Tai sitten on,mutta kun välillä ajatuksia on aika vaikeeta kiteyttää.
Saati sitten saada niistä edes jokseenkin järkeviä juttuja esitettäväksi.
Aika peruskauraa tää miun elo on edelleen silti ollu.
Fiilikset vaihtelee, treenit ja syömiset ok...Ei siis tosiaan mitään maata mullistavaa.
Ehkä kuitenki stressi on edellee aika iso osatekijä, mikä sitten vaikuttaa etenkii mielialoihi ja treenirintamalla siihen, kun tuntuu ettei edistystä tule.
On jotenkin niin vaikeeta rauhoittua. Välillä mieli kaipaa jonnekin kauemmas, pois tästä tuppukylästä uusiin maisemiin. Edes pariksi päiväksi pois.
Mutta sitä on kuitenkin niin taantunut ja ehkä alistunutkin sille, ettei täältä nyt sitten noin vaan lähdetä. Matkustelu kuitenkin maksaa aina jonkin verran ja nyt sitä rahaa ei vaan yksinkertaisesti ole.
Muita keinoja pään puhdistukseen ja rentoutumiseen on kyllä sitten kokeiltu, kuten ihan perus saunomista, ulkoilua, pihalla puuhastelua,venyttelyä...
Kroppakin on niin jumissa, että vaatis varmaan viis hierojalla käyntiä ennenku rupeis veri taas kiertämään.
Tuntuu, että käyn jotenkin kierroksilla kokoajan. Vaikka makaisin hiljaa paikoillani sohvalla, niin mieli saattaa laukata ihan miten sattuu.
Käsitys "tyhjästä päästä" on miulle täysin vieras.
Vaikka mie koen vain pyöriväni stressipallona täällä, niin silti yhdestä asiasta olen melko ylpeä:
miun kyvystä kuitenkin nähdä hyviä,kauniita asioita, nähdä "jotain järkeä" tässä elämässä.
Aina kuitenkin on ollu jotain hyvää.
Jotain, mistä saa sen hymyn. Jotain yllättävää.
Esimerkiks just tänään mie sain ensin riemuni siitä kun laitoin vastikään ostamani keltaiset sukat jalkaan. Siis miettikää, keltaset! :) Miusta se oli aika hassua.
Sitten somen ihmeellisestä maailmasta bongasin yhden miun suosikki neitosen, Sanna Laitisen postauksen, että hän olikii eksyny tänne miun kotikaupunkii nii pitihän se käydä moikkailee :)
Oli kyllä tosi kiva jutella ja saada vähän tukea miun mieles pyörineisii juttuihi.
Niinhän se on, että niin moni asia on kuitenkin myös itsestä kiinni.
Täytyy vaan jaksaa paahtaa eteenpäin. Haluta oppia uutta. (vähän niinku miun viherpiiperrysasiat, en olis koskaaikinä uskonu että haluun istuttaa jotain rehuja tai muuten ryömii pihanurmikolla. niin niistä hommista mie olen viimeaikoina itteni löytäny...)
Mie tunnustan, että hankalaa ja raastavaa tää on, mutta luovuttamine ei ole miulle vaihtoehto.
Ei millään saralla tässä elämässä.
On vaan rohkeutta tunnustaa tarvitsevansa apua, en mie usko että kukaan meistä täällä yksin selviäis muutenkaan. Mutta varovainen mie olen kuitenkin, kaikkien ei tarvi tietää kaikkea...
Hah..sanoinks mie jotain sekavasta tekstistä? Taisin mainita. Onneks.
Mutta tosiaan, tällaista tällä kertaa nyt sitten. Keep on rockin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Otan mieluusti vastaan asiallisia kommentteja :)