Tasapainoilua.

Oon monesti kuullu puhuttavan/lukenut siitä, miten esim.painonpudotuksen jälkeen se itse painonhallinta on hankalin osuus. Voihan se ehkä ollakin.
Ei vaan pidä ajatella, että tavotteen saavutettua vois jotenki palata vanhoihin tapoihin, vaan siinä matkalla on täytyny omaksuu ne uudet elämäntavat, jotta se paino ei lähde uudestaan nousuun.

Senkin takia painonpudotuksessa on tärkeetä, ettei lähdetä suorittamaan mitään ihme-kitudieettejä vaan opetellaan kaikki ns.alusta. Itse olen kuitenki tän kaiken oppinu kantapään kautta. Vähän kaatuillu, horjunu ja taas noussu. Suunta ollu ainoastaan eteenpäin, kohti tavotteita.
Nyt tosiaan olen ns.siinä pisteessä, ettei sitä vaakaa tulis enää tuijottaa.
Kuitenkin ihan uteliaisuuttani hyppäsin tuohon pirun keksimään vekottimeen ja olin oikeestaan aika yllättyny. Liten loppumisesta on nyt kulunu reilut kolme viikkoa, jonka aikana paino oli noussut 100g. Eli ei juuri mitään. Olin kuitenki viikon liikuntojen suhteen liki totaalitauolla ja ainaki omasta mielestä söin vähän sinnepäin.
 Nyt pari viikkoa treenit ollu keskiluokkaa, ruokailujen suhteen oon pyrkiny pitämään sen tasapainon, mutten kuitenkaan ole ollut laskemassa makroarvoja tai kieltäytyny juustoa tursuavasta lasagnesta.
Olen jopa nauttinu pari kertaa saunasiiderin ja karkkiakin on eksyny suuhun näiden viikkojen aikana. Joskin tosiaan tässä viikon verran olen taas taistellut himojani vastaan.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että voisin jatkaa näin. Vaikka mielestäni olen onnistunut pitämään juuri sen tasapainon, niin totuushan on se, että se, mitä haluan, ei tule toteutumaan tätä menoa.
Treenit siis tulee ajastaan kovenemaan ja ruokahommat tarkentumaan, mutta sekin nyt on melekeen jopa tuttua kauraa miulle ;)
On silti ollut hyvä huomata, että pystyn hallitsemaan painoni ja ns.nauttimaan siitä elämästäkii sitten kun otan vaikka siiderin tai rivin suklaata. Jollekin tää on ehkä pilkun viilausta, mutta näin se vaan on.

No vähän jos posetin taas aamureeneissä ;) Ekan kerran oli käytössä nuo housut ja nyt vaa ihmettelen, miks en oo aiemmi niitä käyttäny vaan ne on ollu tuolla komeron täytteenä. Ne toimii!


Edellisessä kirjotuksessa valittelin, kun kroppa on jumissa ja sen huomas tänäänki treeneissä.
Lihaskipu on hyvästä, mutta mutta..varmaan nyt OIKEESTI ois venyteltävä ja keksittävä muitakii keinoi, millä tän kropan sais toimimaan. Tuntuu, että oon vaa yhtä nestettä koko emäntä ja lihakset huutaa armoa :D Noei nyt ihan, mutta aika äärirajoilla ollaan nyt.
Tänään oli siis kolmas ja viimonen salitreeni joten siltä osin kroppa saa lepoa. Parit lenkit on käytävä heittää, mutta muuten keskityn sit syömisee ja hengailuu. Tämä hyvä suunnitelma.

Jumissa koko emäntä....

Ei miulle ole koskaan sanottu, etten pystyis tähän, mutta miulle on sanottu, ettei miun tarvii.
Kyllähän.
Vai onks se vaan kehotus hölläämisestä, ja miun ei ole pakko "jos en taho"?
No muttakun haluun.

Ensisijaisesti mie teen tätä  hommaa itteeni varten. Mutta onhan se nyt kiva jos voi näyttää hyvältä myös muiden silmissä. Ei sitä voi kieltää.
Miulla vaan...noh.. -kaikkihetimulle- tyyppinä tää on vaan hankalaa välillä.
Oon nyt taistellu herkkuhimojeni kanssa tässä muutaman päivän ja tää on ihan saatanasta. Voin kertoo.
Mieli huutaa herkkuja jatkuvasti ja nyt jopa tallilla töröttää hitoksee iso rasiallinen irttareita ja ne tuntuu kutsuvan nimenomaan miuta. Mutta:en ole koskenut niihin! Tai siis koskin mie siihen rasiaan ja haikeesti tutkailin, mitä se sisältää :D
Ai miks mie en anna periks vaan kidutan itteeni? No tässä kohtaa en itseasiassa tiedä. Melkee joka hetki tuntuu, että astelen makuunin ovista sisään ja mätän itselleni kilon karkkia, ahdan ne naamaan ja makaan sohvalla sokerihöyryissä.
Voisinkii antaa itelleni opetuksen, sillä tiedän ettei olo ole siinä kohtaa maailman parhain.
Tai miks en vaa ottais sitä paria hassua karkkia ja olis sit onnelline? No ei se nyt niinkään toimi.
Kaikki tai ei mitää perhana! :D Ja ehkä mie tarviisin sit jonkuu "erikoisemman tilanteen" suodakseni itelleni jotai kunnon mättöö.
Tai en tiedä. Menen hukkaan kohta.

Sit toinen juttu, miun kroppa, ennenkaikkee jalat on vaan niiiiiin jumissa! Oon yrittäny saunassa noita pehmitellä ja ominee hieroo ja venytellä, mutta tuntuu ettei mikään tehoa.
Aamulla kävin tekee jalkatreenin ja nyttehä nuo on sitte ku jotkuu perhanan puupalikat. Auts.
Mie niiiin haluisin päästä hierojalle nuo avauttamaan, mutta sehän nyt vaatis rahaa jota ei tässä kohtaa ole.

Miulla on kova homma vielä itteni kanssa ennen uutta valmennusta. Pitäs löytää joku ratkasu näille sokerihuudoille ja jollai tapaa saada kroppaa vetreemmäks. Etenkii treenit tulis ole turhan vaikeeta ja ehkä jopa turhaa settiä, jos kroppa ei ole kykenevä ottamaan treeniä vastaan.

Mutta nää on tosiaan taas näitä kun pitäs ymmärtää ottaa iisisti. Ottaa se järki käteen.
Ja hiljennän ne sokeripirut! Ei hemmetti, miten tästä pääsee eroon?

Vielä ois toinen yläkropan treeni tälle viikolle tiedossa ja muuten oiskii sitte lenkkeilyhommia ja toki sitä lepoakii jossain kohtaa. Yritän tosiaa nyt panostaa myös noihi aerobisii, että lähtis ne läskit kävelee (ja siihen ei auta jos vedän sen kilon karkkia... )

Viime sunnuntaina teki kyllä hyvää, kun vaan nukuttii, syötii ja vähän levättiin siinä välissä. Tollasta tosiaan ois hyvä harrastaa sen kerran viikkoo nii alkaiskohan tässä tokenemaan?
En mie yksinää sitä malttais tehhä, kun aina on jotain kuitenki mitä tarvis olla säätämässä.

Olin valitellu, että olis kiva vaikka pystyy lukemaan jotain kirjaa, mutta en osaa keskittyä.
Siinä kohtaa ihmeteltii, mite pystyn nukkumaa, kun oon tällane adhd, nii periaatteessa nukkuminen pitäs olla mahdottomuus. Mutta ei se ole, sillon ku nukutaa nii sit kans nukutaan. Piste. Sillon kun yritetään lukea, on vielä monia mahdollisuuksia tehdä siinä sivussa vaikka ja mitä ;)

Että tällaista tänään.
Ja hei! Adhd-pläjäys tähä loppuu: Eilen mie huomasin, että miulla on kiva pylly! Siis ihan itte. Ja iha itte ku oon sitä veivannu nii sietääkii nähä niitä tuloksia!
Ja nii...miusta tuntuu kivalta nähä hymyjä ja saada aamukahvia ja viestitellä <3

Mietteitä tulevasta...

Kuulin eilen, etteihän miussa juurikaan ole mitään "mistä ottaa pois". sillä onhan miulla tavotteena saada lisää lihasta.
No oha miulla rasvaa vielä iha hitoksee, sitä tässä pikkuhiljaa kulutellaa ja koht kulutellaa täysii! :D
Sit miun piti tiirata äskettäin otettuja kuvia ja todeta, että joo-o...Oonko mie taas muka tuossa?

Nyt, kun en ole menny minkää tietyn kaavan mukaa vaan syöny tyylii pitsaa keskellä viikkoo ja viikonloppuna karkkii nii kyllä, miusta on alkanu tuntuu tosi löllykältä tämä olo.
Ja joo, mie tiijän että se on se korvien väli, missä heittää, muttakun ne perhanan tavotteet!
Niistä mie en nyt luovu ja ne ei lähe miun mielestä, vaikkakin viime päivinä on alkanu iskee pelko "onko miusta siihen?"- No sitte seuraavassa hetkessä toteen, että kyllä on ja taas mennää :)

Mutta vieläkii mie mietin sitä armollisuutta itseä kohtaan, ymmärrystä ettei ne tulokset tapahdu hetkessä ja kyllä, miun on puntin lisäks kyettävä enemmän sinne lenkkipolulle vaikka hyytymistä ollu havaittavissa.
Joo, siis vähän ollu heikkoja nuo unet viime aikoina (johon en edes löydä selitystä), nii kyllä sen kropassaankin huomaa.

Ja se, että miks en voi tajuta ottaa päivää/viikkoa kerrallaan. Tuumailla oloja ihan rauhassa ja keskittyy siihen tekemiseen.
Tottakai on tärkeetä, että ne treenitkii suunnitellaa valmiiks ja niiden mukaa mennää, mutta kun ei sitä aikaa edelleenkää voi hoputtaa. Myö eletää tässä ja nyt.

Tänää oli jo jalkatreeniä ja jos ei sunnuntaina ole ns.extratreeniä kera ystävän, nii sitte on ihan omat, suunnitellut treenit vasta maanantaina ja siitä jatketaa eteenpäin.
Käydään lenkillä ja kuunnellaan myös, mitä se mieli sanoo. Ei paineta missään äärirajoilla kun silleen aikuisten oikeesti ei ole kiire.

Vaikka sen työn joutuu tekemään itse, niin miun tarviis muistaa, että miuta on luvattu myös tukee tässä hommassa. Miks en tajuu sitä? Ja sit miun pitäs löytää se 110% luotto itteensäkin. siis sellanen mikä kestää enemmä ku pienen hetken aina välillä :)
Ehkä mie oon sit välillä vaan hemmetin surullinen siitä, kun tällä matkalla ei oo ollu sitä pt:tä. Kyllä sitä väistämättä miettii, että miten paljon kovempiin tuloksiin ois jo tässä kohtaa päästy jos oisin alun alkaen tienny, mitä tehä.
Mutta onhan tässäkii se ns.kolikon kääntöpuoli. Mie oon päässy tähän ite oppineena ja asioita selvitelleenä. Menny kerta toisensa jälkeen salille ja pomppinu portaita. Laskenu niitä perhanan makroarvoja ja suunnitellu ruokailuja. Kieltäytyny herkuista, vaikka sielu on huutanu jotain ihan muuta. Oppinu virheistä. "Pakottanu" toiset kuuntelee miun aivotuksia aiheesta.

Tulevaa mie taidan odottaa vähän ehkä pelonsekaisin tuntein. Osaanko? Pystynkö? Jaksetaanko miuta oikeesti tukea? Eihän tässä varmaan auta muutakuin ottaa selvää.

Ruokajuttuja...

Mie aina sujuvasti selitän, että syön ja ajattelen ruokaa about kokoajan, mutten ole aikoihi naputellu aiheesta sen enempää.
Ihmiset on tosi usein hämillään siitä, mitä tällaset fitnessperseilijät oikein syö. Varmaan moni ajattelee, että vain ja ainoastaan riisikakkuja ja rehuja. Nii ja sitä rahkaa. Mut ei nyt ihan.

Kävin tuossa aamusella kaupassa, jälleen kerran ostamassa ihan vaan "perussettejä", ja ajattelin että voisin vähän kertoilla siitä, mitä syön. Annan vaan pienen pintaraapasun, en siis ala eriksee selittää minkä verran syön mitäkii, vaan tää ois niinku sellanen kurkistus ;)

                                  Nimenomaa. Jos ei kato mitä se lautanen sisältää, voi ne treenitkii heittää                                                    kankkulan kaivoon.

Itse koen syöväni ihan vaan oikeeta ja tavallista ruokaa. Ja vaikka miten kummallista se ehkä onkin, niin kyllä mie luokittelen sen jollekin "normaalin kotiruuan" ajoittain herkkuperseilyks.
Mm. viikonloppuna tuhoomaani lasagnee ei tule ihan joka päivä, ei edes joka viikko syötyä.
Kuitenkin miulle on loppupeleissä tärkeetä se, että edes suurinpiirtein näen, paljon mitäkin siinä lautasella on. Ja tiedostan sen, mistä miulle tulee hyvä olo ja mistä ei.
Vaikka tällä hetkellä miun elämä on ns. vapaampaa ennen valmennusta, en halua juurikaan poiketa siitä, miten tähän asti olen toiminut. Vapauksia on ollut ehkä hieman enemmän, mutta pidän kokonaisuuden kasassa, sillä tiedän, että valmennuksen aikana ei lähdetä lipsuilemaan.

Se lista, mitä miun ruokakoriin ei yleensä kuulu, on mielestäni melko lyhyt. Eli, sinnehän ei uppoa:
- eineksiä
- rasvaista lihaa/juustoja/kermaa/makkaroita
- sokerilla kyllästettyjä mehuja/jugurtteja
- karkit/jäätelöt yms. (no joo, tällä hetkellä ostan salmiakkia kerran viikkoon..damn.)

Sillon, kun päätän "herkkuperseillä", niin juusto voi olla osa ruuanlaittoa tai sitä eksyy leivän päälle, mutta sekään ei kuulu ns.miun normiarkeen. 


Mutta mitä ostoskoriin kuuluu:
- kasvikset/hedelmät
-vähärasvaiset lihat/ leikkeleet
- pasta/leipä/riisikakut/puuro  
-maitorahka
- vähärasvainen raejuusto
-pähkinät
- sokerittomat mehukeitot
- kananmunat

Eli siinä sitä raapaisua sitten. Jotenkin ehkä hankala itsellekkään ehkä kiteyttää tota listaa, mitä tulee syötyä koska kaikesta huolimatta se on niin laaja alue.

Syön tosiaan mielestäni täysin normaalisti, haluan vain ns.erotella sen, mitä syön.
Ja mm.kastikkeiden, erityisesti kerma/jauhosoossien käyttö on melkolailla pannassa ollut pitkään ja tulee olemaan.  Eniten siis kiinnitän huomiota rasvan, hiilareitten ja proteiini määrään. Maitorahkan pitää olla rasvatonta tai sitten skyrriä, jossa on vähiten hiilareita. Ns.proteiinirahkat on mielestäni niiiiin huijausta, kattokaa ihmiset sitä sokerin määrää mitä niissä on!

                            Tässä otos tämän aamuisista ostoksista...

Koska treenaan suht paljon, miun ei tule välttää hiilareita kokonaan. Kehittyäkseni tarviin niitä ja pyrin hiilarisetit syömään treenin ympärillä. Vapaapäivinä syön sitten taas vähemmän.
Mie vähän niinku tarkkailen miun kroppaa jatkuvasti, miten se toimii missäkin kohtaa ja sitä mukaa sitten toimin.
 Kyllä tässä reilun puolentoista vuoden aikana on pikkuhiljaa alkanu oppii kuuntelee kroppaansa, että mitä se on millonkin vailla.

Tosiaan esim. puuro on miulle ihan ehdoton ykkönen aamupalana ja lounaalla käytän pastaa/riisiä. Joskin sillon kun iskee laiskuus niin joku täysjyväleipä tai riisikakut on myös oiva pelastus :D
Myös erilaiset, vähärasvaiset, mutta lihaisat leikkeleet on hyvä "ruoka" ja toimivat myös välipaloina ja kuuluu myös enemmän niihin laiskoihin hetkiin/päiviin. Aina ei vaan jaksa kokata.

Suunnitelmallisuus tässä hommassa on varmaan "se juttu". Kun jääkaapissa on ne tietyt tarvikkeet, niin niistähän sitten rakentelet ne aterias. Ja mitä useamman aterian teet kerralla, sen parempi. Eli purkkiruoka on melko tuttu juttu :D
Ja se syy, miks vältän eineksiä on just se, että itse tekemällä tiedän mitä saan. Ja ilman niitä miljoonaa eri lisä-ainetta ja "jotain sinnepäin" olevii ainesosia.
Tuossa just viikonloppuna kun oltiin valitsemassa sitä lasagne-juustoa, niin minäpä heti nostin äläkän, ettei osteta mitään x-tran "juustoraastetta", sillä siinä pussissakin jo lukee jotain tyylillä "juustonkaltainen tuote", vai mikä hitonlie. Puistatti. Sen kerra ku mie syön juustoa, sen tarvii olla juustoa. Ei juustonkaltaista :D

Ja mites se rasvan käyttö? 
Kyllä, ihmisen elimistö tarvii rasvaa. Ja vaikka miulla on tavotteena saada rasvaa pois, niin ei se onnistu jos en sitä myöskään käytä.
Suosin väharasvaisia tuotteita, mutta haenkin rasvanlähteeni sitten öljyistä ja pähkinöistä. Niissä on sitä ns.hyvää rasvaa, mitä tarvitaan. Eli tosiaan rasvanlaatu on se,mikä merkitsee.


Käytänkö lisäravinteita?
Kuka luokittelee minkäkin sitten lisäravinteeks.
Itse luokittelisin tällä hetkellä siihen vain ja ainoastaan hera-jauheen, jota käytän aina treenin jälkeen.
Vitamiinit ja magnesium nyt on mielestäni ihan peruskauraa, joten niitä en luokittelis lisäravinteiks.
Kromi on ollu miulla käytössä vähän niinku kokeilumielessä, mutta sitä en juurikaan koe tarvitsevani, joten uskoisin, että purkin tyhjennettyä ei tule tehtyä uutta tilausta siltä osin.
Soijalesitiini on myös se, mikä on kuulunu miun arkeen jo kauan. Siitä en luovu.


Että sellane kooste. Oliko kamalaa? Ei paljastuksia tämän enempää :)

Oikeus hyvään oloon?

Moni varmaan ajattelee, miten ärsyttävää on kun napsin itestäni kuvia, puhun tulevasta valmennuksesta, ruuasta ja treeneistä. Mutta, eikö ihmisen pidä puhua siitä, millä on merkitystä?
Siitä, minkä haluaa jakaa toisille? Kyllä.

Mie olen päässy taas treenailun makuun tauon jälkeen ja se ehkä on entisestään saanu miut ajattelemaan näitä kuvioita. Se, millä tavalla elän tässä ja nyt, ennen valmennusta on myös merkittävää. On harhakuvitelmaa, että voisin jotenki heittäytyä rentoilun ja mielitekojen maailmaan, sillä onhan ne tulevat kymmenen viikkoa "yhtä kärsimystä".
Mutta ei ei ei. Eihän se niin mene. Mie rakastan treenaamista ja haluun tehä sitä aina vaan lisää. Piste.
Mie rakastan myös ruokaa, MUTTA haluun olla tietonen siitä, mitä syön.
En halua tehdä siitä numeroa, mutta joskus se nyt vaan on otettava puheeks, sillä en ihan oikeesti voi olla mielitekojeni orja tai laittaa suuhuni sitä, mitä sattuu löytymään.
Jos se on ongelma, niin vain ja ainoastaan sitten miun. Ei muiden. Mie en tuomitse muiden "vapaata syömistä" niin miks miut tuomittaisiin?

Ruualla nyt sattuu olemaan myös iso rooli ihan vaan ihmisen hyvinvoinnin kannalta. Mie oon ite oppinu monien mutkien kautta, mikä tekee miulle hyvää, niin miks en tekis jatkossakin juuri niitä valintoja?
Tottakai on myös niitä päiviä, kun koen, ettei mikään ole miulle hyväks ja voinkoha syödä nyt ylimääräsen palan leipää, mutta onneks ne tilanteet menee ohi.

Mie oon luonteeltani niin kärsimätön, että pitäs saada kaikkihetinyt ja halu kehittymiseen on niin vahva, että koen heikkoina hetkinäni olevani se ikuisesti läski, joka ei voi antaa missään periks.
Pahimmat taistelunihan mie käyn oman itseni kanssa, pään sisällä. Ja siks on tärkeetä, että miulla on tällä hetkellä edes pari ihmistä jotka on varmasti valmiita tiputtaa miut maanpinnalle jos alan liikaa leijumaa, mutta myöskii hyväksyvät sen, mitä haluun ja mitä teen elämälläni.

Miulle on sanottu suoraan, että miuta tuetaan "jos kert tää on miun juttu" ja ns.juhlakutsun ohella miulle annettiin lupa tuoda omat eväät "jos miusta siltä tuntuu" :D Yep, taas jonkuu ihmettelijän silmii/korvii tuo edelline lause varmaa sattui, mutta mie arvostan suuresti :)

Ja kuten otsikokkin totee, niin kyllä ihmisellä on oikeus hyvään oloon. Jokaisen tulis tehä sitä, mikä itelle merkitsee ja mistä nauttii. Oli se sitte hurjaa fitnessperseilyä, virkkausta tai sohvalla löhöilyä.
Nää on just näitä elämän ikuisuusaiheita, joista kukaan ei pääse ehkä yli eikä ympäri ja jokaisella on omat tiukat mielipiteensä, etenkii just tuosta pirun ruuasta.
Sanotaan, että elämästä pitää nauttia ja joo, mie voin tehä sitä täydestä sydämestä, ilman, että joka päivä tarvii syödä sokeri-rasvasettejä.

PS. Ei se kieltäytymine ole aina helppoa. Uskokaa tai älkää. Miun on vaan itse itselleni pidettävä ne rajat, sillä onhan tää vielä aikamoista nuoralla tanssia. Horjun, mutten anna periks. En anna itteni tippua enää ja se on se yks monista tekijöistä, josta oon onnellinen.

PPS. Kyllä, miun elämässä on paljon muutaki ku treenit ja ruoka ;)

Muutoskuvaa...

Ihan tällane pikainen muutos-päivitys, kun satuin käymään ystävän kanssa kahvilla ja otin parit vessaselfiet siinä ohimennen.. Tuli vähän sellane dejavu-olo ja kaivoin koneen syövereistä vanhan kuvan samasta mestasta.
Tässä ne nyt olis.

Kuvien välillä on aikaa 2vuotta. Vuonna 2013 en tosin vielä välittänyt siitä, että olen läski.

Mutta tosiaan, vaikka yhä edelleen aion kehittyä ja muokata kroppaa, niin jos vielä sanon, että oon läski ja kaikkee niin saa iskee vaikka litsarilla :D

Ei miulla muuta.

Mites "lomailu" sujui?

Traa traa ja töttöröö! Tää höntsäily on niiiiiin ohi! :D
Oh hoh. Ei tää oo miun homma. Tämmöset hemmetin treenivapailut. Pöh.
Loppuviikosta en juuri muuta enää ajatellu kuin treeniä. Tokihan nyt siis puuhailin juttuja ja hengailin hyvässä seurassa,hoidin hevosia ja rentouduin, mutta mieli on siitä ihmeellinen juttu, kun se ei jättäny miuta rauhaan.

Ruokailut pysyi melkolailla kondiksessa edelleen, jos ei viikonlopun salmiakkeja ja neljää palaa suklaata lasketa. Tuli myös maisteltua enemmän leipää ja rasvaisempaa juustoa. Ja se perhanan YKSI grillimakkara.
Ja siitähän kroppa ei tykänny, ei sitten yhtään. Sanonpa vaan, että never again, ei ollu sen arvosta. Eli, mitä tästä opin? Ei liikaa rasvaa miulle,kiitos.
Mutta ei miun mahan toiminnoista nyt tämän enempää.

Perjantaina olin kyllä niin tulisilla hiilillä kuin voi olla. Ei oikein ollu mitään askaretta ja tuntui, että pää poksahtaa ihan justiinsa. Tein sitten pienen vatsa-pakaratreenin. Oikeesti, ihan kevyesti ja omalla painolla siis. Silleen, että vähän tuli hiki ;)

                                                     Tästä se idea vatsajumppaan sitten lähti...

Mutta tosiaan. Kävin eilen vähän hiippailemassa tuolla ulkoilmassa ja tekemässä porrastreeniä. Jalat tuntui niiiiin raskailta, mutta vedin silti kipittelyt ihan kunnialla ja pienessä vesisateessa. Mutta onpa nyt hyvä mieli kun sai purettua energioita ja sykkeetkii nous ihan eri tavalla ku aiemmi. Peukku miulle!

Ja sitten. Tänä aamuna! Kuntosali! Yeah! :D Viime yö meni vähän levottomasti kun alkuillasta iski migreenin poikasta, sitä piti selätellä ja yöllä vähän valvoskella, mutta ns.ennen kukon rääkäisyä kamppeet niskaa ja menoks. Ihan ku pikkulapsi olis ollu menossa karkkikauppaa, nii kovi hymyilytti! :D No okei, on miulla muutakin syytä hymyyn, mutta kyllä tätä salille menoa oli jo odotettu!
Päätin, että alkuun pidän treenijaon kahessa, että kroppa saa aavistuksen verra erilaista menoa ku aiemmat 10viikkoo. Ja onhan se itellekkin vaihtelua.
Tein yläkroppa painotteisen treenin ja kyllä tuntu hyvältä. Toki huomas, ettei voimatasot ole ihan samas ku aiemmi (kyllä..reilu viikon tauollakii on vaikutuksensa..) mutta eihän tästä ole suunta kuin eteenpäin.

On kyllä hitoksee hyvä fiilis nyt. Huomenna vielä jalkajumppaa ja katsellaan niitä loppuviikon treenikuvioita myöhemmi.  Oon ihan tosi surkee missään kotijumppa-hommissa, mutta josko niihinkin alkais totuttelee? hhmmmh.. ;)

Millä on oikeesti väliä?

"Pyydä vaan rohkeesti apua, nii myö kyllä autetaan..."
Nuo sanat kuulin eilen ja ne on osasyy nyt tähän postaukseen.
Mie oon elämässäni käyny läpi niin monii juttuja ja taistellu aikalailla yksin, omien ajatusteni kanssa, ettei sitä aina itsekään tajua, saati sitten toiset.
Oon myös saanu kiitettävästi apua hädän hetkellä, mutta mikä siinä on, kun tuntuu aina niin haastavalta jotain pyytää?
Osaan kyllä kysyä, mutta aina siinä on pieni haasteensa. Se ei jotenki ole mitenkään "miuta".
Mielummin uhmakkaasti näytän, että kyllä mie pärjään, vaikka pohjimmiltaan saatan vavista kuin pieni lehti tuulessa. Mutta ei. Mie osaan!
Ja olen osannutkin.

Mutta miksi. Siis oikeesti miksi ja mistä se epävarmuus kuitenkin kumpuaa? Aina taustalla on se pelko, että "mitä jos en osaakkaan.." kun kuitenkin joka hemmetin kerta mie oon osannu, oon selvinny. Jos en täysin itsenäisesti, niin pienellä avustuksella kuitenki.
Eihän meistä ketään ole edes luotu selviämään yksin.
Tää maailma on liian iso paikka sellaseen.

Mie oon vaan sellanen, että miun tarvii joskus kuulla jonkuu sanovan, miten ne asiat on. Aina ei kato itte tajua. Sitten, kun joku sen sanoo ääneen, osaa ehkä itsekin pysähtyä miettimään ja sitten syttyy sellanen Einstein-valo pään päällä, kun hoksaa mikä on homman nimi silleen oikeesti.

Syyllistyn turhan usein ns.ylimietintään ja sillä ihan tahtomattakin ruokin sitä epävarmuutta.
Yhtenä päivänä miun ystävä sano, että mie ajattelen liikaa,mitä toiset ajattelee. Ja niinhän se on.
Mie oon aina laittanu toiset miun etusijalle. Vaikka nykyään osaankin huolehtia itestäni just tän fitnessperseilyn ansiosta, niin silti miun takaraivossa aina jäytää se, mitä voisin tehä muiden hyväks.

Tällä hetkellä miun elämässä on niin erilaisia ihmisiä. Ja miusta se on vaan rikkaus. Kaikilla on oma paikkansa miun sydämessä. Ja mie ainakii toivon niiden tietävän, ketä tarkotan. Tokihan on ehkä jopa kymmenittäin sellasia "hyvän päivän tuttuja", joista tykkään mutta ne ei ole kuitenkaan osa miun arkea.
 Mie nyt vaan oon sellanen, että tykkään hirveen monesta ihmisestä, mutta ne, jotka miulle merkitsee eniten...noh..niissä on vaan sitä jotain ;) Ja tottakai toivon, että tunne olis molemminpuoline.
 En mie jaksa tuhlata aikaani sellasiin, jotka ei yhtään tunnu välittävän.

Miun elämä oli joskus tosi pitkään turvatonta ja...noh..ei ihan olla synnytty kultalusikka perseessä, eikä saatu aina sitä mitä on haluttu. Tää elämä on tehny miusta tällasen.
Oon taistellu tieni tähän.
Nykyään haenkin elämältä just sitä turvallisuuden tunnetta, sitä, että tässä on jotain järkee.
Elämä on vaan liian lyhyt ja vaikka moni asia vaatii aikaa, niin koskaan ei pidä antaa periks.
Haluun tehdä, nähdä ja kokea. Nauttia elämän pienistäkin iloista ja ottaa hetkestä kiinni.
En mie havittele kuuta taivaalta, vaan haluun ihmisten tajuuvan edes pienen murusen verran miun ajatusmaailmaa.
Vaikka haen turvallisuutta, niin silti en haluu, että elämä ois mitään tylsää ja tasapaksua. Siks taito nauttia niistä ehkä pieneltäkin tuntuvista asioista on miun mielestä rikkaus.

Oon aina tuntenu olevani jotenki erilainen. Ehkä siks miusta tykätään/ollaan tykkäämättä?
 Oon tajunnu, että vaikka elämä on tyrkkiny ihan helvetin rankkojakii juttuja miun naamalle, nii silti sillä kaikella on ollu jokin tarkotus.

Tokihan miekii oon vaan ihminen ja haaveilen asioista, jotka vois tapahtuu "sitten kun..", mutta oon pyrkiny siihen, että jos tuntuu, että jotain tarvii ja haluaa tehdä niin jollain tasolla se on toteutettava. Tosiaan miulta puuttuu se kultalusikka ja lottovoitto ja jotkut haaveet liittyy toki siihen, että ne voi toteutuu vasta sitten kun on rahaa, mutta näillä mennään nyt.
Tässä hetkessä.
Elämässä on kuitenkin niin paljon järkee just nyt ja miusta on hienoa, että vaikka mieli yrittää välillä tehdä jekkujaan, niin silti pohjimmiltaan miun on hyvä olla.
Ja kyllä, elämäni ihmiset on isoja vaikuttajia siihen. Täysin yksin ois helvetin tylsä taapertaa.

Kuulin myös yhtenä päivänä, että miusta kuulema hehkuu energia ja elämänilo. Kiitos tälle ihanalle ihmiselle siitä <3 jotenki tätäkään ei tajunnu, ennenku miuta vähän tyrkättiin jotta "herää pahvi" :D
Mutta niinhän se on, oli tunne mikä vaan, se täytyy pystyä näyttämään. Tosin suuttumaan miuta ei kovin herkästi saa, mutta anyway :D saa iloita, itkeä ja mököttää, ihan mitä vaan. Siks onkii hyvä, että on tyyppejä jotka sit pystyy niit tunteit ottaa vastaa.

Joskus on tilanteita, joista mie innostun ihan tosi kovin. Siis, että tarvii päästä tekee jotai ja haluun että kaikki osallistuu siihen niinku hetinyt. Mutta sanotaanko kahdeksan kertaa kymmenestä se ei aina mee sillee :D no sit turhaudun, ehkä kiukustun ja aattelen "teen sit v***u itte.." mut eipähä oo ainakaa kovin moni päähänpisto jääny tekemättä siks ku joku toine ei innostu!
Mie ny vaa oon tällane. Oikeesti ku elämä on tässä ja NYT. Kuin moni tajuaa?

Että sellanen sekametelipostaus tähän väliin. Eläkää ihmiset, älkää kangistuko kaavoihinne. Uskaltakaa.

Mielen ja kehon nollausta

Ai että, miten hyvältä kuullostaa mut miks en osaa sitä käytännössä?

Perjantaina vedin viimoset treenit ja päätin pitää viikon totaalitauon. Nyt jo sielu huutaa salille.
Ei näin.
Mie taisin tuossa sunnuntaina puhella, että oon varmaa tulevana viikonloppuna "kuin tulisilla hiilillä", kun ei oo päässy treenaa. Ei vaan auta miettii liikaa, vaan yrittää tässäkin kohtaa mennä päivä kerrallaa nii kyllä se saliaamu sieltä vielä koittaa :D
Nyt vaa keskittyy muihi juttuihi nii ehkä mie kestän. Aimitenniimukariippuvaine?

Otin kuitenki viikonlopun rennosti, ja ennenkaikkee: mie söin! Herkkuja! Ja ah! Niin kauan kaivattua makaroonilaatikkoa :D Maistelin lauantaina vähän alkoholituotteita, nii ai että mikä nautinto oli sunnuntaina vetää hillittömät makaroonilaatikko-överit! :D Siinä sitte sohvalla makailin mahani vieressä ja huokailin kun ei muuhun enää pystyny.

Vaikka mieli kaipaa jo salille, niin myöskii ruokailuhommat on tuottanu piirun verra päänvaivaa. Viikonlopun ruokailut nyt tosiaan meni vähä mite sattu, nii eilen joutu jopa ihan miettimään, mitä sitä taas suuhunsa laittaa.
Menin liten loppuajan vähennyksillä ja nyt kun pitäs palata ns.alkuperäsii syöminkeihi nii ai että...ruokaa,ruokaa,ruokaa..ihan kokoajan! :D huh...
Se,että herkuista pääsin taas yli oikeestaan heti, oli ainaskii kymmenen pisteen suoritus. Kyllä miun takaraivossa yhä huutelee se entinen herkkuperse, jolle ennen ei tehny tiukkaa nykiä suklaalevyä yhdeltä istumalta ja muutenkii erinäiset herkut oli liki arkipäivää.
Nyt siis miun herkkuihin kuului perjantaina irtokarkkeja ja yks jäätelö, lauantaina loput irttareista ja muutama pala suklaata. Ja siihen se jäi.
En kiellä, etteikö sunnuntainakii olis tehny mieli jatkaa mättämistä, mutta onneks pitäydyin vaan siinä makaroonilaatikossa.
Oon vähän tuumaillu, että ehkä vois olla ihan ok about kerran viikkoo sit napostella jotain pientä hyvää jos siltä tuntuu, mutta mikään välttämättömyyshän sekään ei ole.
Mutta voin tehdä sen jos haluan.
Tässä on kuukauden verra ns.vapaata aikaa, mikä ei kuitenkaa tarkota treenien pois jättämistä, saati sitten ruokailujen unohtamista. Vaan mennään sellasta kultasta keskitietä, pidetään itsestä huolta.

Mutta nyt:ihan lepo vaan ja (terveellistä)ruokaa nassuun!

Liten loppu

Nonni. Nyt mie tän liteilyn lopetan tähän. Vedän henkee. Lepään.
Mie oon hitoksee ilone, että lähin tähän mukaan, sillä tuloksiakii sain aikaan, mutta nää pari viikkoo on ollu aika väsynyttä. Etenkii nää viimoset päivät, kun ihan oikeesti se ajatus ei kulje ja treenitkin oli heikkoja.

Mutta tuloksista sen verran, että painoa lähti 3,4kg. Takalistosta hävis 4cm ja mahasta 5cm.
Jep, paremminki ois voinu mut tää meni nyt näin.

Painoon mie olen kyllä tyytyväinen. En mikää pulkannaru halua edes olla. Pitäähän miulla olla vielä jotain, mistä ottaa kiinni :D
Alun pienet flunssat ja painon pysähtymine toi vähän haasteita, mutten kuitenkaa missää vaiheessa antanu periks. Siitä voin olla ylpeä! Tahto mennä eteenpäin vaan kasvaa, mutta oikeesti: nyt nollaillaan! Sielu huutaa hiilareita!

Jaksaa,jaksaa,painaa,painaa...

...kohta oot vainaa?.. Noei mut perhanan väsyny kuitenki.
Pakkohan se itekki on tunnustaa, että hommia on tehty, vähennyksillä menty ja levot ollu minimaaliset.
Tosiaan viimosii päivii liteä tässä vedellään ja tuntuu, ettei miun päässä ole muutakuin joku sirkusapina hakkaamassa niitä perhanan lautas-lyöntihässäköitä yhtee. (MITÄ PERKELEITÄ NE MUUTEN ON? ONKS NE VAAN LAUTASET?HELP?)
Joo, miun aivokapasiteetti nyt ei riitä ihan kaikkeen. Kyllähä mie meen ja tohotan kokoajan, mutta ilman sellasta järkevää ajatusta kuitenkaan.  (oli muuten ystävän kanssa tästä kerran puhetta, kun sillä oli sama kuvio omassa päässä mutta se tajus jarruttaa vähä aikasemmi)
Sinkoilen paikasta toiseen ja unohtelen asioita. Great.

Silti. Mie en luovuta tässä ja nyt. Kävin äske nykii jalkajumppaa ja perjantaina on sitten se "tuomiopäivä". Eli viimone punnitus ja treeni. Ja sit L-E-P-O-A. tänne.Kiitos.

Onneks miun elämään on tullu jonkin verran muutakin ajateltavaa ja touhua, niin miulla on syitä heittää ne salihanskat viikoks nurkkaan ja tehä ihan kaikkee muuta ;)
Foorumille oli eilen tullu Bullin viimoset tsemppaukset ja vinkit jatkoon, jopa hän suositteli viikon-jopa kahden hölläilyä tän rupeaman päätteeks.
Ruoka tulee olee kuitenkin se, mistä pidän kiinni. Siis lähinnä rytmitykset, yms. Jaksa mitää makroja ajatella nyt hetkeen, kun ei ole tarvetta. Miun kroppa vaan on sellanen, että se vaatii ruokaa tietyin väliajoin, mutta onhan tää helpottavaa kun saa palata vähän edes hiilaripitoisempaan, niin josko se ajatuskin alkais toimimaan hieman paremmin?

Joidenkin on varmasti tosi vaikee ymmärtää, miks mie sitten teen tätä? Miks en vaan lopeta?
Mutta sitten mie kysyn, miks lopettaisin? Mie kuitenkin nautin tehä tätä, oon hulluna treenaamiseen ja oon myöntäny sen. Tää on miun elämäntapa. Ei miuta varmaan kukaan tajua, mutta kaikista hienointa miusta oli vähän aikaa sit kuulla, että miuta joka tapauksessa tuetaan tässä asiassa, ihan siks kun tää on se, mitä haluan tehdä. Ja ilman tukea en tähän pystyis.
Miusta pidetään huolta.

Kovin taistelu miulla on kuitenkin oman itseni kanssa. Tästä lähtien on rustattava ne levotkin ihan erikseen kalenteriin, josko se sitten etenis ihan toteuttamisasteelle.

Näillä ajatuksilla tässä kohtaa. Perjantaina sit tuloksista jos uskaltaa niist huudella :D