keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Onks tää nyt sitä fitnestä?

Reilu viikko fitfarmia takana ja miten menny noin niinku omasta mielestä?
Ihan tosi sekavaa kyllä. Siis kun tää elo on ollu melko hankalaa kaikinpuolin tässä parin viikon aikana, on hankalaa pitää päätä kasassa.

Mutta jos kuitenkin pitäydyn tässä fitfarmissa nyt enkä höpötä sen enempää.
Eli, homma tosiaan alkoi viikko sitten maanantaina. Ruokien suhteen ei ollu miulle mitään uutta, paitsi että määriin on kiinnitettävä huomiota. Tässähän pitää syödä ihan hitoksee!
Kerran viikossa-herkuttelutkin saa nyt jäädä, eli ootellaan sitä mättöpäivää sitten :)

Treenit on uusia ja ihmeellisiä, mutta niitäkin oon tässä käyny veivaamassa ja hyvältä tuntuu.
Miulla oli tuossa muutaman päivän kestävä flunssa joka toki rajoitti treenejä, mutta eilen aamulla olin taas mukana kuvioissa!
Tänä aamuna kun kello soi, oli vähän sellanen "miks v*tussa mie oon heräämässä?"-olo mutta sitten tajusin että salillehan mie olin menossa ennen päivän muita askareita nii ylöshän se oli pompattava.

Yhä edelleen ei pää kuitenkaan ole sen 110% tässä mukana, niin vaikka olin suunnitellut huomisellekin treenejä, päätin olla itselleni armollinen ja antaa luvan nukkua ennen iltavuoroa.
Itse treeni oli kyllä hyvä ja sain hymyn, kun jutustelin yhen kanssatreenaajan kanssa muutaman sanan. Vaikka aiheena oli treenihousut, mutta small talkkia kuitenki :D
Mie oon siitä kummallinen olento, että kyllä niitä ihmiskontakteja kaipaa jokaiseen päivään ja ne kyllä piristää mieltä aina jollain tapaa.

Polvi jatkaa oireiluaan, eli jalkareenit on nyt pannassa. Eilen varovasti kokeilin salilla tehdä prässiä, mutta ei ehkä ollu kaikista parhain idea. Toki tänä aamuna kivasti tuntuu takalistossa, mutta eilisen muidenki liikuntojen takia tuo polvi on nyt taas melko arka...

 Mie niiii tykkään noista kreisi-reisikoivista, että niitä haluun päästä kehittää kyllä lisää!


Mutta tosiaan. Nyt on sellanen päivä kerrallaan-meno. Teen asiat sen mukaa miten jaksan. Ennen kovasti tykkäsin suunnitella kaikkea,mutta just nyt ei pysty.
Tätä fitnessperseilyä en kuitenkaan lopeta, mutta kaikki systeemit teen omaa itseäni kuunnellen. Tavotteita on, mutta niihin ei ole hoppu just nyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Otan mieluusti vastaan asiallisia kommentteja :)