Kanssabloggaaja sai miut ajattelemaan omaa elämääni paljon ennen laihduttamistani.
Muistan aina, kun tätä aloittaessa eräs kaverini ihmetteli miun "hysteeristä" suhtautumista painon pudottamiseen, sillä eihän miun paino ennen ollut itseäni haitannut.
Voi, kun hää ois vaan tiennyt...
Se on haitannut aina. Koko miun elämän. En vaan ollut aiemmin tarpeeksi vahva tekemään asialle mitään. Olisin vaan halunnut mennä sieltä, mistä aita on matalin. Tiesin, että läskien sulattamiseen tarvitsee tehdä työtä. Siksi en sitä aiemmin tehnyt.
En halua liikaa kaivella ja paljastaa menneitä juttuja, mutta hieman pintaa voin raapaista;
Miun elämään on mahtunut ihmisiä välillä enemmän, välillä vähemmän.
Tavallaan miusta on aina ehkä jopa tykätty. Jotkut jopa näki miun lihavuuden taakse.
Jotkut näki, mitä mie oikeasti olen ja saatan olla jopa hauskaa seuraa.
Jotkut ei ehkä nähny sitä, vaan näkivät vaillinaisen, lihavan ihmisen, ja käyttivät miuta näyttääkseen itse paremmalta.
Muistan ajan, kun yritin jotenki väkisin sopeutua joukkoon, siinä onnistumatta.
Muistan, miten hyljeksitty kuitenkin olin. Ja tyhmänä alistuin sille.
Jälkikäteen mietittynä tekis vaan mieli potkia päähän niitä, jotka miuta potki alas.
Niitä, joiden katseet tunsin kaduilla tai baareissa. Näyttää, miten paljon paremmin voin nyt.
Miten vahva olen.
Ei ne tajunnu, mitä mie olen. Ne näki vaan sen, että oon lihava.
Eli kyllä. Mie olen kärsinyt. En vaan ole sitä halunnut myöntää.
Se, että ajoittain vieläkin morkkaan itteeni, juontaa juurensa juuri tuohon miun menneisyyteen. Vaikka todellisuudessa olen äärimmäisen vahva punapää joka vihdoin OIKEASTI nauttii elämästä ja ymmärtää oman arvonsa, niin silti vieläkin peilistä katsoo se pohjimmiltaan helvetin arka pullukka, joka pelkää, ettei kukaan miusta välitä.
Mutta tosiaan ne ihmiset, jotka tänä päivänä on miun elämässä. Ne, jotka näki miun kuoren taakse,
en voi koskaan kiittää kylliksi.
Ne, jotka tietää, että miekin olen ihminen, jolla on tunteet ja todella kieroutunu huumorintaju. Ne, jotka tykkää miusta myös tälleen kevyempänäkin. :) Love you <3
Mie jatkan yhä tätä "matkaa" ja oon saanu siihen tukea, mutta myös kummastusta. Miks sie vielä? Ethän nyt mene liian pitkälle? Ymmärrän nuokin pointit, mutta kyllä: mie oon päättäny jatkaa, ja kyllä: se yks pullapala voi olla joskus liikaa.
Missä se on muuten kirjoitettu, että on jotenkii notmaalia syödä pullaa kahvin kanssa ja sitte on epänormaali kun sitä ei ota? No joo, se onkii sitten täysin toinen aihe.
Mutta, onneks oon saanu tästä(kin) aiheesta lukea, jotta tiedän etten ole yksin kummastelevien kommenttien keskuudessa.
Mie oon muuttunu. Parempaan suuntaan, ja kuten sanoin ymmärrän oman arvoni nyt.
Silti miekin oon vaan ihminen ja kaipaan niitä karkkeja ja myös syön niitä joskus.
Miun on vaan niin hyvä olla itteni kanssa (suurimmilta osin :D ), että miks lähtisin tätä enää pilaamaan?
.jpg)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Otan mieluusti vastaan asiallisia kommentteja :)