Ajatus motivaatiosta

Edellisestä kirjoituksesta onkin jo jokunen tovi. Elämässä ei mullistavia muutoksia ole ollut, joten ehkä siksi ei oikein ole ollut asiaakaan? Tai sitten päässä on jo niin paljon, ettei osaa sitä kiteyttää. Mene ja tiedä.
Mutta jospa nyt näin vuoden alun kunniaksi jokunen sana siitä -ah niin ihanasta motivaatiosta-?
Sehän nyt on pinnalla. Moni on luvannut tehdä elämäntapamuutoksen, laihduttaa.
Jokaisella on omat syynsä siihen, miksi alunperinkään rupeaa koko hommaan ja monella se myöskin tyssää ennenkuin on kunnolla edes alkanut.
Yritän kovasti miettiä omaa menneisyyttäni painonpudotuksen saralta. Miksi ryhdyin muutokseen? Millaisia muutoksia tein?
Olen näistä tainnut aiemminkin kirjoitella, mutta välillä näitä on hyvä itsekin kertailla ja käydä läpi, että mitähän hittoa miun päässä liikkui silloin 2014 kun tein ihan oikeasti sen päätöksen?

Apua. Enhän mie muista.
Olin mie ennen tuota ratkaisevaa hetkeä alkanut pikkuhiljaa harrastelemaan liikuntaa, mutta eihän se peilikuva mihinkään muuttunut kun söin mitä ja miten sattui. ( Tupakoinnin olin muuten hei lopettanut 4vuotta aiemmin.)
Ruoka. Siitä oli hyvä lähteä rakentelemaan uutta tapaa elää ihan tätä perusarkea, kokeilla mikä itselle toimii ja kuinka se paino lähtee putoamaan kun kroppa saa mitä tarvitsee.

Miun on kyllä tunnustettava, etten paljon muista noista ajoista. Pidin kyllä ruokapäiväkirjaa ja niitä en ole (onneksi) hävittänyt mihinkään. Olihan se alkuun hitonmoista opettelua ja jokaisen suupalan laskemista, mutta jotain silti alkoi tapahtumaan. Kilot alkoivat jäämään matkalle.

Jos nyt miettii miun  syömisiä nii elämäntapamuutoksen alkuaikoina söin kyllä ihan järkyttävän vähän. Tokihan miun kroppa nyt muutenkin on muuttunut. Jossain kohtaa sain painon alle 60kg ja joku vois väittää jopa rimpulaks.
Nyt kun kattoo peilii nii painoa on kyllä tullu,,mutta niin on kyllä lihastakin vaikka itse sanonkin.
Enkä mie edes halua olla rimpula. Salitreenit on tullu miun elämään jäädäkseen ja tavotteet matkan varrella muuttuneet paljon. Ihan aluksihan miulla oli tavoitteena se painon putoaminen, pois liikalihavasta "normaalipainoiseksi" (jota en muuten koskaan ikäni aikana ole ollut..)
Ja mitä enemmän salilla kävin, niin alkoihan se lihaskin vähän paistamaan esille.

Ai niin se motivaatio? No miten olis vaikka ihan oma terveys?
Jos siulla on riski sairastua ylipainon aiheuttamiin tauteihin, kulutat niveliä, tai et vaikka ihan vaan viihdy ittes kanssa etkä voi sietää peilikuvaa niin olisiko aika tehdä asialle jotain?
Kyllä.
Muutos ja projekti on hemmetin raskasta ja tee kaikkes, että saat neuvoja, apua ja tukea.
Miulla ei ollut mitään omia personal trainereita eikä treenikavereita, siinä mielessä olin melkosen yksin. Mutta onneksi oli netin ihmeellinen maailma jonka kautta juttuja opiskelin ja opettelin, pari läheistä joille sai avautua ja pari kertaa ostetut pt:n laatimat ohjelmat/fitfarmin nettisetit.

Ja niin joo, se muutos on myös hemmetin hidas juttu. Mutta jokainen fiksu valinta ruokalautaselle ja ylimääräinen askel kauemmas kotisohvasta (tai vaikka edes sen ympäri) on kohti jotain paljon parempaa, mie lupaan.

Miun tän hetkinen tilanne? Oon tullu pitkän ja kivisen tien, oon menny perse edeltä puuhun. Onnistunu ja epäonnistunu. Melkei luovuttanu ja sitten taas voittanu. Oppinut.
Kuntosali on niiiiin miun juttu, kuten terveelliset ruokavalinnat. Ja voi kyllä, karkit on nii hyviä ja suklaa ja hampurilaiset. ai että mie nii niistä tykkään ja syönkii mutta ne ei ole jokapäiväinen juttu.
Mie nautin niistä, mutta vedän itselleni ne rajat. Mättäminen ei jää päälle.
Enkä todellakaan koe jääväni mistään paitsi.

Tää kaikki vaatii töitä ja just ja nimeonomaan sitä MOTIVAATIOTA. Jos siulla on pienikin syy siihen, miksi lähtisit tekemään töitä ITSESI ETEEN niin ai hyvä luoja, TEE SE NYT.
Mie lupaan, sie et kadu mitään. Jos annat periks, sitä kadut.

Miullakin on vielä ne huonot hetkeni kun peilistä katsoo se typerä pullukka joka ei mitään osaa, mutta mie pääsen niistä oloista yli. Joku miut on aina herättäny siihen, että katoppa nyt mitä oot saanu aikaan. Ja just siks mie matkani aikana ja edelleenkin tykkään ottaa niitä selfiebelfieitä.
Kyllästymiseen asti. Mutta vain ja ainoastaan niistä sie ite pystyt sen muutoksen näkemään.
Mie oon ehkä saavuttanu paljon, mutta silti koen olevani vasta alussa.
On vielä niin paljon, mitä haluan pystyä näkemään ja tekemään nimenomaan koskien miun kropan muutosta.
Mutta vielä ei ole sen aika. Nyt elän näin. Hetken ja päivän kerrallaan.
Treenaan omalla pienellä tavallani ja syön hyvin ja herkuttelen.
Mutta miulla on haaveet. Miulla on tavotteet ja tiedän, että vielä tulen tekemään töitä sen eteen.
Nyt miulla vaan ei ole oikeasti mitään terveydellistä syytä lähteä laihduttelemaan. Tein sen jo.
Mie olen nyt terve.
Miun äiti on kuollu nuorena aivoverenvuotoon ja miun isällä on ms-tauti. Jos on pienikin mahdollisuus välttyä näiltä tai muulta vastaavalta, kun teen niitä "fiksumpia valintoja" nii tottakai mie sen teen. Itseni vuoksi.
Tässä ja nyt.