Miltä oikeesti tuntuu?

Mie oon ennenki miettiny, mitä tää koko kuvio on miulle merkinny ja postannutkin siitä.
Kyllähän tää muutos laittaa ajattelemaan, kun yhä edelleen koen olevani se outolintu muiden keskuudessa.
Tuntuu, että muut näkevät miut kyllä hoikistuneena, mutta silti vaan ruokiaan vahtivana pellenä joka ei osaa rentoutua. Ja sen kerran kun tartun siihen karkkipussiin niin vähintään silmät tipahtaa vieressä olijalta päästä.

Tai näin mie sen koen. Tosin haisuli nyt on tyytyväinen jos laitan suuhuni muutakin ku maitorahkaa :D
Mutta. Tää on yhä edelleen miun oma valinta. Miun on hyvä elää ja olla juuri näin. En mie ihmisenä ole muuttunut, paitsi nyt ehkä parempaan suuntaan. Sillä oon huomannu, kun syö hyvin, voi hyvin myös tuolta korvien välistä. (mutta auta armias jos ruokailuväli venähtää!!)

Osaan mie yhä edelleen niitä herkkuja syödä, mutta se on juuri se miun oma valinta, kun en niitä syö enää samalla kaavalla kuin reilu vuosi sitten.
Eilen seikkailin paikallisessa prismassa ja tuumailin herkkujen merkitystä. Tassuttelin siellä sipsi ja karkkihyllyjen välissä ja mietin mitä voisi tehdä mieli ja miltä miusta tuntuis jos söisin edes osan siitä, mitä oisin ehkä voimu haluta.
Sen kierroksen jälkeen ostoskorista löytyi yksi sipsipussi. Sellanen, jota en ollu edes aiemmi nähny missään ja siinäkin päälimmäisenä ajatus, että vien sen haisulille ja ite ehkä maistan jos just sillon tekee mieli kun hää sen pussin korkkaa.

Tokihan mietin myös sitä, jos annan herkkuperseilylle vallan,niin jääkö se sitten päälle? Ei se tähän mennessä ole jäänyt, kun oon ensin tehny itteni kanssa sopimuksen, että "tankkailut" pidetään tietyssä rajassa ja seuraavana päivänä ne saa unohtaa.

Yep. Tollasena mie itteni koen. Hyvän ystävän kanssa ollaan pariinki otteeseen tästä asiasta tuumailtu ja kait miussa vallitsee jonkin sortin "bodyreksia". Vähän niinku vahvat bodarit näkee ittensä rimpulana, nii mie vähän kevyempänä ja lihaksia löytäneenä näen peilistä sen saman vanhan röllykkäpullukan. Siks mie napsin itestäni ehkä ärsyttävän paljon kuvia, että alkaisin näkemään tätä muutosta. Joskin nekään ei aina tehoa. Hei! Miunha pitääki päräyttää ja kaivaa joku toooooosi vanha kuva ja läntätä se tuohon jääkaapin oveen tyylillä "never again" :)

Hah..mutta joo! Ei tää ole helppoa ollu eikä tule olemaan, mutta tää on just sitä mitä haluan elämälläni tehdä. Pääsääntösesti mie kuitenki voin hyvin, mie voisin vaan tosiaan vähän edes laskea siitä narun päätä löysemmälle ja ymmärtää, että "pahin" on ohi ja mie tulen näyttämään vielä hyvältä, vaikken jokaista suupalaa grammalleen laskekkaan. Jätetään se homma fitnesskissoille ;)

Että sellanen aamutuumailu. Mie jään nyt tuumailee sitä vanhaa valokuvaa ja tän päivän suurta suunnitelmaa :)

Fitnessmuroperse tässä terve! :D

Se on viimonen treeni vanhalla salilla tehty ja myöskin viimonen punnitus.
Miun piti punnitus suorittaa vasta sitten, kun "virallisesti" on tullut vuos täytee tätä tosissaa veivaamista, mut otin ns. varaslähdön :D
Kuitenki ens viikolla vaihtumassa se sali ja alkamassa ne ihanan uudet tuulet, nii halusin lähtiessä hypätä samaan vaakaan kuin aloittaessa.

Elikkäs se vaaka näytti -19kg. Senttejäkii toki muutama, mutta niitä en alun alkaen ymmärtäny mittailla, joten en voi kuin arvailla...

Matka on ollu raskas mutta antoisa. Pitää vaa ajatella, että yhä edellee eteenpäin mennää ja toki huonomminkii asiat vois olla :)  Alunperin nimittäin lähin ajatuksella, että ainakin kymppi pois, sitten se vaihtu 15-16kg ja tässä siis ollaan nyt: tavotteet (ainakin) kahdesti ylittäneenä.

Taas tuntunu jonkun aikaa siltä, ettei tää miun homma mihinkä kulje ja pelonsekaisin tuntein odotan uuden salin tuomia juttuja. Mitä ne sitten onkaan :)
Miulla on silti vahva luotto siihen, että tulen onnistumaan siinä, mitä ikinä vielä tähtäimessä onkaan.

Josta tuli mieleen, siinä ois jo haastetta kun IHAN OIKEESTI kirjottas ne tavotteet ja suunnitelmat itselleen ylös eikä vaan pyörittelis niitä päässään. Huh.,,siinä viikonlopun kotitehtävä?

Mutta joo, tässä nyt tärkeimmät, mie EHKÄ huilaan viikonlopun nii jaksaa maanantaist lähtie painaa taas :) Veivaan alkuviikon vielä omia juttuja ja tutustelen saliin ja perjantaina ois sitten niitä pt-hommia. Tykkään! <3

Uusia tuulia! :D

No jotta...
Olin aiemmi tuumaillu, että salin vaihto olis edessä.
Menin tänään sitten joutessani käymään kyseisellä salilla vähän kattelee menoa ja sieltä lähtiessä huomasin olevani niiden asiakas :D

Että eihän siinä sitte. Tää viikko vielä vanhalla salilla ja sitten kohti uusia juttuja!
Pyytelin vähän saada taas pt-ohjausta uuden ohjelmankii osalta ja sekii ois sitte tiedossa vielä lähiaikoina.
Yritin äsken täytellä alustavasti niitä papereita, mitä pt haluu miusta tietää ennen ohjelman tekoa. Se oli yllättävän haastavaa! Ei edelline paljoo käskeny papereita täyttelee, vähä juteltii ja se oli siinä.
Nyt sitte jännityksellä ootan (kunhan ees sais nuo paperit täytettyy kunnolla!) että mitä ihmettä miulle tulee tapahtumaankaan!

Hitoksee jännittää jo valmiiks, mut ei auta mennä ku tulta päin!

Aamutuumailuja ja elämäniloa

Kuten huomattu, aamut on ihmisen parasta aikaa. Ainakin miulle.
Aamut on myös parasta aikaa liikunnalle ja ajatusten läpi käymiselle. Vaikka mie saatan näyttää rauhalliselta, nii miun päässä on silti miljoona ja yks ajatusta jatkuvasti. Ja jos jotain käsiteltävää löytyy, teen sen parhaiten lenkkipolulla tai kuntosalilla.

Eilen tosiaan oli tankkailupäivä. Kävin hyvän ystäväni kanssa pizza raxissa vetämässä ruokaöverit :D
Miun mahaa uppos pitsaa ja toki salaattia aikamoine määrä (ainaki jos iteltäni kysytää)...
Tokihan se pitsa oli hyvää ja annoin itseni sitä syödä, mut ei sitä ällöhiilari-ähkyäkään voi kiistää.
Enkä voinut toki olla laittamatta merkille sitä, kun mietin miksi ihmiset ylipäänsä syö sellases paikas.. Noh.. "all you can eat" ja silleen..ei tarvi kokata.."lähetää koko perhe ulos syömään!"
No joo..vaihteluna tuo menee, mutta mie niiiin toivon, ettei tollanen ole kellekään kovin yleistä.

Kävin myös toisen ystäväni kanssa leffassa (miehen kanssa piti mennä, mutta sille tuli "yöllinen meno") ja tokihan sitten piti makuunista hakee karkkisäkki mukaan. Tosin se oli kaukana siitä säkistä, mitä vielä vaikka vuosi sitten ostelin, nyt siinä pussissa tais olla jotai 160g ja rapiat. OMNOM! :D
Aamulla olikii "yllättävän paljon" energiaa pompata sängystä suoraan lenkille ;) ja tosiaan nyt jatketaan taas jonkin aikaa tiukalla linjalla, kun sain kerättyä vähän ylimäärästä polttoainetta.
Luulis jaksavan taas eri tavalla.

MINUN FITBIT! :D Joo, tuo on yks niistä ihmeistä joita sain ja me ollaan tän rannekkeen kanssa vielä tutustumisasteella. Eilen vähän opeteltiin yhteiseloa ja tänää laitoin lenkille lähtiessä tuon räpylään, nii katellaa miten hyvi tuo nyt sit mittailee niitä liikuntojakii... Mutta on kyllä ihan miun värinen! :D

Kivasti hyppäsin sitten asiasta kolmanteen ja ilman aasinsiltoja. Eli...
Mietin myös tuolla ulkoillessa yhä uudelleen sitä, että kuin hyvä miun on olla ja elää.
Tokihan mie vieläkii kimpaannun nollasta sataan, turhaudun kun ei ole tekemistä ja ikävöin. Mutta miun on pääosin hyvä olla ja se elämänilo... Tää on niin outoa.
Jotenki ku muistaa vielä sen ajan joskus vuosia sitten, kun joka ilta nukkumaan käydessä mietin, miksi aamulla heräisin. Ja se möykky (niin sisäisesti ku ulkoisesti tuossa keskivartalon kohdalla), mikä miussa oli ihan kokoajan, enkä saanut sitä irti.
Ihan tosi surullista, mutta mie oon niin perhanan ylpee siitä, että se on ohi.

Miulla on ihmisiä, jotka välittää. Ja todellisuudessa en koskaan jää yksin jos tulee hätä käteen.
Miun vaan tarvii antaa ite se mahdollisuus toisille olla tukena. Mie vähän oon sellanen "mie itte"-tyyppi ja avun pyytämisen osaan vasta sitte ku on oikeesti hätä ja itte oon repimäs jo hiuksia päästä...

Olipas joteki kauheen sekava teksti.
Ehkä tässä pointtina vaan oli se, että mie voin hyvin. Haluun tuoda sitä julki, ja mie haluun, että miun läheisetkii ja ihan kaikki muutkin tajuis asioita edes pikkase samalla tavalla kuin mie.
Koen ajoittain olevani vähä sellane outo lintu, kun pystyn repimään ilon niin pienistäkin asioista ja kikattelen ehkä jonkun mielestä turhalle.

Hitoksee hyvää päivää vaan kaikille niille, jotka tätäkii tekstiä viittii lueskella. Itte ainaki tykkäsin ;)

Nyt "buustaillaan"!

Mistähä sitä alkais...

Nii jotta eilen kävin tavoistani poiketen vatsa-pakarajumpalla ja voin kertoo, että teki hyvää! Tahtoo lisää! :)
Tänään pääsin kyllä vielä sängystä ylös ja kampesin itteni salille,mutta oli vähä hidas treeni jostai syystä :D Nyt jo kroppakin oikeesti taitaa huutaa armoa, joten höllätääs nyt ainakii huomine sitte.

Oon myös muutenkii miettiny asioita ja eilen vielä pääsin hierojanikn kanssa näistä kuvioista höpöttelemään, niin viimeistään siinä pöydällä pötkötellessä tuli sitten se AHAA!-elämys.
Sain hierojalta hyviä neuvoja etenkii ruokailujen suhteen ja hääkii sano, että höllää nyt välillä nii oisko se aika uskoa? (kaikkein tärkeimpiä ja läheisiään kun ei voi uskoa..ainakaan heti)
Myönnän, että oon menny melko tiukoilla ja siitähän kärsii sitten koko tää homma.
KIZING! BLIN BLING BLING! AND WE HAVE A WINNER! :D Sanna vihdoin tajus jotain.

Mut tarpeeks kaua ku hakkaa päätä siihe samaa seinää nii jossai vaihees vaan käy niin, että huomaa, ettei siin hommas ollukkaa järkee ja tajuu tehä jotai muuta. Right?

Aijon myös huomenna tosiaan antaa vähän buustia kropalle ruuan merkeissä. Pistetää hiilarit mahtipontisii lukemii! Ahhiih :D hurjaa uhoa, mutta saas nähä kuin käy!
Noei, pakko tehä se, nyt kun järkikultakii on alkanu palailee. Tavotteet siintää kirkkaasti silmissä ja eihä tässä mitää tapahu, ennenku annan kropalle lisää jotain mitä polttaa pois.

Niin joo, ja se sali missä kävin jumpalla..Niitten saleja on tässä kylässä kaikenkaikkiaa kolme ja yhteen vielä ois aikomus mennä tutustumaan lähiaikoina, jos se sit ois miun tuleva sali maaliskuusta lähtien? En tiedä vielä, mutta senkin osalta tarvii suunnitelmat olla selvillä ennenku tän hetkine salihomma loppuu.

Eilen sain kotiin tullessa myös järisyttävän yllärin miun haisulilta, mutta niistä sitten myöhemmin kunhan vauhtiin pääsen ;) Sanotaanko kuitenki, että siitäkin yllätyksestä saattaa hyvinkii tulla lisää potkua miun veivaamisee!

Syö, treenaa, lepää?

Joo, perussetti.mutta...
Mie oon näitä asioita tässä tuumaillu. Ahistaa tää paino vieläkii, vaikka oon ollu normaalipainone jo hyvän aikaa, eikä siihe viimosee tavotteesee ole ku pieni silaus, jonka ei pitäs tuntua missään.
Mie vahin syömisiä. Aina miettimässä, mitä voin syödä, mitä en. Onhan se hyvä, kun tiedostan mistä ruuasta voin hyvin ja mistä tulee se ilmapallo-ällötys jolla tiedän tekeväni pahaa itelleni, mutta vois tää akka joskus perhana löysätä!
Tiedän tekeväni itelleni pahaa myös tällä jatkuvalla stressaamisella, mutta sitten jos/kun joku sanois miulle, että anna olla ja löysää nii se kuulostais samalta kuin "anna periks!" Ööö...no en anna!

Luin aika koskettavan blogin http://fitever.fitfashion.fi/2015/01/18/terveysvankila/
Liittyen juuri tuohon syömisongelmaan. Vaikken koskaanikinä halua mihinkä kisahommiin, vaan teen tätä ihan oman hyvinvointini takia, ja toki senkin, että peilikuva ois ees joskus kiva. Nii jotta silti tuo teksti kuulosti surullisen tutulta:

"Tarkoitusperät ovat hyvät – haluat voida ja näyttää hyvältä. Teet valintoja, jotka tukevat terveyttä ja tavoitteeseen pääsyäsi ja yhtäkkiä huomaat olevasi tilanteessa, jossa terveysfaktoilla herkistetty mielesi ottaa sinusta vallan."

"Tarkka ruokaileminen ja tietoisuus ruoka-aineiden makroista yrittävät ottaa niskaotteen. Ennen niin rennosta, ruokailuun mutkattomasti suhtautuneesta ihmisestä on tullut ruokailuja murehtiva, laskelmoiva ja stressaava, Tuleehan kaikkea nyt tarpeeksi ja tuleehan sitä ja tätä ja tuota tarpeeksi vähän? Milloin on optimaalisinta syödä ja juoda sitä ja tätä ja tuota?"

Vaikken olekkaan jatkuvasti punnitsemassa ruokia ja mittailemassa, mitä tulee minkäkin verran, käyn silti päässäni läpi ruokia mitä olen suuhuni laittanut ja mitä sinne tarviais vielä laittaa.
Mie niiiiiiin tiiän, ettei tässä ole loppupeleissä mitään järkeä, mutta....

JA MIKS MIE EN OSAA VAIHTAA TÄTÄ FONTIN KOKOA, ARGH! :D

No joo, siis palatakseni aiheeseen...Treenit on kulkenu melkolailla hyvin.Yhä edelleen tykkään reenata, ja tuntuu etten osaa olla ilman salia. Tulee ihan tosi levoton olo, jos pitäs olla menemättä sinne :)
Mutta ehkä kuitenki tarviin vaihtelua liikuntaan? Enemmän lepoa myös.

"Never give up"-blogin kirjoittaja Ilona (http://blogbook.fi/nevergiveup/)
antoi miulle hyvää palautetta juuri eilen:

"Hengitä hetki, pysähdy paikoille ja mieti kuinka saisit ongelman pois korvien välistä. Olisiko joku uusi liikkumismuoto kiva, jotta tulisi vaihtelua?

Anna mielen hetken aikaa levätä. Se viestii sinulle nyt jostain. Pian huomaat olevasi taas vauhdissa ja homma maistuu..."

Ei yhtään pöllömpi idea. Mutta se lepo? En mie osaa sitäkään. Olinha mie tuossa viikon ulkomailla, muttei sitäkään oikein levoksi voinut kutsua. Ensimmäinen kerta ulkomailla nii kaikki oli ihan tosi ihanaa, uutta, ihmeellistä ja juuri sen takia piti kokoajan olla menossa ja katselemassa ja ja ja. En osannut rauhoittua. Kotiin päästyä en ole osannut rauhoittua koska treenit.
Millonha mie oon viimeksi OIKEESTI LEVÄNNYT? Miun lepoon tarvitaan ainaki maiseman vaihdos, sen tiedän. Kotona ei onnistu kun vaikka miut sitois tuohon sohvaan, niin sitten nää kaikki neljä, tuttua seinää alkaa tulla niskaan. 

Mieleen tulee vaan yks kerta ja siitäkin on vuosia aikaa, kun viimeksi muistan oikeesti nollanneeni ajatukset. Sillonkin olin ajanut itseni niin äärirajoille, etten nähnyt muuta vaihtoehtoa enää kuin paeta tästä kylästä. Sillon rakas kummisetäni astui kuvioihin, maksoi junaliput "heidän kylälleen" ja antoi majapaikan, jossa sain olla täysin omineni koko viikonlopun. Sillon en tehnyt muuta kuin söin, nukuin ja vaan olin ja kuulema jo sunnuntaina olin täysin eri ihminen kuin sinne perjantaina mennessä.
Jotain tällasta mie taitaisin nytkin tarvita. Joskin, ottaisin miun toisenkii osapuolen mukaan ;)

Että tällaiset ajatukset heräili tänä aamuna. Tai onhan näitä taas pyöritelty, mutta nyt oli hyvä hetki koota ajatukset...

Peilistä vilkaisi onnistuja...

Mie taistelen pääni kanssa ihan joka päivä ja oon tooooosi itsekriittinen.
Tänä aamuna salille mennessä tulin aavistuksen verra toisiin ajatuksiin (ainakii hetkellisesti).

Näin yhtä tuttua, ihan huippumukavaa naista siellä ja hää kertoili miten olikii jo kaipaillu miuta ja oon kyl hyvä motivaattori hänen urakkaansa. Ihan siinä meinasi häkeltyä.
Sillon, kun alotin totaaliherkkulakon, miun hyvä ystävä lähti alkuun mukaan vähän niinku "puolella korvalla", siis hänen omia sanojaa lainaten. Mutta perhana se emäntä jäi sille tielle! :D
Ihan huippua! Varmaa hää kyllästy miun marmatuksii, aatteli ite kokeilla ja on tajunnu, miten jo ruokavalion muutos voi saada ihmeitä aikaan! :)

Laitoin myös äsken miun ohjelman laatineelle pt:lle viestiä, että kohta saattas olla välitarkistuksen paikka, vaikken vieläkää hänen ohjaukseen voi jäädä, mutta ois kiva tietää, mitä tuo kroppa sanoo sisältäpäin.
Paino oli aavistuksen verra tullu alas, vaikka jossai kohtaa päätin, etten vaakaan tuijota, mutta tän nykysen ohjelman alussa sovittiin, että vähä viel kiristellää ja sit katellaa uuestaa nii pakko siellä vaa'alla on hyppiä.
Ja kyllä, se mitä tänää näin peilistä hauista vääntäessä, saattoi vähän hymyilyttää myös.
Ah! Miten itsekeskeistä, mutta perhana! Pakko sinne peilii on kattoo jos haluu nähä jotakii :D :D

Ei miulla oikeestaa muuta tässä kohtaa. Hiton hyvää viikonalkua tyypit :D

Salaisuus pinnan alla?

Nää on taas niitä hetkiä, kun tarvis apua.
Moni vois väittää, että vaadin iteltäni liikaa ja pitäis höllätä välillä.
Mie oon saavuttanu paljon, tiedän. Mutta miun tavotteet on muuttunu ja haluun ne saavuttaa.
Tää tuntuu yhä vaan vaikeemmalta yksin.

Kyllä miuta yritetään ymmärtää, eikä miulle olla enää niin paljon tuputtamassa herkkupersemättöjä, mutta tuntuu etten voi silti tästä kaikesta puhua.
En siitä, minkälaista taistelua käyn pääni sisällä liki päivittäin.
Tiedänhä mie, ettei ne tulokset näy päivässä tai viikossa. Just siks tartteisin jonkun viisaan tuohon kertomaan sen ja tsemppaamaan näin huonoina hetkinä.
Jonkun, joka pistäis miut menemään sen mukavuusalueen ulkopuolelle ja pakottamaan vääntää ne viimoset toistot salilla.

Miulla on se pieni pesämuna pt:tä varten, mutta tällä hetkellä ei ole töitä tiedossa, josta sais lisää kasattua varoja, niin se on ja pysyy kaukaisena haaveena.
On miulla lähipiirissä ihmisiä jotka reenailee ym. mutta vähän on sellanen kutina että ne tekee sitä voidakseen hyvin ja pysyäkseen kunnossa. Niin miekin oon pääosin tehny, mutta ei se enää riitä miulle.
Haluun myös näyttää hyvältä.

Kovasti oon tässä taistellu ja näyttäny muille, että minähän perhana pystyn tähän. Ja uskon yhä edelleen, että pystyn. Mutta se ongelma on silti korvien välissä, kun aina joku pieni ääni huutaa apua eikä päästä miuta äärirajoille.

Se pt, joka teki miulle tän hetkisen ohjelman, varmaan odottelee jo miun yhteydenottoa "välitarkistukseen", mut miusta ois ihan tosi masentavaa sanoo sille, että hei sori, tän enempää mie en voi jatkaa... Ja kyllä, miusta on myös saatanasta kattoo jotain Jutan superdieettejä kun niillä tyypeillä on se kymmene eri tukijaa siinä vieressä ja niskaa hengittämässä...ARGHT MIKÄ ANGSTI!

En mie lopettamassa ole. En todellakaan. Välillä vaan tarvii avautua, ettei tää ole mitään ruusuilla tanssia...

Salitauko teki hyvää...

vaikka en ois ikinä uskonu, että joskus treenin osalta höllääminen on oikeesti hyvä juttu nii nyt uskon :)
Viipotin viime viikon Espanjassa. Elämäni ensimmäinen lentomatka :D
Ennen lähtöä vedin itteni ihan mukavasti piippuun tekemällä viikon aikana 5kovaa treeniä, että pystyin antaa itelleni edes jonkinlaisen luvan ja rauhan olla stressaamatta reissussa tekemättömistä reeneistä.
Joo, kävi mielessä että olisin ottanu salikamat mukaan ja ettiny salin paikan päältä, mutta päädyin kuitenki siihen, että parempi ottaa lunkisti.

Viikon aikana en juurikaan syöny ruokavalion ohi, sillä miusta pidettiin niin hyvää huolta. Oli rahkat varattu ja aamusin puurot keitetty :) Sain myös valmistella omia kana-salaattikomboja mieleni mukaan. Pari kertaa käytiin ulkona syömässä ja suuhun eksyi muutamat ranskalaiset, kastikkeita ja pitihän sitä espanjalaista jäätelöäkin maistella ;) Mutta muuten meni mielestäni ihan hyvin, ruokailut pysy säännöllisenä ja sain sen, mitä tarviin. Tykkään! :)
Miulle tuo ruoka nyt vaan on se yks tärkeimmistä, että voin hyvin ja tuloksia syntyy. Vaikka se vaatii joskus vähän säätämistä, nii tää on silti kivaa!

Shoppailu-seikkailukilometrejä tuli taitettua PALJON mutta lauantai-aamuna oli ihan pakko päästä meren rannalle hölköttelee ja päästelee energioita. Teki kyllä ihan tosi hyvää :) Sali-ikäväkin iski viikonloppuna ja tänä aamuna...ah! Nautinto! :D
Eilen en kokenut hyödylliseksi lähtee reenailee, kun oltiin vasta ma-ti välisenä yönä kotona. Ei vaan puhti riittäny.
Laitoin nukkumaan käydessä kellon soimaan normiaikaan, ja haaveilin jo salille pääsystä.
Kuinkas sitten kävikään? Miun kroppa on siitä ihmeellinen, että se kyllä tietää jos johonkin on menoa ja valmistautuu siihen. Nukuin melko hyvin, mutta heräsin jo neljän maissa, enkä saanut enää unta joten olin heti viideltä nykimässä salin ovea auki :D :D
Miun siis PITI MENNÄ sinne vasta ennen kaheksaa, kuten normaalisti..ups...

Kyllä, pakko oli posettaa kun noin päheet housut löysin matkalta ;)

Loman aikana hyppäsin kerran vaakaan ja painoa oli tullu (hui-iik!!) 300g lisää edellisee mittauksee.
Vielä en uskaltanu vaakaa hypätä, vaan ajattelin vetää tän viikon nyt ensin kunnialla ja katella sitte ens viikolla onko mitää tapahtunu. Tosiaan ku näit pehmosii tarvii saaha vielä pois, että neiti ois edes vähän tyytyväinen.

Herrrrrkkuja! Ja ruokaa! :D Tuo vasta puristettu appelsiinimehu...Ei ees sanat taas riitä! SLURPS! :D

Mutta tosiaan, nyt on päästy takas treenaamisen makuun. Mikä parhainta, sain vähän lisäillä painoja ja tuntui, että jaksan taas paremmin. Pitää uskaltaa tehä enemmän, vaikka itsensä kanssa taistelua tää on ja melko helposti jää siihen mukavuusalueelle. Nyt on tehtävä parhaansa, että meen niiden rajojen yli! Eihän tästä muuten taas mitään tule!

Mitä laihduttaminen miulle merkitsee?

...ja kilojen karistamisen jälkeen hyvinvointi...

Kanssabloggaaja sai miut ajattelemaan omaa elämääni paljon ennen laihduttamistani.
Muistan aina, kun tätä aloittaessa eräs kaverini ihmetteli miun "hysteeristä" suhtautumista painon pudottamiseen, sillä eihän miun paino ennen ollut itseäni haitannut.

Voi, kun hää ois vaan tiennyt...
Se on haitannut aina. Koko miun elämän. En vaan ollut aiemmin tarpeeksi vahva tekemään asialle mitään. Olisin vaan halunnut mennä sieltä, mistä aita on matalin. Tiesin, että läskien sulattamiseen tarvitsee tehdä työtä. Siksi en sitä aiemmin tehnyt.

En halua liikaa kaivella ja paljastaa menneitä juttuja, mutta hieman pintaa voin raapaista;
Miun elämään on mahtunut ihmisiä välillä enemmän, välillä vähemmän.
Tavallaan miusta on aina ehkä jopa tykätty. Jotkut jopa näki miun lihavuuden taakse.
Jotkut näki, mitä mie oikeasti olen ja saatan olla jopa hauskaa seuraa.
Jotkut ei ehkä nähny sitä, vaan näkivät vaillinaisen, lihavan ihmisen, ja käyttivät miuta näyttääkseen itse paremmalta.
Muistan ajan, kun yritin jotenki väkisin sopeutua joukkoon, siinä onnistumatta.
Muistan, miten hyljeksitty kuitenkin olin. Ja tyhmänä alistuin sille.
Jälkikäteen mietittynä tekis vaan mieli potkia päähän niitä, jotka miuta potki alas.
Niitä, joiden katseet tunsin kaduilla tai baareissa. Näyttää, miten paljon paremmin voin nyt.
Miten vahva olen.
Ei ne tajunnu, mitä mie olen. Ne näki vaan sen, että oon lihava.

                                  

                                                  Se mitta, mihin en koskaan enää palaa...

Eli kyllä. Mie olen kärsinyt. En vaan ole sitä halunnut myöntää.
Se, että ajoittain vieläkin morkkaan itteeni, juontaa juurensa juuri tuohon miun menneisyyteen. Vaikka todellisuudessa olen äärimmäisen vahva punapää joka vihdoin OIKEASTI nauttii elämästä ja ymmärtää oman arvonsa, niin silti vieläkin peilistä katsoo se pohjimmiltaan helvetin arka pullukka, joka pelkää, ettei kukaan miusta välitä.

Mutta tosiaan ne ihmiset, jotka tänä päivänä on miun elämässä. Ne, jotka näki miun kuoren taakse,
en voi koskaan kiittää kylliksi.
Ne, jotka tietää, että miekin olen ihminen, jolla on tunteet ja todella kieroutunu huumorintaju. Ne, jotka tykkää miusta myös tälleen kevyempänäkin. :) Love you <3

                                           Ja tää kuva on aika oiva kuvaamaan miun matkaa...

                                                      ...ja tähän ollaan toistaiseksi tultu...

Mie jatkan yhä tätä "matkaa" ja oon saanu siihen tukea, mutta myös kummastusta. Miks sie vielä? Ethän nyt mene liian pitkälle? Ymmärrän nuokin pointit, mutta kyllä: mie oon päättäny jatkaa, ja kyllä: se yks pullapala voi olla joskus liikaa.
Missä se on muuten kirjoitettu, että on jotenkii notmaalia syödä pullaa kahvin kanssa ja sitte on epänormaali kun sitä ei ota? No joo, se onkii sitten täysin toinen aihe.
Mutta, onneks oon saanu tästä(kin) aiheesta lukea, jotta tiedän etten ole yksin kummastelevien kommenttien keskuudessa.

Mie oon muuttunu. Parempaan suuntaan, ja kuten sanoin ymmärrän oman arvoni nyt.
Silti miekin oon vaan ihminen ja kaipaan niitä karkkeja ja myös syön niitä joskus.
Miun on vaan niin hyvä olla itteni kanssa (suurimmilta osin :D ), että miks lähtisin tätä enää pilaamaan?