Miltä tuntuu,mitä haluun,oon tehny..?

No tehääs pieni kooste. Sellanen pieni vaan. Kuulin eilen siitä kun en enää niin aktiivisesti kirjottele.
WHOOP WHOOP! Tiedän ainakii kaksi ihmistä jotka seuraa miun juttuja! ;)

Mutta joo..

-Ärsyttää, kun pitää itsestään huolta ja treenaa, olet heti -jokuvitunfitness- EIHÄN

- Tällä hetkellä en edes treenaa kuin "omaksi iloksi", jos niin nyt voi sanoo? Ja joudun ihmisille painottaa sitä, että KYLLÄ mie syön vapaammin

- Samaa settiähän mie syön ku dieetillä,  mutta mie nyt vaa oon tosiaan lisänny ne hiilarit

-Ja auta armias kun alan dieettaa. Miten tuleekaan taas naljailua siitä kun "en syö mitään" ja "oon niin vaikee"

-Niin joo, ja se alkoholi ei tosiaan oo kuulunu miun elämään aikoihin. Mie voin kyllä juoda vaikken dieettaa, mutta entäs jos en halua? Kauhee mikä nipo taas

-Eli miun täytyy olla tosi itsekäs kun en tee kuten muutkin

-No olishan se elämä ehkä piirun verra helpompaa jos vois syödä mitä nyt sattuu tekemään mieli, välittämättä siitä, miltä sen jälkeen tuntuu

-Mie muuten tykkään myös ihan tosi paljon viettää aikaa miun "toisen puoliskon" kanssa. Ainakii itellä on tosi kivaa sen kanssa, sillä ei ehkä aina jos vaikka nalkutan ohimennen ;) ;)

-Mut ainakii se on väittäny, että tykkää nii kyllähä mie sitä sillon uskon kun osaa se ihan arjessa myös sen näyttää. Että ei oo mikää tyhjänpuhuja perhana.

-Nii ja aatella, miulla on myös ystäviä joiden kanssa oon tykänny vaikka kahvitella ja puhua kaikenmaailman asioita. Mie haluun tietää, mitä miun tärkeimmille kuuluu. Osaa heistä miulla on ollu ilo nähä, jotkut taas hengaa miun sydämessä ja mielessä, kun eivät ole näkösällä

- Oli ilo ja kunnia yhden tärkeyden kanssa käydä saipan pelissä. Siellä myö teininä ravattiin kolme vuotta ihan jokaikinen kotipeli. Sit me vissii jotenki kasvettii siitä ohi tai jotain, mutta oli kyllä ihan tosi hienoo hänen kanssa palata teinivuosien äärelle ja hengata siellä jäähallilla peliä tutkaillen <3
Olin saanu vielä "kutsuvieras" liput kun olin rohkee ja kysyin yhdeltä tutulta niitä (häneenki tutustuin sillon kun olin sekopäinen teini..ai mahoton)

-Tykkään tehä asioita myös ihan ite. Välillä vaan tulee olo, että nyt en yhtääjaksapystykykenee näkee ketää ja haluun vaan olla. Nii sittehä mie silleen teen. Piste.

-Mutta kaikista parhaiten toki viihdyn ihmisten kanssa. Niiden, jotka tykkää myös hengaa miun kanssa. En mie väkisin tuppaudu. Enää.

-Ehkä mie olenkii itsekäs? Joo, terveellä tavalla. Pidän huolta. Arvostan itteeni. Vihdoin.
Miun elämä on kuitenki myös paljon muutakuin se, mitä annan ehkä facebookissa ymmärtää.

-Salihommat on miulle tärkeitä, mutta ne ei mene muun edelle.

-On tärkeetä, että oli se mitä vaan, niin miuta autetaan ja tuetaan miun päätöksiä. Jos päätän liikkua niin antakaa miun tehä se, jos väsyn nii antakaa miun hengata siellä sohvalla suklaan kera.
Se, mitä mie teen, ei ole keneltäkään pois.

Kun on vaan hyvä olla...

Mie halusin nyt ihan muutaman sanan kirjotella tunnelmista, mitä on viime päivinä taas ollut.
En koe enää niin vahvaa mielenkaaosta elämän ja treenien/syömisten suhteen.
Oon opetellu pikkuhiljaa elämään päivän kerrallaan.
Tokihan en osaa olla suunnittelematta ja miettimättä valmiiksi tulevia juttuja, mutta kait se vaan kuuluu luonteeseen.

Mutta se, etten enää ota suurta stressiä asioista, on jo lähes puoli voittoa.
Mie oon antanu itelleni aikaa. Antanu kropan ja mielen levätä.
Oon opetellu enemmän elämään arkea ns.toisen osapuolen kanssa. Ei me kauan olla vielä oltu, mutta pikkuhiljaa ollaan rakenneltu palikoita sopiviksi. Juuri meille.
Tää on molemmille opettelua, mutta me molemmat halutaan tätä. Hetki kerrallaan.
Ei ole kiire.
Toinen on opettanut miusta itestänikin niin paljon tässä lyhyessä ajassa. Suhtaudun asioihin niin eri tavalla.
Tai ainakin miusta itestä tuntuu siltä.

Oon opetellu kuuntelemaan, mitä se kroppa kaipaa. Jos se kaipaa enemmän ruokaa, niin sitten syön.
Jos tarvin unta, niin nukun. Jos on pitäydyttävä pois salilta, niin teen senkin.
Oon alkanu pitämään enemmän huolta noista jaloista, kun ne on ollu jo pitkään se kompastuskivi miulle. Kävin jututtaa lääkäriä ja fysioterapeuttia ja niiden ohjeiden mukaan tässä nyt mennään.
Kalenterissa on lukenu jalkatreenit salilla, mutta viime viikolla skippasin ne ihan suosiolla ja jumppasin jalat ihan kotioloissa. Viikkoon sisältyi myös jokunen tunti lumitöitä, yläkropan salitreeniä ja lepoa.
Oon tässä nyt tosiaan elvytelly kroppaa ja siks syöny enemmän "haban kasvatusmielessä". Paino on tullu hiljalleen ylöspäin, enkä ole vetäny siitä stressiä, koska näin oon sopinu itteni kanssa.
Tokihan miulla on ns.painoraja, jonka yli ei tarttis tulla ja siks en voi vetää kuitenkaa ihan överiks tätäkään, mutta kuitenkin tiedostan sen, mitä tässä ollaan tekemässä. Maltilla.

Keväällä aijon kuitenkin ruveta taas dieetille, ja kieltämättä en nyt ihan hirveesti haluis alkaa monii kiloi ruveta sulatteleen ;)

Elämä on miuta kohdellu monin tavoin. Aiemmista vastoinkäymisistä oon vaan sisuuntunu ja oon tajunnu oman arvoni. Taistelen kokoajan lujemmin vääryyttä vastaan, enkä todellakaan hyväksy enää kaikkea sitä, miten miuta välillä yritetään kohdella. Ne, jotka kohtelee miuta sen arvoisesti, mitä tunnen olevani, saavat samaa vastapallona miulta. Ja toisinpäin. Jos annetaan lokaa niskaan, niin annan melko herkästi takas.

Tää kaikki on ottanu oman aikansa ja tulee ottamaan. Se kaikki, mitä miulla nyt on, ei todellakaan ole tullut helpolla.

Tokihan miullakin on ne huonot hetket, itken ikävästä, manaan sitä, kun ei ole "miljoonaa" kaveria joiden kanssa mennä ja seikkailla, saati sitten sitä rahaa, jolla tehdä tasan sitä mitä lystää, katon kateellisena sivusta kun joillakin onnellisilla on se personal trainer, joka tsemppaa treeneissä ja siinä kohtaa oon taas heittämässä hanskoja tiskiin sen miljoonannen kerran. MUTTA joku perhanan sisu miussa kuitenki elää. Sillon ku vituttaaväsyttäämasentaa, nii en mie jää sinne pyörimää kun ei siinä oo mitää järkee.
Kun mie katon oikeen tarkasti miun lähelle ja muistelen, mistä oon tullu nii sillon mie taas tajuan, että miksi oon tässä ja mitä kaikkea miulla kuitenkin on <3

Missä on ongelma?

Ruoka.
Aina se ikuisuusongelma. Etenkin kun on kyse laihduttamisesta tai ns.fitnesselämästä.

Mie oon joutunu kokemaan ja kuulemaan paljon ihmettelyä ja vähättelyä, ehkä jopa pientä manailua siitä, miten ja mitä mie syön.
En ole koko miun elämäntapamuutosremontin aikana kokenu syöväni jotenkin "väärin".
Tosin alkuunhan siinä mielessä menin perse edeltä puuhun, kun söin liian vähän.

Tänä aikana oon oppinu paljon ruokailusta ja sen merkityksestä.
Sanotaan aina, että se ns.peruskotiruoka tai yksi keksi sillon tällön ei ole pahasta.
Nimeonomaan ihmiset. Nimenomaan juurikin näin.
Jos ihminen haluaa elää "normaalisti" ja on perusterve, eikä koe tarvetta vahtia kaloreita niin totta hitossa se on okei syödä niin. Eikä kukaan siitä tule tuomitsemaan.
MUTTA jos haluat laihduttaa tai kuten tänä päivänä miun omalla kohdallani, haluan muokata miun kroppaa, niin KYLLÄ miun on laskettava miun päivän makrot tietyllä tavalla. Kalori ei ole vain kalori.
Kalorit on tärkeitä ja etenkii nyt miun kuuluu syödä iha hitoksee (MIKS KAIKKI AINA LUULEE, ETTÄ SYÖN HIIREN ANNOKSIA KUN EN DIEETILLÄKÄÄN SITÄ TEHNYT) mutta miun tarvii myös olla perillä siitä, mistä ne kalorit koostuu.
En mie voi syödä kilotolkulla vaan rahkaa tai pussillista makaroonia päivässä.
Miun pitää ne jaotella. Ja tämä on se minun oma henkilökohtainen valinta.
Haluan tehdä näin.
Mutta ajatelkaa, voin myös sillon tällön syödä sitä "normaalia" kotiruokaa tai mikä vielä hurjempaa, voin jopa lähteä ulos syömään.
En mie tähtää mihinkää kisoihi nii ei miun tarvi ravintolan ulkopuolelle lähteä syömään riisikakkuja (Anteeks Mari Valosaari ;) )
Mie haluun vaan pitää sen kokonaisuuden kasassa.

Se, mikä miuta niin pirusti kyllästyttää, on nimeonomaan just se kun tästä saan kuulla yhä edelleen. Joltain. Jollan tasolla.
Ajatelkaa kuitenki, että ihan yhtälailla esim.diabeetikot joutuvat laskemaan hiilarinsa, eivätkä voi syödä kilokaupalla karkkia. Tai yritäppä tuputtaa keliaakikolle leipää!
Saati sitten esim.kihti tai sappipotilaat. Onhan heidänkin syötävä tiettyä ravintoa.
Joo, nämä edellä mainitut eivät ole ihmisten omia valintoja, mutta ihan yhtälailla miun mielestä verrattavissa siihen, että jos ihminen jolle "so called fitnesslife" on SE JUTTU niin heittäkää ne saatanan kysymysmerkit hitoille jo. Tai kysykää, mutta älkää kyseenalaistako. Tukekaa. Olkaa ylpeitä. Älkää latistako.