Se,joka väittää, ettei muka ulkonäöllä ole MITÄÄN merkitystä. Valehtelee.
Tottakai se on toissijanen juttu, mutta kyllä me ihmiset nyt vaan ollaan sellasia, että luodaan omat mielikuvat sen perusteella, miltä toinen ihminen näyttää.
Useimmiten ne mielikuvat osottautuvat vääriksi, mutta on myöskin niitä, jotka eivät vaivaudu ottamaan selvää, mitä pinnan alla piilee.
Itsehän tosiaan oon ollu koko ikäni tasapaksu pullero, kunnes otin sen niskaotteen ja päätin muuttaa elämäntapani.
Jos et ole ollu ylipainonen, et voi miun mielestä myöskään tietää, minkälaista helvettiä se voi olla.
Varmasti on myös muitakin ulkonäöllisiä seikkoja, joista joku toinen kärsii mutta itse nyt puhun nimenomaan ylipainosta, sillä siitä nyt sattuu olemaan kokemusta. Ei kuulu tapoihin huudella asioista, mistä en tiedä.
Olin lihava. En voinu millään tavalla hyvin. Oon paljon kuullu siitä, että miten miusta on tykätty lihavanakin ja onha se nyt hemmetin hienoa nähdä, että (ainakin jotkut) ihmiset on kestäny miun matkassa vaikka päätin laittaa elämäni uusiksi.
Mutta kukaan tuskin tajuaa sitä, miten mie oikeesti kärsin.
Enkai mie nyt sitä näyttäny mut kyllähän se nyt riipas. Monesti.
Tuntui, etten kelpaa. Ja näkihän sen. Monesti miut syrjäytettiin, halveksuvat katseet. Inho?
Fyysinen pahoinvointi. Mitään en jaksanut, ei huvittanut. Vaatteet ei mahtunu...
En voinu kattoo itteeni peilistä. Nyt otan selfieitä ärsyttävyyteen asti.
Oli miulla ehkä välillä hetkiä, jolloin jollain tapaa ehkä hyväksyinkin itteni, mutta ei sitä kauan kestäny.
Aina tuli jotain, mikä sai miut tajuamaan, ettei niin ollut hyvä.
Tänä päivänä, sen parikyt kiloa hoikempana. Lihaksia löytäneenä jopa välillä tykkään katsoa itteeni peilistä. HUOM! Välillä. Sitä kun pienen ikänsä elää pullukkana, ei kovin helposti näe sitä muutosta.
Mie en haaveile vatsapaloista ja timmistä kropasta. Haluan vaan näyttää terveeltä ja siltä, että siellä salilla on joskus ehkä käyty.
Sanokaa vaan ulkonäkökeskeiseks, mutta kyllä, mie todella tiedostan myös ne muutkin hyödyt mitä pudotetut kilot toi tullessaan. Jos vaikka miettii verenpainetta.
Ei tartte hoitajatädin enää marmattaa riskirajoista ja punasella huutavia mittarin lukemia.
Ja mitä niihin vatsapaloihin tulee..mie tiedän etten niitä edes voi saada.
Oon meinaan ollu sen verran iso, että se on tuo nahka mikä on ja pysyy.
Vaatii vielä vuosien työn ja pahimmassa tapauksessa kirurgin veitsen (MIHIN EN KOSKAANIKINÄ SUOSTU) että olisin jossai fitnessmuodoissa.
Mutta miun on hyvä näin. Mie oon terve.
Mie "pystyn elämää itteni kanssa". Vaatteet mahtuu (vaikka tässä on kerätty nestehöttöä aika reippaasti, mutta liikkumallahan nekii lähtee)...
Se,että saa välillä kuulla näyttävänsä hyvältä, on oikein imartelevaa. Sellaset kolme vuotta sitten en KOSKAAN kuullu sitä. Varsinkaan toisen sukupuolen edustajilta.
Tokihan miulla on tavotteita. Halua kehittyä, mutta välillä on hyvä hetkeksi pysähtyä ja katsella mistä on tultu. Nykyisin sitä niin moni on miulle sanonu.
Onneks oon löytäny elämääni myös ihmisiä, jotka on "samanhenkisiä" ja saattaa jopa välillä tajuta miun sali-fittnesperseily-ruoka-väsymysongelmia <3 :)
On kyllä aikamoinen muutos tapahtunut, kun noita kuvia katsoo! VAU! Ei sitä itsekään huomaa sitä muutosta, kun koko ajan sieltä peilistä katsoo mutta tässä kyllä taas näkee miten mielettömän muutoksen oot kyllä tehnyt! :)
VastaaPoista