Viime päivien sekavuuksia

Joidenkin asioiden kohdalla tuntuu, että vaikka miten yritän, en onnistu.
Välillä tuntuu,että onkin parempi luovuttaa heti.

On kuitenkin paljon asioita, mistä tulen hyvälle tuulelle ja miksi olen onnellinen.
Miulla on joku, joka on kiinnostunut kiireenkin keskellä siitä, mitä miulle kuuluu.
Ottaa kädestä. Pitää huolta.
Ja samoin, itsekin yritän antaa itsestäni mahdollisimman paljon hänelle.

Tykkään niin monista ihmisistä ja olen kiinnostunut heidän ajatuksistaan ja tunteistaan, mutta rehellisesti voin sanoa tulevani ajoittain surulliseksi siitä, että miuta kohtaan ei tunneta näin.
En usko selittelyihin kiireistä tai "en vain saa aikaiseksi". Jos oikeasti kiinnostaa niin miksi ei näyttäisi? Kertoisi ennenkuin on liian myöhäistä?
En usko turhanpäiväiseen liibalaabaan.

Miulla oli jokin aika sitten aika pelottava pyörrytys/oksetuskohtaus. Se säväytti. Äitini on kuitenkin kuollut aivoverenvuotoon, eikä miun suvussa nyt muutenkaan nuo terveysasiat ole ihan mairittelevat, niin tottakai sitä alkoi maalaamaan piruja seinille jo valmiiksi.
Tulin myös ajatelleeksi sitä, että jos jotain tapahtuisi, niin kuka siitä saisi edes tietää?

Kysyinkin tuolta toiselta, että saisinko laittaakin hänen nimensä "ICE"-tietoihin. Sillä maailmastahan kun ei koskaan tiedä, niin ainakin ilmoitus menis hänelle ja hänellä olis sitten kontakteja muihin miun tärkeimpiin.
Kuulostaako typerältä? Ei miusta. Kuten sanottua, elämästä ei tiedä. Koskaan.

Sain hymyjä, kun yhtenä aamuna vein toiselle aamupalan sänkyyn. "Äää..eikö se kahvi vois kävellä tähän"- kuului sängyn pohjalta. No kyllähän se voi. Edelllisenä iltana paistamieni sämpylöiden kera...


Tunsin haikeutta, kun oon nyt salilla nähny pariin kertaan pt:n ohjaamassa asiakkaitaan.
Miekin haluan. "No mutta voihan sitä rahansa laittaa turhempaankin" tai "se on hyvä sijoitus itseään varten.."
No mutta mitä jos sitä rahaa EI VAIN OLE SIJOITTAA SIIHEN? Kun rahat menee laskuihin ja monipuoliseen ruokavalioon sekä salikorttiin niin ei siitä juuri käteen jää. Että...

Oon kuitenkin onnellinen siitä, että miulla on puhelimen/facebookin välityksellä mahdollisuus saada tukea ja tsemppiä. En ole siis täysin yksin.

Lenkkipolut on tuntunu tosi tylsiltä. En jaksa enää edes itkeä seuraa. Onneksi oon reipas ja osaan kävellä iteksenikin.

Ainiin ja eilen suoritin autokoulun toisen osion. Kunnialla läpi :) Se,mikä hämmens oli kyllä se kun autokoulun opettaja alkoi miulle avautua omista ongelmistaan. No ei siinä. Toivottavasti auttoi. Ehkä hänkin on hieman väsynyt...

Niin ja miulle sitä tykkäämistä taidettiin näyttää eilen, kun täti oli ostanut miulle paketillisen herrrrkullista mysliä. Se on nii hitoksee kallista etten ite ole raaskinu ostaa.
Jokin aika sitten sain häneltä paketin jämät maistiaisiks ja kun tykästyin siihe nii hää oli sitten ostanu sitä miulle lisää.
Olin kiitollinen.

Sitten miuta vähän on kiukuttanut tuo polvi. Se on nyt entistä enemmän kipeä. Välillä portaissa kävely ja jopa autosta kytkimen painaminen sattuu. Ai mene lääkäriin?
Siellä ne varmaan sanois ihan samat jutut kuin ennenkin ja eivät tee mitään. Minkäs tolle tekee...
Onneksi kuitenkin pääsen kävelemään!

Että tämmöstä. Sekavaa settiä. Tunteita. Elämäähän se tämäkin.