Hiljalleen tässä meen eteenpäin ja kohta rupeekin olemaan aika lisätä treeniä, mutta entäs,mitä tähän hetkeen ja päivään kuuluu?
Ollu jotenki ehkä jopa "luottavainen" fiilis tähän hommaan. Etenkii kun yritän olla ajattelematta liikaa.
Tällä hetkellä päässä on asioita, jotka aiheuttaa stressiä, nii en halua treeni/ruokahommilla lisätä sitä.
Mie sain tuossa jokin aika sitten miun "idolilta" hyviä vinkkejä, miten edetä ja sitä tässä oon hiljakseen toteuttanu. Lähinnä ne vinkit koski miun ruokavaliota, niihin ei tarvinnu tehdä kuin pientä viilausta. Aika hyvin olin jo itsekin osannut laskea päivän makrot, eli ihan metsässä en ollut kuitenkaan, vaikka vähän epäilytti.
Tosin ainahan mie oon epäilemässä itteeni ja omaa osaamista, ennenku sitten toisin tulee todistettua ;)
Merkkas kyllä ihan tosi paljon, että mie sain vähän tukea ihmiseltä, jonka kisamatkaa tässsä oon vaan netin välityksellä seurannut. En usko, että se häneltä oli millään tavalla pois tai mitenkään suuri teko, tai siis en usko, että hän itse kokee sitä niin. Mutta miulle se merkkas ja sain siitä uutta puhtia.
Oon myös viime aikoina entistä enemmän pyöriny yhdellä facebookin foorumilla.
Siellä, jos jossain on ihan hiton hyvä porukka ja meininki jakamassa kuvia, videoita, vinkkejä ja ihan melkeenpä mitä vaan. Niistäkin saa puhtia ja ennenkaikkee naurua päiviinsä. Jos joku heistä tätä lukee, nii THANKS GUYS! :D
Oon heille jonkin verra itekkii huudellu juttuja ja jaellu kuvia. Heiltä saama palaute on ollu ihan tosi hienoo ja kannustavaa. Se, että tuntemattomat ihmiset on tsemppaamassa ja heittämässä kommenttia tyyliin "mie uskon siuhun!" Nii, kyllä, se antaa energiaa :)
Se,että kuulee niitä kannustuksen sanoja, on ihan tosi tärkeetä. Kyllä mie tarvin sitä perseelle potkijaa aina välillä, en mie sitä voi kieltää.
Mutta kuka ei tartteis? En mie usko, että kukaan nyt 100% yksin selviäis taisteluistaan, oli ne sitten mitä tahansa.
Jos on tehny elämäntapamuutoksen, selättämässä/selättäny jonkun sairauden, tehny uuden ennätyksen penkissä tai saanu vaikka neulottua elämänsä ensimmäisen villasukan.
Oli se asia sitten iso tai pieni, niin kaikki, mistä itelle vaan tulee hyvä fiilis ja tuntee onnistuneensa, selvinneensä niin jumankeuta siitä on oikeus huudella kylillä ja somen ihmeellisessä maailmassa niin paljon kuin sietää.
Ja kyllä, jokaisella on oikeus saada siihen tukea ja kannustusta.
Jokainen voi olla oman elämänsä pienisuurivalloittaja.
Mutta sekin on myös niin surullisen totta, että jos jotakii meinaa täs elämäs saavuttaa nii aikalailla itte tarvii tehä. Tokiha nyt on ihmisii joille on suotu se kultalusikka jo syntyessä tai sitte on pärähtäny se lottovoitto tai muuta vastaavaa.
Itsehän kiroan usein sitä, kun ei vaan yksinkertasesti ole sitä rahaa "tehdä juurikaan mitään", mutta minäpä en sille tässä kohtaa voi mitään ja siks taistelen kaikkien muiden asioiden kanssa, joihin voin vaikuttaa.
Mie pyrin keskittyy siihen, mikä elämässä on hyvin ja tekemään sitä, mikä on tärkeää.
Meen niillä eväillä mitä on annettu. Eihän miulla ole vaihtoehtoja ja sitäpaitsi miulla ei ole intressejä jäädä tuohon sohvalle makoilemaan ja surkuttelemaan.
Mie uskon siihen, että vielä jonain päivänä mie pystyn vaikka matkustaa johonkii edes lähinkuntaa pidemmälle tai harrastamaan enemmän.
Ja kert materian perään muka ollaa nii uudet silmälasit ois kuulema hyvä juttu, mut niitäkii mie oottelen vielä. Vaikka on hetkiä kun pyörin stressipallona ja tää elämä on välillä saatanan ironistakii, nii kuten sanottua, näillä mennään nyt.
Keskitytään siihen, mitä on. Koska kaikkea ei todellakaan ole menetetty. Ja ehkä miussa on sen verran masokistin vikaa, kun "nautin" tästä taistelusta, että mikään ei tule helpolla.
Miusta on vaan hyvä, että tiedän oikeesta elämästäkin jotain. Mikään ei ole itsestäänselvää.
Jopas taas hypin aasinsillalta toiseen ilman sitä siltaa.
Ja kyllä! Yksi taistelu on suoritettu tänään. Aiemmin mietin, että perhana ku koskaaikinä en ole mavea edes kokeillu. Nii kyllä, tänää se sit tuli tehtyä (että ei tätäkää lystii ootelles menny ku yli kaks vuotta).
Rohkaisin tuossa yks päivä mieleni ja aattelin haluisko miun hyvä ystävä "tuhlata yhden treeninsä" ohjeistaakseen miuta maven saloihi. Saatii ajankohta sovittuu ja nii mie tuota pientä kevyttä rautaa nostelin :D Ai että! Tekniikoita vielä pitää uudemman kerra käydä hiomassa kuntoon. mutta tää fiilis treenin jälkeen.. Tykkään! Siis eihän meijän treeni tuohon räpiköimisee jääny vaa tehtii viel sit muutamat muut selkähommat ja ojentajat päälle. Tätä lisää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Otan mieluusti vastaan asiallisia kommentteja :)