Tosiaan Lite starttas maanantaina ja pari (melkolailla) ohjeen mukaista treeniä tehty. Ruokien suhteen ei juurikaan ole mitään uutta ja ihmeellistä, lähinnä ruuan määrään tulee nyt enemmän kiinnitettyä huomiota. Onneks on noin muuten tuttua ja turvallista settiä :)
Treenit toki on uusia ja uusia liikkeitäkin on ohjelmassa. Niiden kanssa on vähän hakemista vielä,mutta eiköhän tää tästä edisty.
Tässä aamulla tuli tuumailtua sellastakin kuin lepo. Mie iltavuoron jälkeen nukuin varmaan sen viis tuntia ja "aamuyöstä" sielu huuti salille pääsyä :D Noei nyt ehkä ihan, mutta fiilis oli tosiaan se, että hei jes! Pääsen treenaa!
Mutta...tällä hetkellä elämässä on niin paljon muutakin mietittävää kuin ihan vaan pelkkä sali, niin miun pitäis ihan aikuisten oikeesti oppia lepäämään. Vaikka sali on miulle tärkeetä ja se on miulle yks keino purkaa fiiliksiä, niin ei se kovin pitkään tue miun hyvinvointia, saati sitten edistymistä, jos en nuku ja rentoudu.
Ei se silti auta, kuin mennä päivä kerrallaan ja hoitaa nuo treenitkin silleen, että siitä tykkää.
Ja sit yks monista jutuista, mitä mietin, on tosiaan tää Lite ja mitähä taas kerran miun läheiset tuumaa? Ne ei varmaan vieläkään tajua. Tähä asti oon ollu melkeen kurinalane ehkä jonkuu mielestä, mutta omasta mielestä oon syöny terveellisesti, herkkuja unohtamatta.
Nyt ois siis tarkotus vetää kymmenen viikon setti "tiukalla" ruokavaliolla (NIINPÄ! kuka kokee minkäkin ruokavalion tiukaksi ;) ) johon sisältyy kaksi mättöpäivää.
Nää on niitä hetkiä, kun mie tajuun ite, että oon tehny helvetin kovan työn päästäkseni edes tähän asti. Ei tuo haba ja pyöreet olkapäät ole tullu itsestään perhana...
Miulla on halu kehittyä ja oppia. Mie en halua olla mikään rimpula ja tiputtaa rasvoja alle 10% vaan mie haluun voida hyvin ja näyttää siltä, että treenattu on.
Naisihmisenä tietenkii kuuluu löytyy myös sitä "mistä ottaa kiinni" mut en todellakaan halua palata sotanorsumittoihin ja se vaatii oikeesti työtä.
Miusta on erikoista, kun lähinnä tuntuu toisten ajattelevan "kyllä sie riität tollasena.." mutta mitä jos en omasta mielestäni riitä? Miks ei miun ajatuksilla ja tunteilla olis väliä? Miks mie oon se outolintu joka ei suostu syömään pullaa ja välipalaksi karjalanpiirakoita? Miks se on jotenki nii naurettavaa, että seuraan ruokien ravintoarvoja ja vältän sokereita?
Kerran jouduin yhelle työkaverille sanomaan, etten miekään mikään pyhimys ole, vaikka syönkin terveellisesti. Se, että tiedän omat rajani ja pystyn (edes jotenkin) hallitsemaan niitä, ei tee miusta mitään kummajaista.
Mie oon vaan valmis tekemään asioita oman itseni eteen.
Siinä mielessä muiden mielipiteillä on väliä, kun miun tajuntaan ei mee se, että muut ei tajuu...
Jos tässä kohtaa heittäydyn siihen Sannaan, mikä olin pari vuotta sitten, en olis enää minä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Otan mieluusti vastaan asiallisia kommentteja :)