Kyllä. Nyt tuli pinnallisia ajatuksia mieleen.
Onhan se nyt selvää, että painonpudottaminen vaikuttaa ulkonäköön ja siihen, mitä ajattelee omasta itsestä kun on tehnyt elämäntaparemontin.
Se ei kuitenkaan tee miusta pätkääkään pinnallista. En ole muuttunut itsekkääksi,saati sitten ulkonäkökeskeiseksi tässä ajansaatossa.
Mutta tosiaan. Mie taas voin rehellisesti sanoa puhuvani kokemuksesta. Jos et oo painanu yli 20kg liikaa nii et voi tietää. En kuitenkaan suosittele myöskään kokeilemaan.
Tuossa yks päivä oli ystävän kanssa vähän puhetta näistä asioista ja tänä aamuna myöskii itekseni näitä tuumailin.
Mie tosiaan olin koko pienen ikäni pullukka. Siks miun mieli joutuu tekemään edelleen pirusti töitä sen eteen, että se tajuis miten paljon paremmin miun kroppa kuitenkin voi nykyisin.
Vuosien varrella kasvatetut kilot ja venytetty nahka jättää jälkensä kun ne kilot on karisteltu pois.
Joku ehkä väittäis, että tein sen nopeella aikataululla, mutta siitäkin voidaan olla montaa mieltä.
Meniköhän siihen..hmmh.. 1,5vuotta? En enää muista.
Muistan kuitenkin ajan kun isoimmillani oon painanu varmaan sen jopa 25-27kg yli.
Siitä lähtien kun koin herätyksen, painoa lähti sen 21kg. Eli nuo muutamat kilot hävis jossain kohtaa ihan huomaamatta ;)
On vaatinut paljon työtä, että olen nyt tässä pisteessä. Ja vaatii vielä paljon, että pystyn tajuamaan, mitä on tehty. Kuitenkin kun yhä edelleen on niitä hetkiä, kun peilistä katsoo se sama vanha pullukka.
Vaikka mie olen kaikenmaailman mittareilla mitattuna "normaali", miun vaatekoko on huomattavasti pienempi ja koen voivani tsippailla kesäkelillä shortseissa niin silti...niitä huonoja hetkiä vaan on.
Ja kuten sanoin, ne jäljet on jääneet myös kroppaan. Joku toinen, joka painais saman verran kuin mie nyt, eikä koskaan ole ollutkaan ylipainoinen, näyttää aivan varmasti erilaiselta.
Ystävällenikin sanoin, että jos ei tätä ulkonäköseikkaa oteta lukuihin, niin ihan sellanen "pikkujuttu" kuin verenpaine on miulla nykyisin parempi kuin hyvä. Vielä vuosia sitten miulle terveydenhoitajat ja lääkäri jaksoi muistuttaa korkeasta verenpaineesta ja sukurasitteista.
Oisinko halunnut tämän ikäisenä verenpainelääkityksen tai menehtyä aivoverenvuotoon? En.
Pystyisinkö tänä päivänä liikkumaan näinkin hyvin jos olisin jatkanut samaa rataa? En.
Vaikka polveni oireilevat, olisiko kivut kovemmat kuin ne nyt ovat? Tai olisivatko niveleni entistä kovemmalla rasituksella oman typeryyteni takia? Aivan varmasti..
Mie en halunnut kantaa enää kilojani. En ollut onnellinen pullukka.
Tottakai elämä voi olla hyvin myös ylipainoisena, en mie sitä sano. Mutta jos kokee, että jotain tarvis tehä, niin tee.
Ei miulla muuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Otan mieluusti vastaan asiallisia kommentteja :)