Mitähän sitä...

Miten vaikeeta onkaan tolkuttaa itselleen, että oli tilanne mikä tahansa, AIKA on se, mikä merkitsee.

Täytyy antaa itselleen aikaa niin moniin asioihin eikä pidä hötkyillä.

Nyt en puhu vaan tästä miun fitnessperseilystä, vaan myös kaikesta muusta. Elämästä.

Tilanteet on ollu aika kaaosta ja kaikki on käytävä läpi hetki kerrallaan. Aikaa ei voi hoputtaa, eikä tiettyjä asioita voi sivuuttaa. On tehtävä töitä, mutta silti samalla maltettava mielensä.

Viimeksi eilen kuulin, että miusta ollaan ylpeitä, kun olen tehny näinkin ison työn.

Mutta miks sitä on aina niin kriittinen itteensä kohtaan? Vähättelee.

Miulla on ne hetket, kun tajuan, että PERHANA mie näytän muuten aika hyvältä ja oon YLPEÄ miun ihan itse rakentamista lihaksista ja kavenneesta mahan ympäryksestä.

Mutta silti...aina tulee niitä hetkiä kun miettii, missä vielä pitää kehittyä. Miks mie en ymmärrä, että se mitä just nyt teen  terveyteni eteen, on ihan tarpeeks. Mie oon tehny tätä jo pitkään ja sillä on saatu tuloksia niin perhanasti. Miks mie vedän itteeni välillä äärirajoille?

Liittyminen fitfarmin lite-valmennukseen oli hyvä ratkaisu, sillä sieltä sitä lisätsemppiä on saatu ja ohjeita mieltä askarruttaviin kysymyksiin. 

On toki myös huojentavaa tietää, etten todellakaan ole ainut "hötkyilijä", vaan moni muukin kaipais niitä tuloksia nyt ja heti :)

Kuten muissakin elämän jutuissa, me kaikki pohjimmiltaan ollaan kuitenkin yksin. 

Se on ihan meidän oma korvien väli mikä toimii omalla, kummallisella tavallaan ja vaikka miten sitä yrittää avata, niin aina se ei vaan onnistu silleen kuin toivois. Meidän ite pitää tehä se työ. 

Nostaa se perse ylös penkistä, nollata ajatukset, purkaa tunteet eikä haudata niitä. 

Vaikka pelottaa ja on epävarma, niin siulla ei ole vaihtoehtoja. 

Jos vaan siulla vaan on rohkeutta, pystyt mihin vaan ja joku päivä huomaat, miten helvetin vahva kuitenkin olet.

Apua ja tukea saa, pitää vaan uskaltaa pyytää, mutta ihan kaikki, mitä teet ja ajattelet, on kuitenkin vaan siuta omaa itteäs.