Siis tänään miulta kysyttiin, mikä miun tavote on. Ja miusta se tuntu kivalta kun kysytään. Sitten ku hetken miettii ja vastaa, nii jälleen kerran se vaan vahvistuu myös itelleen.
Vaikken nyt ole taas tällä viikolla reenannu ku kerra (aaaa!!!huomista jo odotellessa!!!) nii silti miulla on jälleen hitunen uskoa siihen, että tästä tulee jotain.
Miulla tosiaan oli vaihtoehtona (jälleen kerran) luovuttaa, mutta onneks just siinä kuilun reunalla heiluessa sain apua. Tässä nyt taas jännäilen ensi viikkoon, millanen ohjelma miulle on laadittu ja on se perhana pidettävä siitä kiinni!
Miulla on jo mielikuva, miten saan kroppani säikäytettyä uusilla kuvioilla ;) Senkin puoleen tää on tuntunu jotenki raastavalta, kun menny likimain samalla kaavalla.
Ja eilen taas tuli puheeks miun peilikuva, miks en antais sen olla? :D Hemmetti. Kaivaisin vaan niitä inbody-mittauksia ja mittanauhaa aina vaan uudestaan esille (unohtamatta vanhoja vaatteita!) nii johan se järkikulta tulis hetkeks takas.
On myös hetkiä, jolloin tuntee olonsa kaikinpuolin hyväks jo nyt. Tuntee ja näkee sen, että treenattu on ja viittin vielä myöntää sen. Hyvinä hetkinä mie voisin ylpeillä tällä vaikka kuinka, huonoina taas on sellanen rantavalas olo. Vaikeita nää Hippiäisen mielenliikkeet! :D Ja en mie sitä kiellä, etteikö nää yövuorot verottais ihan perhanasti.
Mutta tosiaan, melko pitkä matka on takana, pidempi vielä edessä. Tartun niihin hyviin juttuihin kaksin käsin kiinni ja (yritän) unohtaa sen paskan, etteikö miusta johonki muka olis! Nih!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Otan mieluusti vastaan asiallisia kommentteja :)