Siks mie oon ollu pitkää niin saatanan surullinen siitä, että yhä edelleenkä ei ole sitä vieressä puuskuttajaa lenkillä tai viimosten toistojen pakottajaa salilla.
Yks miun läheisimmist ystävist on kyllä pari kertaa käyny miun kans ulkoilee ja reenaa (syvät kiitokset hälle siitä) mut sitä nyt tapahtuu kuitenki harvoin. Ei vaan aikataulut sit osu yksiin tai jotain?.. Tokihan miulta muuten tsemppareita löytyy ja sit taas eräs toinen ystävä on (ilmeisesti) miun ansiosta hullaantunut täysin saleiluun ja kahvakuulaan yms.
Tottakai oon hitoksee ylpee siitä, että laitoin hyvän kiertää ja nyt tällä miun ystävällä on kova meno päällä ja on saanu miehenkii ja kaikenmaailman kumminkoirankaimat hurahtamaan samaan hommaan.
Mie hälle sanoin, että oon kyllä nyt kateellinen. Joo, ehkä itsekästä, mut enkö miekii nyt sais yhä edelleen kaivata käytännön tukea?.. Saan.
Oon yrittäny ammentaa miun tietotaitoa tutkimalla erilaisia nettisivuja ja seuraamalla toisten blogeja ja saada niistä lisää energiaa tähän hommaan.
Joku vois tässä kohtaa sanoo, että "ota nyt se pää pois perseestä" mutta kun en ota. Angsti! :D
Ja kyllä tähä vaikuttaa myös tuo salin vaihto. Entisellä salilla oli sentää hyvä meno eikä tarvinnu seurata ketään naama norsun veenä reenaajaa. Nykyisellä salilla tuskin uskaltaa huomenta sanoa...
Mutta, mie en silti luovuta. Ottas vaan enemmä päähän, jos heittäisin hanskat tiskiin, sillä kaikesta huolimatta miulla on jotain mitä odottaa ;)
Miulle annettiin vähän vinkkiä, että nyt kannattais tankkailla ruuan suhtee ja yrittää levätä. Miun keho on nimittäin stressitilassa, eikä se ihan viikossa häviä. En mie treenejä jätä, mutta opettelen tässä syömään yhä enemmän ja jos vaan mahdollista, niin joku nollauski ois aika asiaa..
Miun ajatukset ja kirjotukset nyt melkolailla toistaa itseään, mutta pakkohan nääkin on johonki purkaa. Miun on ainakii ite pakko uskoo siihen, että kyllä niitä muutoksia alkaa tapahtuu pikkuhiljaa.
...........jpg)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Otan mieluusti vastaan asiallisia kommentteja :)