Welcome to my silly life!

Kävin aamulenkillä nauttimassa auringosta ja raikkaasta ilmasta. Siitä, että on hyvä olla olemassa.
Eli, lenkki ei ollu suoranaista reippailua vaan tassutelin omaa vauhtia, nautin maisemista. Vaikka tää kylä on niin moneen kertaan nähty, mutta aina se vaan etenkin aamuauringossa näyttää niin erilaiselta, ja miusta on ihanaa, että edes joku (tässä tapauksessa minä itse) sen pystyy näkemään.

Ehdin muutenkin miettiä taas kaikenlaista ja yritän tässä nyt jotenkin kasailla kaikkea sitä, mitä nyt mielessäni kävin läpi. Otin samalla kuvia ja ihan tuli sellanen olo, että kukaan ohikulkijoista ei vaan tajunnu miuta kun tassuttelin puhelimen kamera ojossa vähänväliä :)
Tästä päästäänkin siihen, että oon alkanu olemaan aika kyllästyny siihen, mitä toiset miusta ajattelee. Tokihan miuta toisten mielipiteet kiinnostaa, en sitä voi kieltää, mutta ne joiden ajatukset oikeesti miuta liikuttaa, kuuluvat lähipiiriin.

Tärkeimmät ihmiset vaan on miulle kaikki kaikessa, sille en voi mitään. Ja usein on niin, että ne merkkaa miulle enemmän kuin mie niille, mutta sillekään en voi mitään. Kun mie tykkään, niin tykkään sitten täysillä. On ihmisiä, joiden takia oon tänäki päivänä valmis tekemään asioita ja sit on taas ihmisiä, jotka mie oon tallettanu miun sydämeen enkä mie juurikaan heitä näe. Ja vaikka ne ei miun arkeen enää kuulu, niin on ne silti jälkensä jättäny, enkä mie niitä mielestäni pois haluukkaan. Tää elämä vaan on vieny nää kuviot näin.

Miun läheiset kyllä tietää, minkälaine "oikosulku" mie oon :D Vaikka muka kuvittelen olevani ehkä maailman yksinkertasin ihminen, niin voisin väittää jopa päivittäin kuulevani sen, ettei miuta ihan oikeesti voi käsittää.
Mie vaan näen ja koen asioita niiiin eri tavalla:

- mie nautin ihmispaljoudesta-mutta ahdistun jos vieras ihminen tulee liian lähelle
- nautin myös rauhasta ja hiljaisuudesta-mutta ei mene montaa tuntia kun kaipaan jo ääntä
-rakastan  makoilla toisen sylissä- mutta välillä miun on päästävä vaikka minuutiks istumaan ja voin tulla taas takas
-haluun rauhoittua ja olla välillä aloillani- mutta aina miulla heiluu vähintään varpaat
-en jaksa kiinnostua, onko maton hapsut suorassa tai lakanat silitetty- mutta jos joutuu erikseen raivaamaan tilaa kämpässä liikkuakseen nii hermostun
-miun tarvii saada ruokaa tietyin väliajoin-mie en oo kovin mukava nälkäkiukuissani
-luulen tekeväni asioita "tietyssä järjestyksessä" vaikka kaikki ei ehkä koe sitä niin- mutta jos se miusta tuntuu järin fiksulta ja lopputulos on hyvä nii miks ei?
- jos miulla olis ajokortti ja auto, lähtisin ihan tosi usein suureen seikkailuun- onko tässä hommassa yhtään kukaan mukana? esim. junan ikkunasta mie oon nähny paljon asioita ja paikkoja joista haluuuuuun ottaa selvän!
-mie osaan nauttia pienistä asioista, jopa aamupuuro voi saada miut onnelliseks siitä, että se vaan on niin hyvää- tarviiko aina kaiken olla niin suurta ja mahtavaa, että voi olla iloinen?
-saan nauruhepuleita ihan uskomattomista asioista ja tilanteissa, joissa ei ehkä välttämättä edes tartteis- yks miun tyyli osottaa, että mie oon aika hervoton ja omaan erikoisen huumorin
-suutun ja itkenkin tosi herkästi- mutta se menee usein myös pian ohi, myös ne tunteet kuuluu elämään
-tykkään ottaa kuvia vähän kaikesta- haluun ikuistaa ne hetket mitkä miulle merkkaa, jos kukaan ei niitö ole jakamassa otan sitten -joidenkin mielestä typeriä- selfieitä

Siis just jotain tällästä mie vaan olen, tää oli vähän sellanen tiivistetty juttu. Toivottavasti tajuutte pointin? JOO! Tässä oli myös sellane! ;) Joskus on tosiaan hyvä pysähtyy miettimään ja oikeesti nauttia siitä mitä on. Jos ette sitä osaa, niin opetelkaa.

                                                    Vähän meinas olla totistakii näköjää :D