Kyllä mie ihan ensimmäisenä lähtisin siitä hyvästä olosta, jonka ruoka ja liikunta saa aikaan.
Kun teen itse ruokaa, niin tiedän mitä suuhuni laitan ja voin hyvin. Miun kroppa ja mieli kiittää.
Hirveen monelle se vaan on ihan sama, mitä syö, kunhan se on ruokaa. Mutta miulle ei.
En mie vois kuvitella syöväni nälkääni jotain einesmättöjä tai hesen hamppareita.
Sillä, voisinko mie hyvin moisen jälkeen? En. Jaksaisinko mie tehdä yhtään mitään? En.
En mie kiellä, etteikö välillä tekis mieli painella heseen ostamaan se kerroshamppari ja ahtaa se naamaan yhdeltä istumalta, mutta miulla ei ole yhtään hyvää syytä siihen, miks tekisin sen, sillä voin tehdä paljon fiksumpiakin valintoja.
Mie niiin nautin, kun saan alottaa aamuni puurolla ja raejuustolla ja nauttia illalla rahkaa. Ja siinä välissä sitten pyrin syömään ihan perusmätöt, eli lihat ja rehut, hiilareita unohtamatta.
En mie syö mitään fitness-ruokaa, kuten moni vois ajatella. Ei sellasta ole. Ruoka vaan on puhdasta ja ravinnerikasta, hui kamala :D
Tottakai käyn ajoittain ulkona syömässä,mutta kyllä mie sillonki pyrin valitsemaan sen pihvin mielummin kuin pitsan.
Viimeks taisin pitsaa syödä ystävänpäivänä, eikä sekään ollu mikään nautinto, että se siitä :D
Ja mitä treenaamiseen tulee, niin ei miun tarvi heilua hulluna salilla 6kertaa viikossa. Tän hetkistä ohjelmaa teen sen tasan 2 kertaa ja jos/kun menen salille sen kolmannenkin kerran, niin sitten teen jotain "normaalista poikkeavaa". Tykkään myös lenkkeillä ja pyöräillä (kunhan tuo takatalvi lopettas tuon toistuvan tulemisensa) sekä kipitellä portaita.
Omasta mielestäni tarpeeksi monipuolista.
En kuitenkaan ole mikään ryhmäliikunta ihminen, niin sinne miuta ei ainakaan kovin säännöllisesti sais. Ja ennenkaikkea miun on elettävä tuon polven ehdoilla. Ei oikein bodypumpit nyt sujuiskaan.
Oon myös alkanu pikkuhiljaa näkemään omaa kehittymistä. Salilla ei ole mitään yyberpainoja käytössä, mutta jos aletaan verrata siihen, mistä aloitin niin tän hetkinen tilanne on aika mukava. Kuitenkin yhä edelleen kun oman pään mukaan ja ominee tätä tehny, nii ei voi odottaa, että painopakassa olis tässä(kään) kohtaa niitä lukuja, mitä ehkä ois voinu olla. Mutta näillä mennään :)
Toki tässä on ollu meneillään myös omien äärirajojen ylittämistä. Sitä niin helposti antaa treeneissä periks, kun vähänki alkaa tuntumaan. Se jos mikä vaatii vielä harjotusta ja PALJON. Mutta enköhän mie vielä sen opi. Toki salikeikan jälkee tietää tehneensä, mutta silti takaraivossa kytee se ajatus siitä, että olisin pystyny vielä parempaan. Vähän oli tänäki aamuna fiilis, että ois voinu huutaa kanssatreenaajille "tulkaa nyt perkele nykii miulta ne viimosetkii toistot vaikka väkisi!" :D
Ihan ei ollu pokkaa...
Mutta...vielä tuosta motivaatiosta: En myöskään kiellä, etteikö myös ulkonäkö merkkais. Hyvinä hetkinä saattaa jopa hymyilyttää kun kattoo peiliin.
Esim.tänä aamuna kun huomas, että miten ne käsilihakset näkyy ja olkapäissä on mukavasti pyöreyttä, niin kyllä siinä tuli sellanen olo, että perhana! Miehän oon tehny tän ihan ite, ei nää ihan ilmaseks tule...
En mie usko, että kukaan miun lähellä olevista tätä tajuaa. Tarvii itte kokeilla, niin sitten tietää.
Joku voi ehkä ajatella, että ihan sama miten tätä elämää elää, kun me kaikki kuollaan kuitenki.
Mutta aika paljon myös omilla valinnoilla voi vaikuttaa siihen, millä tasolla se siun oma hyvinvointi on. Onhan tää maailma välillä ihan saatanasta ja tosi epäreilu paikka, mutta en mie suosittelis luovuttamaan, saati sitten unohtaa itteensä ja omaa hyvinvointia. Ei kannata olla välinpitämätön.
.jpg)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Otan mieluusti vastaan asiallisia kommentteja :)