, järkeviä valintoja. Päivä kerrallaan. Eiks ni? Mut kukahan miuta sitten taas jarruttais jos alkaa menee yli?...

Nyt on aika levätä.

Joo tää sama aihe. Taas. Mutta nyt se stoppi tuli.

Kun vaan väsyttää, itkettää ja kiukuttaa vaikka asiat on hyvin. Niin on ehkä aika katsoo peiliin ja oikeesti höllätä.
Yövuorojen jäljiltä en ole kovinkaan montaa tuntia nukkunut sitten viime lauantain. Rytmit oli ihan sekasin. Illalla nukuin muutaman tunnin, heräsin tyyliin aamukolmelta ja sen jälkeen ei sitten enää nukuttu. (töissä ilta-aamuvuoroo yhden vapaan jäljiltä nii morjens..)
Eli parin tunnin unilla mentiin sitten seuraavat about 15-17h ja sit taas 2-5h unta.
Eilen miulle sitten riitti ja hakeuduin työterveyteen. Hoitaja päätti pistää miut sairaslomalle loppuviikoks. Helpotti.

Piti mennä toisen puoliskon kanssa syömään, mutten jaksanut. Sanoin kyllä, että tokihan mennään kun niin oli sovittu, mutta kun hän ehdotti kaupassa käyntiä ja kotoista kurmeeruokaa, niin idea oli mitä parhain siinä kohtaa.
Kaupassa ollessa tuntui, että vaan raahauduin hiljaa eteenpäin ja autolle päästyä tunsin itseni selviytyjäksi.
Ruoan laittoon en juurikaan kyennyt osallistumaan. Kuorin ja pilkoin kyllä bataattia.
Hyvä, että veitsi kesti käsissä.

Huolestuin jo itse itsestäni. Ei tällanen olotila ole miulle normaalia.
Lähistöllä oleva "spurttipolkukin" tuntui niin kaukaiselta, vaikka muistan kyllä miten joskus intopiukassa siellä salaa miun polvea kävin kiusaamassa.

No mites tänään sitten? Eilen illalla nukuin taas sen pari tuntia. Valvoin pari tuntia ja kyllästyin pyörimään sängyssä, joten päätin vetää pari kinkkuleipää yöpalaksi ja nukuin kyllä sitten aamuun asti "hiilariunta".
Käytiin vähän asioilla. Meni ehkä pari tuntia ja väsyin. Söin. Otettiin päikkärit. Kaikki jäsenet tuntuu niin saatanan raskailta nyt.

Huomenna mie meen labraan.Varmistetaan nyt vielä se b12 tilanne. Varmuuden vuoksi.
Mitään suuria suunnitelmia en uskalla tehdä, kun en tiedä mitä jaksan.
Pääkin on sumussa.
Ihan helvetillistä, kun tuntuu, ettei osaa enää edes ajatella. Mutta tokihan sitten kun on yö, jolloin ihmisen kuuluis nukkua, niin sitten on se miljoona ja satayksi juttua sekaisin päässä. Ei näin.

Mie laitoin äsken salikassin vaatehuoneeseen. En tiedä, otanko sen esille huomenna vai ens viikolla. Yhtään en nyt tiedä.

Yön tuumailuja

Vuosi sitten miuta käskettiin vaihtaa peili.
Tänä päivänä oon kuulema kapee.
Eikä miussa ole juurikaan läskiä, mitä sulattaa.
Ja kuulema oisin ansainnu syödä kokonaisen kakun.
On kuulema huoli, ettei "mene yli". Muttakun en mie vieläkään haluu olla se pulkannaru. Mut en myöskään se sotanorsu mikä kattoo sieltä peilistä...

Joo, mie myönnän että tää on hankalaa. Mutta tosiaan, hypätkää hetkeks miun saappaisiin (vai pitäskö sanoo, että treenikenkiin), niin tiedätte miten se kehonkuva vääristyy tällasen proggiksen aikana.

Oon mie nyt ollu ihan tyytyväinenki.
Yks päivä hyppäsin vaakaan ja ei ollu lukemat noussu.
Se on hyvä.
Kuitenki ollu vähän säätämistä tän miun -mukadieetin- kanssa. Hitoksee rankkaa yrittää säätää jotain hiilarijuttuja ja tehä yövuoroi siinä samalla.
Etenkii ku voimatkii menny hukkaa nii treenitkii ollu vähissä.
Lähinnä tuo vaaka nyt kerto miulle sen, että pystyn jokatapauksessa pitämään kokonaisuudesta kiinni?

Viime viikolla oli yks ihan tosi paha päivä. Olin nii väsyny, että itketti. Vähän taisin viime jutussa kirjotellakkii noit tunnelmia. Nää tekstit menee varmaan johonki bittiavaruutee, vaikka välillä oon linkkiä jakanukkii.

Mutta joo...Sit sillon samana iltana pääsin sit vähä juttelee näitä tunnelmia ja seuraavana aamuna oli jopa helpotus kun annoin itelleni luvan olla menemättä salille. Ja se oli ihan okei.
Selkeesti miun kroppa ja mieli tarttivat sitä.

Eilen kävin tekemässä vähän rinta-selkäsettiä. Piti päästä testaamaan miun ihkauusia versagrippsejä! :D Olihan se vähän säätämistä niiden kanssa ja työkaveri varotteli, että menee hetki ennenku niihin tottuu. Noh, kokeillaan. Jos ei ala sujumaan, nii pistän ne sit eteenpäin niitä enemmän tarvitsevalle.

Vähän ehkä aiheet hyppii nyt, kun tälleen yöaikaan kirjotan. Otin pari tuntii kyllä unta, mutta herättyäni ei tarvinnu enää unta katella. Ja iltavuoroon pitäs kammeta. Josko salin jälkee sitten vielä aamu-unet? Ehkäpä...
Tosiaan tässä nyt päässään pyörittää niin paljon kaikkea muutakin tän kropan ja diettailun lisäks, ettei ihan aina järkikulta kestä perässä. Mutta silti, kyllä mie aijon vielä tän pari viikkoo vetää ilman herkkupersemättöjä. Vaikken sitten hetkittäin ajattelekkaan muuta kuin karkkia...
Jos vaan nyt ihan rauhassa. Hetki kerrallaan?

Oma hyvinvointi?

Näin tänä aamuna salilla yhtä tuttavaani ja hän tuli kyselemään, miten on treenit sujunu.
Hetken mietin ja sanoin, "miuta väsyttää..niinku ihan oikeesti.."

Tuntu jotenkii oudolta sanoa tuo ääneen. Oonhan mie jo pitkää taistellu tän turnajaisväsymykseni kanssa, mutta välillä kun on tullu niit virtapiikkejä eikä vaan ole pystyny olee menemättä salille, nii sitä on taas sokeasti luottanu siihen, että kyllä tämä tästä kun saan vaan itteni liikkeelle.
Edelleen painotan sitä, että kyse ei ole motivaatiopulasta. Kaikki nää viikot oon edellee painanu menemää "hullun kiilto silmissä" tavotteita kohti, mutta miks en ole tajunnu ettei niitä tavotteita saavuteta jos en höllää?
Onhan miulla toki ollut myös lepopäiviä ja treenejä ei tosiaan ole kuin sen 3-5 krt/viikko. Mutta mitäpä jos huilaiskii ihan kokonaisen viikon? Tai kaksi?

Muistan niin elävästi vielä sen tunteen kun viimeksi viikon tauon jälkeen lähdin lenkille nii miehä kirmasin tuolla ku pieni varsa kesälaitumella. Missä on nyt se vauhti?

Pääsääntösestihän miun elämä on hyvin. Oikein hyvin. Nyt vaan tää treenihomma mättää ja ois varmaan aika myöntää se ja tehdä asialle jotain. (Nomutta kun kalenterissa lukee, että salipäivä nii silloha sitä mennää!)

Tokihan miulla on tullu niitä onnistumisen kokemuksiakii tässä. Selkäpäiviin oon ottanu tehtäväks veivata leuanvetolaitteella ja jo pelkästään se, että uskallan kyseistä vekotinta käyttää muiden nähden, on jo voitto ;) Ja viime viikolla tein sellasen jalkatreenin, että perse oli oikeesti kipee pari päivää ;)

Mie aina painotan sitä, että jos ihminen kokee elämässään olevan jotain epäkohtia niin niihin tulis puuttua ja tehdä asioille jotain, että ne muuttuis. Aina mahdollisuuksien mukaan.
Miks en sit kuuntele omia neuvojani nyt tässä asiassa, että jos ihan aikuisten oikeesti mieli ja kroppa huutaa lepoa nii oisko aika toteuttaa niiden toiveet?
Ei se tee miusta luuseria jos viettäisinkii hetken kuunnellen kroppaa, venytellen ja kevyesti käpytellen.

Miulla vähän epäiltiin b-12 vitamiinin puutostakii tuossa jokin aika sitten. En oikee sitäkää ottanu uskoakseni, syön kuitenkii sen verran monipuolisesti, ettei luulis ongelmaa olevan.
 Kävin nyt sit kuitenkii eilen apteekista ostamassa kyseistä vitamiinia ja katellaan, josko se auttais myös tähän uupumukseen. Oishan tuo ihan kiva painella taas 150% lasissa :)

Nyt silti mietin, että millonhan tän hölläilyn sit alottas? Niinku heti? Vai vasta huomenna treenin jälkeen? Se kun lukee siellä kalenterissa...