Mitä oon ollu ja hieman tulevaa...

Joka päivä mie jollain tasolla mietin tätä dieettiä. Mitä "uhrauksia" oon tehny ja miten toiset sen kokevat.
Totuushan nyt on kuitenkin se,ettei tätä kukaan tajua, ellei ole itse tehnyt.
Viimeksi eilen kuulin siitä, miten vaikeaa voikaan olla, kun pitäs miettii paljonko syö ja mitä ja onko ne päivän hiilarit jo saatu vai vieläkö niitä voi syödä.
Se on vaikeeta jos sen niin ajattelee. Jos haluaa tuloksia, on vähän laskeskeltava.

Tokihan mie aijon tän jälkee elää ja hengittää nimenomaan sen perus terveellisen ruuan parissa. Ruokarytmit on tullu jäädäkseen ja aikalailla ne ravintoarvotkin on juurtunu muistiin, mutten usko, että ihan hetkeen lasken (lähes) jokaista grammaa mitä syön millonkin.

Mie vaan eilen pysähdyin myös miettimään sitä, mitä itse olen joskus ollut. Ja se oli miusta kauheen surullista.

                                                        Onks tää yks ja sama ihminen?

Tuo vasemman puoleinen kuva on jo 9vuotta vanha. Tää miun urakka on siis saanu alkunsa vajaat kaksi vuotta sitten. Eli mie elin ihan tosi kauan välittämättä siitä, että voisin oikeesti tehdä elämälleni jotain tällasta. Saada energiaa ja itsevarmuutta.
Voida hyvin.
Miusta tuntu oikeesti tosi pahalta kattoo tota kuvaa. Miten mustissa laseissa olenkaan kulkenut?
Pääasia, etten ole siellä enää. Olen itse tehnyt sen päätöksen ja taistellut tuosta olemuksesta eroon.
Olen terveempi.
Olen vahvempi.
Olen. Minä.

Tokihan se nälkä kasvaa syödessä jatkuvasti ja sitä aina tavoittelee kohti jotain parempaa.
Mutta voisin uskoa, että ehkä aika moni miun tilanteessa olis jo "ihan tyytyväinen", mitä olen.
Mutta mie jatkan. Mie taistelen.
Mie haluun mennä aina vaan eteenpäin.
Kohta annan itselleni "hieman löysää", mutta tiedän miulla olevan avaimet myös siihen tiukempaan settiin, jos/kun koen taas tarvetta.
Vaikka mie tästä nykyhetkestäkii stressaan ajottain, nii kyllähän se on silti hemmetin upeeta saada hengittää vapaammin ja kevyempänä kuin ennen.


xxx
Happy Me