Työt ollu hemmetin rankkoja ja nyt tuo polven kipuilu alkaa vaikuttaa ihan normi kävelyynki. Mieli vetää porrastreeneihi, mutta sen tietää jos nyt alan jotain vääntää tuon kanssa, niin käy entistä huonommin. Töissä aamuvuoroviikko, joten salitkii saa ootella vielä hetken.
Alotin eilen glukosamiini kuurin, eihän se ihmeitä tee, mutta toivon edes hieman olevan apua.
En silti ymmärrä, miksi oman parhaan ymmärtäminen on niin vaikeeta?..
Kuten mainitsin, mieli vetäis treenaamaan ja velvollisuus pakottaa töihin. Kipuvoiteet on päivittäistä ja tuntuu, että polvi on kokoajan mutkalla. Perhanan itkuparkuvonku, mutta kun pelottaa, ettei miusta ole enää alani työhön tätä menoa. En kuitenkaan halua joutua veitsen alle.
Haluan löytää sellasen sopivan keskitien.
Jos jotain positiivista, niin työkaveri huomas miussa tapahtuneen muodonmuutoksen "työvaatteiden läpi" ;) Oltii hänen kans samoissa hommissa viimeksi pari vuotta sitten ja tänään kun satuttiin samaan vuoroon, hää jossain kohtaa totes "Siehä oot laihtunu ihan älyttömästi, oot varmaan tehny ison työn..." Siinä kohtaa oli kyllä pakko vaan hymyillä hetki itsekseen ja todeta "Joo, kyllä...Ei ne kilot hetkessä lähteny..."
Lämmitti ihan tosi paljon mieltä. Etenkin kun nyt kaikkien mutkien kanssa oon siinä pisteessä, että mielessä siintävä muodonmuutos on ottanu takapakkia.
Nyt oli ehkä ihan hyvä edes hetkeksi pysähtyä ymmärtämään, mistä mie oon tähän tullut.
.jpg)
Nyt tässä ei oikein auta muuta kuin mennä hetki ja päivä kerrallaan. Kuunnella oloja ja etenkin tuota polvea. Perjantaina menen lääkärissä käymään, katsotaan mitä se on mieltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Otan mieluusti vastaan asiallisia kommentteja :)