Tämän hetken oloja.

En voi sanoa, että elämässä mikään olis tullu miulle valmiina.
En ole syntyny kultalusikka hanurissa ja saanu aina kaiken ku vähän olen inahtanut.
Onhan se ottanu päähän, mutta sellasta se elämä välillä on.
Kaikki ei mene kuten strömsössä ja eikä se tavarakaan nyt ihmistä onnelliseksi kuitenkaan tee.

Oon menettäny paljon, ehkä enemmän kuin moni koko elämänsä aikana.
Mutta saanut myöskin.
Kokenut paljon pahaa, mutta myöskin hyvää.

Ne kaikki on miuta jollain tapaa opettanut ja kasvattanut. Tehnyt miusta sellasen ihmisen kuin nyt olen.
Herkän paskiaisen joka ei hyväksy ihan mitä vaan eikä päästä kovin monia lähelle,

Olen selviytyjä. Näin olen kuullut.
Taistelija. Sellanen, joka joutuu "odottelemaan" ja tekemään töitä saadakseen haluamansa.

Miuta on myös eräs tosi läheinen ihminen auttanut enemmän kuin voisin toivoa. Jokin aika sitten pelkäsin, että olin hänet menettänyt oman typeryyteni takia, mutta näin ei kuitenkaan ollut.
Elämässä on ollut niin paljon tilanteita, etten tiedä mitä olisin tehnyt ilman häntä ja mitä nyt yhtään tätä omaa elämääni oon oppinu tietämään niin varmaan jatkossakin tulee.

Viime aikoina miun on ollu melko paha olla. Sitä on vähän hankala myöntää, mutta on pakko.
Tottakai on hetkiä, että elämä on ihan hemmetin siistii ja kivaa, mutta tuolla jossain taustalla on hieman tummempia vesiä kuin pitkään aikaan.
Oon sanonu suoraan, että jos miuta ei kestetä niin voin mennä kyllä vaikka roskiin.
Mutta on luvattu kestää ja tukea. Se on kuulostanu hauskalta kun olen sanonut noin, mutta se tunne on jotain ihan muuta kuin hauska.

Se, mitä oon käyny läpi pelkästään tässä parin vuoden aikana. On myöskin aikalailla ilmeisesti käsittelemättä. Saatan ehkä vaikuttaa siltä, että jestas miten kiva kun on uudet elämäntavat ja kaikkee ja vanhaan ei enää palata! Mutta.
Tai siis onhan se näin, mutta mitä sieltä peilistä katsoo? Edelleen se +20kg. Epävarma pullukka.
Se joka pelkää ettei kelpaa. Se joka ahdistuu siitä, kun housut kiristää,vaikka ne tekee sen reisistä ja se on kuulema hyvä?

Tiedän, että miun pitäs rauhottua. Antaa itelleni aikaa.
Ja näin oon päättäny tehdä.
Mie tajusin, etten voi enää saavuttaa miun tavotteita, ennenku oon saanu päässä asiat järjestykseen.
Ulkopuoliselle tätä on hemmetin vaikeeta selittää, mutta miun pitäs oppii hyväksyy itteni ennenku lähen tavottelee suurempaa.

Mie tarvin siihen myös apua ja tukea. Mahdollisimman monelta. Who is with me?
Kertokaa.

Tänää kävin opettelee räkkivetoja. Pelotti ehkä vähän ja painot oli säälittävät, mutta se on sellane setti, että tekniikka täytyy saada haltuun. Yhtää en tiedä menikö edes sinnepäin, mutta tuntu ainakin.
Whoop whoop!

Kaikki ei ole ihan niin yksinkertasta ja helppoa. Se on huomattu.